Hätäsektioon eli valmistelemattomaan päivystyskeisarileikkaukseen joudutaan, jos lapsen hapensaanti on esimerkiksi istukan irtoamisen vuoksi heikko, synnytys pitkittyy tai ollaan vaarassa menettää äidin tai lapsen henki.
Miksi turhaan kiduttaa itseään miettimällä, kuinka olisi voinut käydä?
Kysyttiin sairaalassa asiantuntijalta, joka meidän kanssa tuli tapahtunutta käymään läpi, että onko hyvä käsitellä asiaa senkin kautta kuinka huonosti olisi voinut käydä. Oltiin tietoisesti pidetty sinnikkäästi mielessä vaan kaikki hyvät asiat ja se, kuinka onnekkaita ollaan. Asiantuntijan mielestä ajatukset siitä, kuinka huonosti olisi voinut käydä, voivat olla turhia. Miksi turhaan kiduttaa itseään miettimällä, kuinka olisi voinut käydä? En kyllä tiedä tuohon vastausta, mutta väkisin itse sitä ainakin mietin. Näköjään mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän tapahtunut iskee tajuntaan. Kuinkakohan paljon tehdään hätäsektioita vuoden aikana? Entä kuinka yleistä on päätyä hätäsektioon ennenaikaisesti? Tai niin nopeasti ja yllättäen kuin minun kohdallani? Vuoden 2016 aikana 1% synnytyksistä oli hätäsektioita ja niistä 15%:ia tehtiin ennen raskausviikkoa 37. (lähde)
Olin juuri muutamaa viikkoa ennen lapseni syntymää lukenut jonkun äidin kirjoittaman tekstin kohtukuolemasta. Itkin silmiä päästäni koko lukuhetken ajan. Se oli järkyttävää luettavaa ja kuinka kamalalta on mahtanut tuntua, kun on joutunut vielä synnyttämään tietäen, että lapsi ei koskaan näe tätä maailmaa. Jokin aika sitten tajusin, että tuo sama olisi voinut olla meidänkin kohtalo, jos en olisi herännyt yöllä verenvuotoon. Serkkuni sanat lohduttivat minua sairaalalla paljon, kun surullisena sanoin hänelle, että minulla ei ole äidinvaistoa lainkaan. Hän sanoi, että “Kuinka monesti olet herännyt vasta aamulla, vaikka menkat ovatkin alkaneet jo yöllä? Nyt heräsit heti samantien”.
Olisiko auttanut, jos olisin vaan jäänyt aiemmin saikulle?
Kipsun syntymäyötä edeltävänä päivänä olin käynyt työterveydessä gynekologilla. Hain sairaslomaa, koska viikkoja kestänyt selkäkipu vei minusta voiton. Lääkäri tutki vauvan ja alakerran istukkaa myöden. Kaikki oli kunnossa, mutta kuulemma oli jo aikakin jäädä sairaslomalle – sen verran kohdunkaula oli lyhentynyt harjoitussupistusten ansiosta. Olisiko auttanut, jos olisin vaan jäänyt aiemmin saikulle? Irtosiko tutkimuksen aikana osa istukasta? Kaikkien, joilta olen asiaa kysynyt, mukaan ei. Istukan repeämiseen harvoin tiedetään syytä, mutta mitä jos…
Oliko hätäsektioni minun ja salmiakkihimoni vika?
Sitten se salmiakki & lakritsi. Ne ovat raskaana olevilta kiellettyjä, mutta söin niitä silloin tällöin raskaanakin. Luin jostain, että glykyrritsiiniä sisältävät makeiset voivat aiheuttaa vauvan ennenaikaisen syntymän. No meillähän kävi juuri se. Oliko hätäsektioni minun ja salmiakkihimoni vika?
Teinkö raskaana ollessani jotain niin väärin, että aiheutin itse hätäsektioni?
Ja viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä, kysymyksenä kuuluisa: Miksi juuri mä? Miksi juuri me? Eikö lapsettomuuden kanssa painiminen ollut vielä tarpeeksi? Teinkö raskaana ollessani jotain niin väärin, että aiheutin itse hätäsektioni? Tähän vielä etsin vastausta. Ehkä koko loppuelämäni, mutta onneksi on tytär, joka muistuttaa, että kaikki loppupeleissä oli vaivan arvoista.
Lapsettomuus, ennenaikainen hätäsektiosynnytys ja äitiys ovat muuttaneet kehonkuvaani
Varmasti omien tunteiden kanssa joudut tekemään työtä ja käymään asioita läpi vielä pitkään. Eikä asiaa voi ulkopuolelta “neuvoa”. Mutta armollisuutta itseä kohtaan toivon sinulle. Asioilla ei aina ole selkeää syy-seuraus -suhdetta. Elämä on sarja tapahtumia, sattumuksia, yllätyksiä ja epätodennäköisyyksiä uhmaavia yhteensattumia. Tämän olen usein joutunut itse vastaavissa pohdinnoissa myöntämään.
Tämä on taivaan tosi. Oot kyllä ihan oikeassa. Kiitos.
Poikani syntyi hätäsektiolla rv24+5. Olen itsekin jonkin verran miettinyt samankaltaisia juttuja.
Musta se on ihan normaalia vähän kelailla näitäkin juttuja, kunhan ei loputtomiin jää vellomaan. Pari vuottakin on vielä tosi lyhyt aika<3
Tyttöni syntyi Helpin takia viikolla 24. Mitään ei ollut tehtävissä. Hätäsektio pelasti henkeni. Lahjasoluraskaus oli pitkien hoitojen tulos ja tunsin epäoikeudenmukaisuutta koska se oli myös viimeinen mahdollisuuteni. Jos lapsi kuolisi niin en voisi enää raskautua. Help + Hus on äärimmäisen harvinainen ja vaarallinen yhdistelmä joka uusiutuu. Olin lähinnä katkera huonoista geeneistäni sillä se periytyy.
<3 <3 en osaa sanoa mitään muuta. ymmärrän, että olit katkera – olisin varmasti iteki.
Ei, sinä et tehnyt mitään väärin, ja ei, sinä et aiheuttanut itse hätäsektiotasi. Jos olisit oikeasti tiennyt jonkin tekosi johtavan tähän lopputulokseen, niin takuuvarmasti et sitä olisi tehnyt. Niillä tiedoilla joita sinulla raskauden aikana oli, et olisi muuta voinut tehdä. Sen sijaan saat lohduttautua sillä, että sitten kun oikeasti ilmeni oireita, jotka olivat hälyttäviä, teit juuri sen mitä pitääkin: hait apua, ja lapsesi pelastui. Tällä ajatuskululla minä sain syyllisyyden taakan nostettua harteiltani, kun tyttäreni syntyi yllättäen rv27. Itsesyytöksistä pääsin melko nopeasti eroon, koska tiesin, että tarkoituksella en ole tehnyt mitään, mikä olisi tilanteen voinut aiheuttaa, ja tietämättömyyttä ei jälkiviisaudella voi muuttaa. Ja lisäksi jälkiviisauskaan ei syytä kohtutulehdukselle löytänyt. Mutta ne “Entä jos – ” ajatukset onkin sitten vaikeampi karistaa mielestään. Mutta sekin helpottaa ajan kanssa. Pahin aika itselläni oli juuri molemmin puolin ensimmäistä ikävuotta. Ja niin ovat monet muutkin traumaattisen synnytyksen kokeneet kertoneet.
“Niillä tiedolla joita sinulla raskauden aikana oli, et olisi muuta voinut tehdä.” <– niin hyvin sanottu <3
Toi 1. vuosi varmasti pitää paikkaansa. Mä oikein tunnen, kuinka koko ajan isompi ajatusmassa vyöryy yli. Mutta kunhan en ikuisuuksia näiden kanssa paini, niin menkööt 🙂