Äitien monenlaiset arvet

Vuonna 2011 olin käymässä T:n luona Balilla, jossa hän oli opiskelijavaihdossa. Eräänä iltana päätettiin lähteä hieman juhlimaan ja päädyttiin kaverien kanssa Balin bilekadulle, Kutalle. Siellä tapani mukaan olin väärään aikaan väärässä paikassa ja tarina tiivistettynä – balilainen seksityöläinen löi minua pullolla naamaan. Tästä aiheutui posken läpi mennyt haava, joka paikattiin 30-40 tikillä (lääkäri meni sekaisin laskuissa). Alla olevassa kuvassa ollaan ottamassa tikkejä pois eli arpi on noin 10 vrk vanha.

Syy, miksi kirjoitan tästä tekstissä jonka otsikkona on äitien arvet on se, että niinkuin hätäsektionkin arpi, tämäkin oli melko “ylimääräinen”. Silti niin monella tapaa tärkeä. 

Naisen keho joutuu käymään aivan käsittämättömän myllyn raskaana. Itse selvisin alkuraskauden mielestäni melko helpolla, mutta loppuvaiheessa sain nauttia oman osuuteni eri vaivoista. Lempparit oli ehdottomasti selkäkivut, jotka alkoivat noin rv25 ja joiden loppumista odotan edelleen yhdeksän kuukautta lapsen syntymän jälkeen. Liitoskivut alkoivat hieman tuon jälkeen ja alkuraskaudessa olisin voinut syödä vaikka navetallisen lehmiä – se jatkuva nälkä oli uskomatonta! Tissikipu oli ensimmäinen oire ja tuon ajan piti pitää keuhkoista kiinni, kun käveli portaitakin. Muita yleisiä oireita raskauden aikana ovat muun muassa oksentelu (en halua kirjoittaa aamupahoinvointi, koska kaikki tietämäni oksentelijat yrjösivät ympäri vuorokauden), niska- ja hartiakivut, alavatsakivut, aivan TAJUTON väsy ja erilaiset raskausarvet ja suonikohjut. Valitettavasti suuri osa näistä ei “jää synnärille“, niinkuin itsekin väärin luulin. Enemmänkin voisi sanoa, että sieltä saa uuden satsin vaivoja mukaansa. Joillain joudutaan tikkaamaan koko alakerta, joka tuo oman jännityksen vessassa käyntiin. Toisella jää virtsankarkailu osaksi elämää ja kolmas elää pitkään veritulppapelon kanssa.

Voi olla henkisiä arpia raskauden, synnytyksen tai imetyksen takia, kun kaikki ei mennytkään suunnitelmien mukaan.

Arpia voi olla monenlaisia. Voi olla raskausarpia, jotka peittävät koko keskivartalon tisseistä alavatsalle ja selkään. Joiden takia on kärsitty monet kivut ja joita on rasvattu ja öljytty litrakaupalla, mutta silti ne koristavat kehoa. Voi olla henkisiä arpia raskauden, synnytyksen tai imetyksen takia, kun kaikki ei mennytkään suunnitelmien mukaan. Voi olla, että raskaus olikin yhtä helvettiä alusta loppuun. Synnytys saattoi olla täysin erilainen kuin mitä oli ajatellut tai imetys ei saanut tuulta alleen yrityksestä huolimatta. Voi olla sektioarpi, joka piirtyy raskaudesta löystyneen mahanahkan mukaisesti poikittain tai hätäsektioarpi, joka halkoo vatsaa pystysuunnassa. Minulla on tuo jälkimmäinen henkisen synnytysarven lisäksi.

Kun ensimmäisen kerran näin arven vajaa viikko leikkauksen jälkeen, pillahdin itkuun.

Se oli kipeä, punertava ja ruma. Siinä oli ympärillä reilusti toistakymmentä tikin paikkaa ja suoraan sanottuna muistutti kirkkovenettä. Sitä kiristi ja kiristää edelleen “väärään” suuntaan varsinkin urheillessa ja se on mielestäni tosi iso kokooni nähden. Edelleen nuo ajatukset tulee mieleeni nähdessäni arven, mutta onneksi heti perään tulee syy miksi tuo arpi on olemassa.

Ilman tuota arpea minulla ei olisi tytärtäni.

Ollaan äidit ylpeitä arvistamme ja kehostamme. Se toi uuden elämän maailmaan – onko ihme, että se jätti jälkensä? ? Jokainen viiva ja viiru, joka pujottelee keskivartalollasi kuvailee sinun kehosi uskomatonta työtä lapsesi kehityksen ja kasvun eteen. Jokainen kipeä muisto synnytyksestä kertoo juuri teidän perheen omaa tarinaa.

Ethän koskaan haukkuisi toisenkaan arpia, miksi sitten omiasi?