Mä oon aina ollut aika paska kaveri. Siis paska siinä mielessä, että en jotenkin osaa pitää yhteyttä. Oon superhuono puhumaan puhelimessa, koska en osaa jaaritella. Mulla pitää olla asia, joka sanotaan ja sitä voidaan pohtia, mutta siinäpä se. Kiitos vaan mumma tästä geenistä. Oon samanlainen itseasiassa esimerkiksi palavereissa. En voi sietää, jos palaveri menee jaaritteluksi tai turhanpäiväiseksi ajanhukaksi. Tykitän asiani vauhdilla, joka jättää kuulijat monttu auki ihmettelemään, että mikä heihin osui. Tekstailu on aina ollut enemmänkin mun juttu, mutta vauvan myötä viesteihin ei ehdi aina samantien vastata ja sitten ne unohtuu. Kiitos vaan imetysaivot tästä käsittämättömän huonosta muistista!
On siis ihme, että mulla on enää ystäviä jäljellä.
Itseasiassa niitä on nykyään enemmän. Oon löytänyt kaltaisiani! Hieman pandalta näyttäviä, unohtelevia, kahvia rakastavia ihmisiä, joita äideiksikin kutsutaan. Heitä ei haittaa, että unohdan vastata viesteihin, koska todennäköisesti hekin ovat unohtaneet. Heitä ei haittaa, että paasaan asiani suu vaahdossa, koska kaikki tietävät, että hetken päästä jonkun lapsi saattaa itkeä ja kaikkien kuulo katoaa. Tai kaikki kuulevat vain vauvan itkun ja parhaassa tapauksessa kaikilla notkahtaa myös maidontuotanto käyntiin. He ovat myös tottuneet siihen, että vähän väliä pitää katsoa, kun joku vauvoista konttaa/ryömii/pyörii niin hienosti… Jonka jälkeen kukaan ei enää muista mistä puhuttiin. Mutta se on OK. Aina voi avata keskustelun maagisella lauseella:”Jestas voi pienestä ihmisestä tulla paljon kakkaa” ja keskustelu lähtee rullaamaan uudelleen.
Äitiystävien kanssa on luonnollista olla suht pinnallinen – vauvasta on niin helppo jutella niitä näitä.
Yksi äitiystäväni sanoi, että tiesi raskaaksi tullessaan saavansa paljon uusia ystäviä. Mä en kyllä osannut odottaa samaa. Olen kyllä tosi sosiaalinen, mutta vaikutan pinnalliselta, koska pelkään avautua. Äitiystävien kanssa on luonnollista olla suht pinnallinen – vauvasta on niin helppo jutella niitä näitä. Sitten, kun on jonkun aikaa juteltu, sujahdetaan luonnollisesti pintaa syvemmälle. Mitä muuta voi odottaa, kun tiedät ystäväsi lapsen nukkumaanmenotavankin läpikotaisin?
Kyllä nekin ystävyyssuhteet lämpenevät takaisin, kun täältä vauvakuplasta kömmitään takaisin päivänvaloon.
Ei ole siis mikään ihme, että sitä hakeutuu kaltaistensa joukkoon ja eri elämäntilanteessa olevien ystävien kanssa välit hieman viilenee. Kyllä nekin ystävyyssuhteet lämpenevät takaisin, kun täältä vauvakuplasta kömmitään takaisin päivänvaloon. Tai ne lämpenevät, joiden on tarkoituskin.
Lurre says
En ois kyllä kans arvannut, että saa uusia ystäviä, kun saa lapsia! Mutta onneks on saanut ♥♥♥ Ois meinaan vähän erilaista kyllä arki lasten kanssa muuten.
Oon kans ite samaa kastia, en tykkää niin kauheesti puhua puhelimessa, tai just ehkä en osaa vaan. Viestit on paljon kivempia 🙂 Me just kans äitikavereiden kanssa puhuttiin tuosta, että ei haittaa vaikka unohtais viikoksi vastata viesteihin, sen ymmärtää kyllä, kun itselle käy kans niin 😀
ShittySarianna says
En voi kuvitellakaan, millaista olis olla ihan yksin ilman ketään vertaistukena 🙁 kaikilla pitäis kyllä joku olla!
Aveem says
Mulla ei oo kun yksi äitikaveri, vaikka tiedän monia ikäisiäni joilla on lapsia. Ei vaan oo tullut otettua yhteyttä (varmaan unohtunut! ?). Mutta onneks esim siskolla on myös vauva 🙂
ShittySarianna says
haha, unohtunut 😀 yksi hyväkin riittää! 🙂 kunhan joku on!