Ärsyttävimpien äitipiirteideni TOP3 viime syksyltä – Olenko oppinut mitään?

Vertaillaan taas vanhan blogin tekstiä tän hetkiseen ajatusmaailmaan! 😉 Alkuperäinen teksti on kirjoitettu Kipsun ollessa muutaman kuukauden. Oonko päässyt ärsyttävistä piirteistäni eroon vai roikkuvatko ne edelleen matkassa? 

Mulla, niinku varmasti joka mutsilla, on ärsyttäviä äitipiirteitä. Valehtelisin, jos sanoisin niiden “syntyneen” samalla kun lapseni. Totuus taitaa olla, että tietyt piirteet ovat saaneet mukavaa boostia äitiydestä. Alla ikävimmät piirteet…

Pomotus

Tää on ehdoton ykkönen. Välillä kyylään mieheni ja vauvan vaipan vaihtoa niskan takaa kuin haukka. Ei jestas kuinka ärsyttävää?! Joudun purra joka päivä huulta, että en mee pätemään jostain, kun vauva on T:llä. Tuputan omaa tapaani, vaikka usein T:n tapa on vähintäänkin yhtä hyvä kuin omani. Äiti -vaihde päässäni kuvittelee, että se minun tapani on ainut oikea ja vauva flippaa, jos puklun pyyhkiikin vasemmalta oikealle eikä oikealta vasemmalle. HOHHOIJAA.

Nyt: Ah, ihanan rehellistä! 😀 Tähän on tullut onneksi varmasti isoin muutos. En todellakaan seuraa lainkaan, miten T lastaan hoitaa vaan tiedän, että hänellä on oma sopiva tapansa. Tiesinhän mä sen itseasiassa jo tuolloin, mutta omat epävarmuudet sai pomottelemaan.

Huolehtivaisuus

Siis tää piirrehän on ihan ok – pienissä annoksissa. Kävin antaa maistiaisen tästä töissä viikolla. Siellä, kun kuulin aivastuksia, olin aivan valmis tunkemaan printterin aivastajan kurkkuun. Vauva on vielä niin pieni, että en tiedä miten kestäisin flunssan hänellä! Todennäköisesti flunssan sattuessa soittaisin hysteerisen puhelun keskolaan ja he saisivat taas rauhoitella minua. Samoin kuin pari kuukautta sitten soittaessani, että saako vauva nyt jonku kohtauksen, ku saatoin antaa hänelle yliannostuksen d-vitamiinitippoja. Hoitaja oli kohtelias eikä nauranut päin naamaani (tai luuria) vaan sanoi rauhallisesti, että kaikki kunnossa, jatkakaa harjoituksia.

Nyt: Miten en tuolloin tajunnut, että moni pelko pohjautui hieman poikkeavaan alkuumme ja vauvani keskosuuteen? Se, että pelkäsin kuollakseni bakteereja on mielestäni täysin luonnollista, kun miettii kuinka varovainen meidän piti sairaalassa ja sen jälkeen olla pöpöjen kanssa. Monia muitakin tapoja ja pelkoja jäi Kipinän keskosuudesta arkeemme, niistä kirjoitin täällä.

Uskallan väittää, että nykyään huolehtivaisuuteni on normaalia äiti-tasoa…

 

Ylisuojelevaisuus

Tää on melkein sama kun ylempi, mutta tää piirre on niin raskas, että mainitaan sitte kahdesti! Oon aina ollut hyvin suojelevainen läheisiäni kohtaan, mutta voi hyvää päivää nyt taas. Eräänä keskolayönä yhdellä hoitajista oli tarkoitus saada Kipsu huomaamattani huoneesta pois, jotta voisi yllättää minut seuraavana päivänä. Tarkoitus oli tehdä äitienpäiväkortti, jossa olisi Kipan jalat. No, minähän heräsin jo hoitajan ajatukseen asiasta, joten hän joutui käyttää “vauvalla on kakka vaipassa” -korttia. Ihmettelin kyllä, kun keskellä yötä hän nappasi koko kehtolaitoksen mukanaan ja sadasosasekunnin mietin, että herätän mieheni, koska valehoitaja vei lapsemme. Huoh.

Nyt: Hihi, tälle jutulle osataan jo nauraa ja tämä samainen hoitaja osasi heittää vitsiä aiheesta jo vihkoon, jonne hoitajat kirjoittivat terkkuja Kipinälle. Sitä taitaa tuore äiti käydä niin kierroksilla, että ei vaan osaa rauhoittua edes sairaanhoitajien ympärillä.