Eräs ilta lasten huoneesta alkoi kuulua taaperon itkua, jota en heti tunnistanut oikein miksikään “tutuksi” itkuksi. Mies meni huoneeseen ja keskustelu meni suunnilleen näin: Isi: Mikä itkettää?Taapero: (itkua)Isi: pelottaako sua jokin?Taapero: ei..*Isi: Ootko varma?Taapero: ei pelotaIsi: eikö pelota edes tuo mörkö sängyn alla? Haha, okei. Ei tuo tähden jälkeinen osuus oo totta, mutta mietin kyllä,…
Toisen lapsen kohdalla neuvola tuntuu melko turhalta – Olisiko sen aika uudistua?
Eräästä K-kirjaimella alkavasta ongelmasta johtuen, meidän 8-kuukautisneuvolalääkäri on peruttu. Ei kyllä haittaa yhtään – päinvastoin! Kahden lapsen äitinä kaikki menot vaatii erityisjärjestelyjä enkä suoraan sanottuna ole ihan nähnyt neuvolan arvoa enää samaksi kuin ensimmäisen lapsen kohdalla. Todetaan silti heti perään, että neuvola itsessään on musta aivan mahtava etuoikeus, mutta oon alkanut miettiä, onko sen sisältö…
Virtuaalitrullittelut läheisille – Korona pakottaa luovaksi!
Täällä Pohjanmaalla trullitellaan pääsiäislauantaina eli ylihuomenna! Tänä vuonna olisi ollut ensimmäinen kerta, kun oltaisiin sitä tehty ihan oikeastikin ovelta ovelle taaperon kanssa, mutta vallitsevan tilanteen vuoksi tätä ei tietenkään tehdä. Haluan silti toteuttaa trullittelut jollain tavalla, joten piti ryhtyä luovaksi! Laitoin viikko sitten viestiä esikoisen isovanhemmille ja kummeille, josko he olisivat jutussa mukana. Tarkoitus on…
Taaperoni ei suostu nukkumaan – Vinkkejä lapsen nukutukseen!
Mikään ei kyllä oo kryptisempää vanhemmuudessa kuin lasten unet. Eikä pahinta edes ole se valvominen vaan ne vaiheet! Jatkuvaan valvomiseenkin jossain määrin tottuu, mutta se, että saat nukkua viikon putkeen jonka jälkeen alkaa tunnin välein heräily, on silkkaa kidutusta! Tällä kertaa vastuksena on 3-vuotias taaperoni, joka ehdottomasti tarvisi vielä unet päivälle tai muuten klo 16.30…
Touhukkaan taaperon rinnalla vauva on tylsää seuraa
Nyt, kun taitaa olla virrannut tarpeeksi vettä Kyrönjoessa, voin kirjoittaa otsikon lauseen. Oon nämä koko seitsemän kuukautta miettinyt, että miten mulla oli muka niin “kädet täynnä tekemistä”, kun esikoinen oli pieni. Kun oli vain yksi lapsi. Nyt touhukkaan taaperon rinnalla vauva on aika tylsää seuraa ja kun esikoinen on hoidossa ja on vain vauva paikalla,…