Eka viikko vauvan kanssa – Syntymäpäivä

Viikko vajaa vuosi sitten synnytin kuopukseni ja tuon synnytyksen jälkeen kirjoitin joka päivältä fiiliksiä ylös: omaksi ilokseni, mutta juttu oli myös tarkoitus julkaista Vauva-lehdessä. Lehden siirtyessä Helsingin Sanomien alle tuo artikkeli jäi julkaisematta, mutta sehän olikin onni onnettomuudessa! Nyt voin – vuosi kirjoittelun jälkeen – julkaista niitä uudessa blogissani ja lukea itsekin niitä ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa! ❤️

Postaan uuden päivän fiilikset joka päivä tällä viikolla, koska sunnuntaina meidän vauvavuosi päättyy. Nää tekstit on tosi autenttisia: ihan puhdasta vasta synnyttäneen äidin tunteiden virtaa, joten se saattaa olla paikoin melko sekavaakin. Täältä siis tulee SYNTYMÄPÄIVÄN postaus, olkaa hyvät!

Lääkkeetön alatiesynnytys sai minut näkemään vahvasti lääkityn hätäsektiosynnytyksenkin kauneuden

Molemmat synnytykseni ovat upeita ja ainutlaatuisia – aivan kuin jokainen synnytys.

Huhhu, vauva on täällä. Mä todellakin synnytin alateitse. En voi uskoa tätä. Parasta tässä lääkkeettömässä synnytyksessä oli se, että osaan arvostaa äärettömästi myös edellistä, täysin lääkittyä, hätäsektiosynnytystä (nukutus). Voisinpa antaa osan tästä tunteesta kaikille heille sektiolla synnyttäneille, jotka kokee jääneensä paitsi päättämättään alatiesynnytyksestä. Jos tämä pieni ihminen osais näyttää heille kaikille sen mitä hän näytti mulle, kaikki ymmärtäis myös sektiosynnytyksen kauneuden. En osaisi valita näistä parempaa, molemmat ovat upeita ja ainutlaatuisia – aivan kuin jokainen synnytys.

Miehen tuki synnytyksessä oli korvaamatonta

En voi uskoa kuinka täydellinen tuki mies oli. Yllätti mut täysin. Niinkuin hän arvasi: kunnon supistusten aikana muhun ei saanut koskea. Kuitenkin jopa pahimman kivun silmässä, jos en nähnyt häntä, kysyin, missä hän on. Eli tarvitsin hänet lähelleni. Supistusten välissä hän hieroi ja kosketti, ponnistusvaiheessa melkein mursin hänen kämmenen ja sormet, mutta hänestä ei kuulunut pihaustakaan. Hän jopa muisti sanoa juuri sen mitä toivoin: noin 7-9cm avautumisvaiheessa kätilön ehdottaessa (täysin aiheellisesti) puudutuksia, mieheni kysyi rauhallisesti “vai Sarianna, olisiko tämä nyt se hetki mistä valmennuksissa puhuttiin, että nyt on epätoivo ja pian tulee adrenaliinipiikki“. Se oli se vaihe ja jätin puudutteet välistä. Uskomaton mies. Rakkaus häntä kohtaan tuplaantui synnytyksen myötä!

Nyt näin sen omin silmin, kun jo aivan vastasyntynyt hamuaa rintaa!

Vauva tuntuu heti jo ihan omalta. Niin kuin hän tuntui jo mahassa, mutta varsinkin nyt. Ensimmäinen imetys starttasi papereiden mukaan jo 11 minuuttia synnytyksestä ja nyt tiedän, mistä puhutaan, kun kerrotaan ihan vastasyntyneenkin hamuavan rintaa. Niin tämäkin alle 3 kiloinen pötkylä hamusi! En muistanyt yhtään, kuinka tiukka ote pienellä elämänalulla onkaan imiessään! Tästä se päivien totuttelu taas alkaa – 56 minuutin maidontilauksella!

Huomenna vuorossa ajatuksia ensimmäisen yhteisen yön jäljiltä ja vauvan ja isosiskon ensitapaaminen!

Katso alta myös ihana video, joka julkaistiin meistä pian synnytyksen jälkeen Vaasan Keskussairaalan sivuilla!