En voi olla ainut äiti, joka välillä joutuu naulaamaan kätensä lattiaan katsoessaan isin ja lapsien leikkejä. Meillä on vähän väliä sellaisia akrobatiatunteja, että hirvittää!

Päätin jo esikoista odottaessani – siis kun näin tulevaisuuteen näiden leikkien osalta – että en ala mussuttaa niiden hurjuudesta. Tämä on taas niitä juttuja, joissa pitää vaan luottaa isän arviointikykyyn ja antaa hänelle sitä omaa, hänelle kuuluvaa, tonttiaan. Ihan niinkuin minäkin sitä tonttia saan.
Esikoisestamme onkin kehittynyt hyvin jäntevä yksilö keskosuuden lötköydestä huolimatta. Hän on jo vauvasta asti osannut minun (ja päiväkodin hoitajien) mielestä kontrolloida hienosti kroppaansa ja 2-vuotiaana aloitettu temppukerho on viikon kohokohta. Isin mukaan siellä roikutaan 90%:ia ajasta renkaissa!

Nämä positiiviset puolet eivät kuitenkaan poissulje sitä, että saatan vaihtaa huonetta, sulkea silmät tai räplätä kännykkää, kun sirkustemput alkaa. Yleensä kuitenkin taapero huutaa katon rajasta innoissaan, että “kato äiti!” ja minun on vain katsottava ja ristittävä käteni.
Leave a Reply
You must be logged in to post a comment.