Apuapuapua, nyt se on alkanut. Kolahtelut, kompastumiset ja kömmähdykset. Vauva kolauttaa itsensä milloin minnekin ja valitettavasti yleensä jonnekin kolahtaa kuuppa. KOPS vaan ja vauva on taas kumossa jossain.
Ei mitään väliä kuinka paljon yritän vahtia – päivittäin jostain sohvan takaa kiljutaan tai könytään ylös.
Hän ei tiedä vielä, itkeäkö vai nauraa – enkä tiedä muuten minäkään.
Tavallinen tapahtumakaari on tämä: Vauva lähtee tarmokkaasti ryömimään milloin mitäkin kohti. Minä naulaan itseni sohvalle ja kurkin lehden (lue: kännykän) takaa ja vahdin. Kipsu välillä vilkaisee viekkaasti taakseen: “Katsooko äiti?”, ja jatkaa puuhiaan. Ah, löytyihän ne portaat taas ja paikka, jossa yrittää nousta seisomaan. Tässä vaiheessa olen hivuttautunut leh..kännykkäni kanssa kuin agentti lähemmäs ja olen valmiudessa ottamaan koppia. Harjoitukset sujuvat hyvin, joten vilkaisen 0,06 sekunnin ajan muualle ja KOPS! Kaveri on turvallaan. Kipsu katsoo silmät lautasella minua ja 0,01 sekunnin ajan olen ottamassa vauvaa syliin. Hän ei tiedä vielä, itkeäkö vai nauraa – enkä tiedä muuten minäkään. Jos otan hänet syliin, itku on varma, joten sanon liioitellun pirtsakasti: HUPSISTA! Hieno harjoitus, katsotaanko seuraavaksi tätä tyynyä ja pehmustettua huonetta (…jonne voisit muuttaa siksi aikaa, että opit kävelemään)?
…vilkaisen 0,06 sekunnin ajan muualle ja KOPS! Kaveri on turvallaan.
MISTÄ?! Mistä tuo lapsi on voinut löytää pölypallon vasta imuroidusta kodista?!
En myöskään ymmärrä, mistä vauva löytää kaikki kovettuneet leivänpalat, pölytollot ja ruuan muruset? Imuroin yksi päivä vauvan ollessa päikkäreillä ja naureskelin partaani, kun Kipsu herätessään lähti vaeltamaan ympäri torppaa: hahhaa, et varmasti löydä mitään syötävää! Mutta kuinka ollakaan viiden sekunnin pyörimisen jälkeen näen sivusilmällä, kun vauva on löytänyt oikein ison pölypalleron (!?!) jostain ja tunkee sitä onnellisena kurkkuunsa. MISTÄ?! Mistä tuo lapsi on voinut löytää pölypallon vasta imuroidusta kodista?! Tähän väliin voin huomauttaa, että lapsi ei konttaa, kävele tai juokse vielä. Tää siis todennäköisesti vielä pahenee?
Tuntuu, että on suhteessa verrannollista kuinka paljon vauvan kämmejä stressaat ja kuinka paljon omiasi. Eräs toinen päivä tein ruokaa ja puukko tipahti lattialle millin päähän jalastani. En miettinyt, että olisipa käynyt kipeää vaan, että kuka tekisi vauvalle sapuskat loppuun asti, jos itseltä lähtee taju? Ennen Kipsua olisin ollut matkalla päivystykseen jo ennen, kun puukon terä kohtaa isovarpaani. Nyt stressihermoni eivät vaan riitä enää molemmille! Todennäköisesti se olisin silti ollut minä, joka olisi ruuan valmistanut loppuun – puukko sojottaen jalasta kohti taivasta. Sairaalaan tikattavaksi en ainakaan olisi ehtinyt lähteä.
Luojan lykky, että juuri sopivasti luin tekstin kuinka hieman epäsiisti koti on lapselle hyväksi! Lemmikkejäkin meillä on – nimittäin niitä villakoiria.
Pääsiäissiivot siis jääkööt sikseen muiltakin ja käytetään sekin aika lapsien kanssa hömpöttämiseen. Se on hänelle(kin) parhaaksi! 😉
—
psst! Ootko huomannut, että blogini on lähtenyt mopolla moottoritielle Inspiration Blog Awards -äänestyksessä Arjen Sankari -kategoriassa? Mikäli koet, että Shitty is the new black olisi äänesi ansainnut, käy jättämässä se tänne! Kiitos <3
—
psst2! Jos Simppeliä sormiruokailua -kirja kiinnostaa, käy voittamassa se täältä, täältä tai täältä 😉 Viimeinen osallistumispäivä on lauantaina!
Anteeksi, että en osannut olla kotiäitisi pidempään
Joo, nuo tyypit kyllä löytää kaiken mahdollisen, vaikkei siellä lattialla mitään pitäis ollakaan!
Mulla muuten vuosi sitten oli itsellä juuuurikin veitsestä semmoinen haava, joka olisi vaatinut useamman tikin, mutta en kokenut kerkeäväni mennä… Apua 😀 Mutta saatiin ihan hyvin kuntoon myös kotitoimenpiteillä onneksi.
Voi apua 😀 😀 sä oot oikein elävä esimerkki mun tekstistä!
Repesin lankutuskuvalle ?
hahaa 😀
Ekaa kertaa joulun alla havahduin siihen, ettei näiden kanssa oikeasti kyllä hevillä päivystykseen lähde, jos itselle jotain sattuu. Onnistuin leikkaamaan ruman palkeenkielen sormeeni klo 18 ja olin yksin puolivuotiaan ja 2,5v lasten kanssa. Vähän puski kylmähikeä, että pitääkö lähteä puolen tunnin ajomatkan päähän tikattavaksi, mutta haava onneksi tyrehtyi nopeasti. Mutta kyllä se pisti miettimään, että mitä jos saisi vaikka jonkun yllättävän sairaskohtauksen ja makaisi tajuttomana lattialla ?
Ja meilläkin kopsahdellaan, kun tuo 9kk ikäinen nousee seisomaan milloin mitäkin vasten. Onneksi tämä(kin) on vain vaihe, joka menee nopeasti ohi ?
Voi apua 😀 siis erittäin hyvä esimerkki sieläkin! Ja onneksi on tosiaan vaan vaihe tämä(kin)!
Tuo kopsumisvaihe on ihan hirveetä. Se,kun opettelevat istumaan ja siitä kaadutaan *kops*.Se kun yritetään kiipeillä johonkin ja *kops*.Kops,kops,kops..KOPS!Sitä en odota kyllä tälläkään kierroksella ja tuntuu,että nää mokomat aloittaa sen kopsumisen aina vaan aiemmin ja aiemmin.
Annan ääneni sille pehmustetulle huoneelle 😀 Ehdottomasti!
Hmm olisikohan tossa ihan liikeideaa… ;D