Reilu vuosi kotiäitiyttä takana ja taas saa ihmetellä, miten tää elämä voikaan pyöriä näin vahvasti yhden asian ympärillä? Ei! Ei edes sen kotona olevan lapsen ympärillä, joka nätisti leikkii itsekseen suurimman osan ajasta, vaan ruuan! RUUAN YMPÄRILLÄ!
Aamu alkaa ruualla eikä kantava teema muutu päivän aikana
Meillä aamu alkaa tuttipullollisella maitoa. Sitä ennen se oli tissillinen maitoa. Sitä ennen aamu ei varsinaisesti alkanut, koska ilta ei ollut koskaan loppunutkaan! Päivä oli vain yhtenäinen massa, jolloin valvoin yöt läpi kuopukseni ensikuukaudet. Hänen nälkä tuntui painottuvan öihin. Aamumaidon jälkeen syödään aamupuuro, jota moppaan lähestulkoon lounaan valmistuksen aloitukseen asti.
Päiväuniaika tietää pientä taukoa ruokashowsta… vai tietääkö?
Odotan päiväuniaikaa myös pienen rauhan lisäksi siitä syystä, että hetkeen minun ei tarvitse joko tehdä ruokaa, syöttää sitä tai siivota syömisen jälkiä. Tosin lounaallakin usein mietin, mitä tekisin päivälliseksi ja pahimmassa tapauksessa teen sitä! Välipalat ovat myös yksi myrkky: Onko mitään kaapissa? Millaista välipalaa tarjoais tänään? Ei jaksaisi aina samoja, pitäisikö keksiä välillä jotain uutta? Mikä helvetti on karanbola? Pitäiskö tarjota sitä?
Iltapäivällä ruokittavat suut tuplaantuu
Kun välipalashow on saatu maaliin ja siivottu, alkaa päivällissirkus viimeistään nostaa päätään. Taas tätä iän ikuista makaronilaatikkoa? Eikö ny mitään muuta olis? Mies! Mitä sä ehdottaisit? Palapaistia meksikolaisesta viidakkokasvista viis tuntia haudutettuna? Mitä ristusta? Ei vauva voi syödä sellasta, ei esikoinen tykkää siitä enkä mä osaa valmistaa moista. No, tehdään tätä tofuriisilaatikkoa sitte vaihteeks, sitä syötiin viimeks kolme päivää sitte.
Yhteinen ruokailuhetki on lähinnä sirkus
Yritän luoda mukavan, yhteisen, ruokahetken isompaan ruokapöytään, kun muut perseilee jaloissa. Saan viimein päivällisen ja perheen pöytään, ja tytär tokaisee:
“Mä en tykkää tästä! Tää on väkevää!”
“Se on tofua ja riisiä, ei se voi olla väkevää… Maistaisit edes?”
“En maista, haluan muumikeksin!”
“Ei sillä oikein voi elää, minkäs väristä se tofu on? Eikö näytä kivalta?”
“Ei! En syö!”.
Samaan aikaan vauva nakkelee riisiryynejä pitkin lattioita ja mies toljottaa syödessään eteensä: miettii varmaan taas jotain työjuttua. Itse en oo saanut vielä haarukallistakaan suuhun asti, kun muut ovat valmiita. Ehkä nyt saan syödä hetken rauhassa? Saanhan mä. Ruhtinaalliset 2,5 minuuttia. No, en mä olis pidempään ehtinytkään tässä istua, kun pitää alkaa tehdä iltapuuroa ja sitä ennen siivota tämä kaunis (karsea) kattaus tiskiin.
Iltapuuro on kuin pikajuoksu unipuulle ja sitä kautta rauhaan
Iltapuuroa syöttäessäni en voi ajatella mitään muuta kuin pian alkavaa iltarauhaa. Lappaan puuroa sellaista vauhtia vauvan suuhun, että hän ei meinaa pysyä perässä. Kun ruokailu muuttuu tappeluksi lusikasta, tiedän lopettaa. Iltamaito ja maate, hyvää yötä perhe! Minä menen kuumaan kylpyyn ja valmistaudun huomiseen ruokashowhun. Onko ihme, että tuntuu, että…
…koko lasten valveillaoloajan joko teen ruokaa, syötän sitä tai siivoan syömisen aiheuttamaa sotkua?
Kotiäitiyteni laatu alkaa laskea 1,5 vuoden jälkeen
Pikkulapsiarkeenkin turtuu – Mistä sitten kirjoittaa?
Paljonko sisällöntuottaja tienaa?
Oi kyllä, mä niin samaistun! Tuntuu et päivä pyörii keittiön ja ruokapöydän ympärillä. Mä oon alkanut tosissani vihaamaan keittiön pöydän (ja lattian 2m säteeltä) siivoamista.. Meiltä löytyy kohta vuoden ikäiset kaksoset, jotka syö tosi vaihtelevasti ja säännöllisesti iskee lusikkalakko. Lisähaasteena toisella on cp-vammasta johtuen haasteita motoriikan kanssa, niin ruokaa päätyy edelleen enemmän lattialle kuin mahaan.
Arjen keittiöorjuutta helpottaa Feelian ruuat. Vähäsuolasia ja taaperoille maistuvia ruokia löytyu onneks paljon, niin voidaan kaikki syödä samaa! Useimmiten lämmitän Feeliaa lounaaksi ja päivälliseksi kokkaan itse.
Jeeee! Mahtavaa ku muistutit! Mä oon noita miettiny mutta unohdin! ?? Äh, tsemppiä sinnekin ruokashowhu ?
Niiiiin totta. Tällähetkellä vain yksi reilu 1v. lapsi syötettävänä/ruokittavana sormiruoilla ja hänkin on hyvin syövää sorttia. Silti tuntuu, että kotiäitinä ollessa päivään ei mahtunut muuta kuin ruoka: sen suunnittelu, tekeminen, syöttäminen tai jälkien siivoaminen. Ja mies samaistui tähän isyyslomansa (6vkoa) aikaan aivan 100%! ?
No just tämä! Ei ees tarvi syöttää ja silti tuntuu, että ei mitään muuta päiviin mahdu 😀