Yhteen aiempaan tekstiini tuli tosi ajatuksia herättävä kommentti, joka otsikkokenttääkin koristaa:
Lapsi on vanhempansa peili.
Hauskasti sanottu! Voiko se olla totta? Aloin miettiä, mitä minulta tai puolisoltani periytyviä luonteenpiirteitä huomaan kymmenkuisessa vauvassamme – vai huomaanko mitään?
Kipsu ei voi sietää odottamista, olkoot kyse tissin naaman eteen kaivamisesta tai vaunuttelemaan lähdöstä. Tämä piirre tulee ehdottomasti multa ja voin kertoa, että raastaa ihan huolella järkikultaani, kun mieheni on ihan vastakohta tässä. Enää en jaksa edes nalkuttaa vaan keskityn laskemaan lampaita mielessäni… Ja Kipsu nalkuttaa puolestani 😉
Iltaisin vedetään myös ihan jäätävät iltavillit, joiden aikana rukoilen kaikki ylemmät voimat läpi, että joskus vielä nukutaan.
Kipsu oli jo keskolassa iltavirkku. Hänen ainut hereilläoloaikansa oli noin klo 23 illalla ja se jatkui vielä useamman kuukauden. Iltaisin vedetään myös ihan jäätävät iltavillit, joiden aikana rukoilen kaikki ylemmät voimat läpi, että joskus vielä nukutaan. T on parhaimmillaan iltaisin ja aamuisin aivan ihmisperse. Tämä piirre taitaa siis tulla isältään, vaikka nykyään Kipsu on alkanut olla sängyssään silmät lautasella jo klo 07 aamulla.
Kipsu viihtyy hyvin itekseen. JOS on maha täynnä ja puhdas vaippa, hän kyllä keksii itselleen tekemistä. Olin kuulemma itse pienenä samanlainen ja olen edelleen. T on myös. Tosin nyt tää eroahdistusmeininki on muuttanut vauvani läheisriippuvaiseksi, vaikka kaikki olisi muuten hyvin.
Hän myös kaipaa omaa rauhaa. Jos on ollut oikein hektinen päivä, hän usein ilmaisee haluavansa sänkyynsä ylhäiseen yksinäisyyteensä. Siellä hän sitten hetken juttelee itekseen ja ihmettelee varpaitaan. Mulla kesti aika kauan tajuta tämä, mutta kyllä se jakeluun asti hakattiin. Tämä periytyy varmasti myös meiltä molemmilta.
Mäkin oon ollut aina kova puhumaan – valitettavan harvoin asiaa, mutta äänessä silti.
Kipsu on mahdoton likka pälättämään. Lukemattomia kertoja on hieman hävettänyt kulkea tuolla kaduilla, kun vaunuista kuuluu kova höpötys. Söpöähän se on, mutta aika koomista. Mäkin oon ollut aina kova puhumaan – valitettavan harvoin asiaa, mutta äänessä silti.
Isommassa porukassa hän tapaa aluksi tarkkailla ja kun on saanut selville, millainen jengi on kyseessä, hän muuttuu huomion keskipisteeksi. Tai ainakin siis yrittää olla sitä! Tää kuulostaa paljon multa. Mä oon aivan jäissä “virallisissa” tilanteissa: kädet hikoaa, ääni tärisee, ahdistaa. Mutta jos olen vähänkin tutummassa porukassa, yritän pitää tunnelmaa yllä surkeilla jutuillani 🙂
Kipsu on kova hassuttelemaan. Hän ilmeilee, jekuttaa ja nauraa omille jutuilleen. Meillä molemmat tykkää hömpöttää ja nolata itteään – mikäs sen hauskempaa! Mä tykkään myös nolata T:tä, mikä ei oo lainkaan vaikeaa 😉
Annika79 says
Jos meidän esikoinen ei olisi ulkonäöltään kopio isästään, väittäisin että hän ei voi olla meidän lapsi. Olemme välillä aivan hukassa hänen kanssaan. En käsitä mistä tuollaiset geenit on kaivettu. Hänessä on virtaa enemmän kuin laki sallii. Hän varmaan on kehittänyt jonkun näkymättömän piuhan jolla imee kaikki virrat minustakin. Olemme molemmat mieheni kanssa olleet tosi kilttejä ja tottelevia lapsia. Tämä meidän esikoinen ei usko eikä tottele mitään. Hän uhmaa isovanhempiakin ja kerran hän uhkasi hajottaa isäni silmälasit kun ei saanut tahtoaan läpi. En voi edes käsittää! Hän täyttää pian 6 v.
Sen sijaan 2v pikkuveli on todella huomaavainen, kiltti ja kohtelias. Osaa toki myös tuuppia, lyödä ja purra (isoveljen opettamana). Mutta yleensä kiltti. Joskus kun rähähdin väsyneenä että mee nyt pois siitä tieltä, niin sanoi niin hellyyttävästi että “anteeksi äiti”, niin itselle tuli heti tosi syyllinen olo. <3
ShittySarianna says
Uskomatonta, miten kaksi samat geenit omaavaa voi olla noin yö ja päivä! 😀 Voi apua, tossa olis varmasti sydän sulanut kun toinen sanoo noin <3
Satu K. says
Hauska postaus! 🙂 Oli hauskaa miettiä “tuttuja” piirteitä omasta 5-kuukautisesta.
Kärsimättömyys/kärsivällisyys – Hän on kärsimätön tiettyjen asioiden suhteen (esim. ruokailun), tuntuu että tissi pitäisi olla suussa jo siinä vaiheessa, kun lähdetään kävelemään sohvaa kohti. 😀 Isänsä on myös välillä äärimmäisen kärsimätön, “kaikki mulle heti nyt” -tyyppiä. Toisaalta sitten vaavi malttaa kyllä odottaa vaunuissa vaatteet päällä ulos lähtöä, kun minä puen ulkovaatteita päälle (tämän väittäisin periytyneen itseltäni, koska olen niin tottunut lähdön hetkellä odottamaan kämpässä ees taas säntäilevää miestä :D).
Tuumailu – Vauvamme on kyllä niin tuumailija-tyyppiä. Uusia kasvoja tuijotellaan pitkään naama peruslukemilla ja ehkä jonkin ajan päästä voidaan väläyttää pieni ujo hymy. Hänellä on myös tapana kotona seurata tarkkaan mitä puuhailen (yleensä naama peruslukemilla tai kulmat hieman kurtussa :D). Tämä piirre on selkeästi minulta peräisin, tykkään itsekin uusissa tilanteissa seurailla tapahtumia ja vasta hetken kuluttua liittyä mukaan.
Ikiliikkuminen – Enpähän tiennyt, että vauva voi osata liikkua niin paljon osaamatta kuitenkaan vielä ryömimisen tai minkään muun liikkumistavan taitoa. 😀 Sylissä pusketaan seisomaan, poljetaan jalkoja ja pomppiminen alkaa heti, kun ottaa kainaloiden alta kiinni. Nukahtaminenkin on yhtä käsien vispaamista ja puolelta toiselle kierimistä. Tämä ikiliikkuminen on taas selkeästi isältään peritty. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun olen öisin saanut kyynärpäästä tai herännyt siihen, että toisen käsi tipahtaa naaman päälle. 😀
ShittySarianna says
olen niin tottunut lähdön hetkellä odottamaan kämpässä ees taas säntäilevää miestä –> oi tismalleen sama täällä!! 😀 Ihana toi “tuumailija” 😀 voi hellunen! Meillä kans häsätään ihan koko ajan jotain!! Odota vaan ku teilläki lähdetään liikkeelle. A-pu-va 😀 Mä muuten myös saan vähä väliä hittiä mieheltä öisin… eläväinen nukkuja!