Kipsu–parka on napannut ensimmäisen korvatulehduksensa ja siinä lisänä tuttu flunssa ja kuume. Jos ei tuossa olisi ollut vielä tarpeeksi, niin (pilaantuneena) kirsikkana kakulle vahingoitin pientä lastani. Tietenkin tahattomasti, mutta vahingoitin silti. Tähän ikään asti ollaankin säästytty oikeastaan täysin ilman kämmejä, mutta nyt niitä tuli sitten heti kerralla kolme.
Silmät kierossa napitin bodya, kun yhtäkkiä vauva alkaa huutaa naama punaisena.

Ensimmäinen tapahtui, kun korvatulehduksen takia valvotun yön jälkeen puin vauvaani. Silmät kierossa napitin bodya, kun yhtäkkiä vauva alkaa huutaa naama punaisena. Viimeisetkin unihiekat varisi silmistäni, kun hätääntyneenä huomasin, että yhden napin väliin oli jäänyt ihoa. Voi kamalaa, kuinka kovaa se ottaa kipeää itseenkin! Varmasti sattuu lapseen vielä enemmän! Millainen äiti satuttaa edes tahattomasti omaa tirriäistään?
Taas melko uusi tuttavuus, kipuitku, alkoi raikumaan ja minä tein taas erilaisia tanssiliikkeitä rauhoittaakseni pienen.

Toinen kämmi sattui ravintolassa perjantaina. Otin Kipsua vaunuista pois, kun yksi kovemmista pehmusteista lipesi käsistäni ja osui suoraan vauvaa silmään. Taas melko uusi tuttavuus, kipuitku, alkoi raikumaan ja minä tein taas erilaisia tanssiliikkeitä rauhoittaakseni pienen. Tämä itku taisi enemmän säikyttää kuin sattua, mutta ikävää silti. Millainen äiti säikyttelee vauvaansa?
No, ajatus unohtui hyvin nopeasti, kun nenästä valui verta!
Kolmas, ja huonoimman omatunnon aiheuttanut, munaus tapahtui viime viikolla. Suihkutin Kipsun nokkaan suolasuihketta avaamaan röörejä, kun hän yhtäkkiä liikahti ja alkoi huutaa kurkku suorana. Joskus hän tapaa draamailla kun nenään kosketaan, joten kävi mielessä onko nytkin kyse showsta. No, ajatus unohtui hyvin nopeasti kun nenästä valui verta! T sai koko illan vakuutella minulle, että varmasti en tökännyt Kipaa aivoihin. En silti oo vakuuttunut. Millainen äiti saa vauvansa nenän vuotamaan verta?
No tällainen paska mutsi.
Oon aivan varma, että oon aiheuttanut lapselleni ikuisia arpia. Siis henkisiä. Ja itelleni kans.

Mulla on ollu niin karseet omatunnon tuskat, että tuon klyyvariepisodin jälkeen kävin ainakin 10 kertaa silittelemässä nukkuvan vauvani päätä. Saatoin myös hokea kuiskaten anteeksianteeksianteeksi. Tiedänhän mä, että vahinkoja sattuu kaikille, mutta kuinka tällaisiä pitäisi käsitellä? Oon aivan varma, että oon aiheuttanut lapselleni ikuisia arpia. Siis henkisiä. Ja itelleni kans. Eikä lohduta, että nämä tuskin jäävät viimeisimmiksi vahingoiksi. Onneksi hetken päästä vauvakin osaa antaa takaisin vähintään samalla mitalla.
Kyllä ne tahtoo ikuisia olla nuo muistot, siis itselle. Lapsethan ei niitä muista ,?
Niin ja tietäähän sen että vahinkoja sattuu kaikille eikä noilta voi välttyä, mutta jestas miten vaikee on ite antaa itselleen anteeks 😀 tuntuu jotenki ihan hullulta!
Voi kamala muistin tätä lukiessani sen kun olin vauva sylissä menossa vessaan, vessan ovi oli raollaan joten polkaisin sen jalallani auki, kuitenkin pesukoneen luukku oli oven takana auki joten ovi pongahti takaisin meitä kohti! JA TIETENKIN vauvan pää sylissäni on juuri oven kahvan kohdalla ja siihenhän se iskeytyi se oven kahva! Vauvani päähän ja kamala kipuitku. Kirosin lyhyyteni että olen niin lyhyt ja väärän kokoinen! Jos olisin edes 5 cm pidempi hukkapätkä ei olisi kahva kolissut vauvan päähän. Taisin kai viikon pyydellä vauvaltani anteeksi ja nykyään päivittäin tarkistan ettei pesukoneen luukku ole auki 😀 vaikka vauvani kävelee jo ! 😀
Voi eikä 😀 siis pakko jonku vivun päässä kääntyä vähä vinoon ku tulee äidiksi, kun itsesyytökset on aivan uudella levelillä!
Sama homma verta vuotavan nenän kanssa… Youre not alone 🙂
Onneksi ? ja tuskin mekään ?
Hei sun pittää saaha muutama lapsi enemmän niin ei tunnu missään. ? Itekki ekankaa stressasin joka ikisestä asiasta. ????
Haha, näin mä oon kyllä nyt ymmärtänyt!! ?
Sä oot pahoillasi, ja pyytänyt anteeksi. Anna nyt itsellesi anteeksi, lapsesi rakastaa sua silti ja aivan varmasti antaa anteeksi sinulle! Olethan hänen äitinsä!
Ihanasti sanottu ? kiitos!
Itsekin olen laittanut nenäsuolaliuosta liian nopsaan, niin vertahan siitä tuli.. lisäksi olen nostanut meidän vetelää lasta ylös lattialta, jolloin kyynärpäästä käsi lähti sijoiltaan. Se oli kaikkein pahon. Jos joskus nään jonkun aikuisen vetävän/nostelevan käsistä, tekee mieli mennä kertomaan, että niinkin voi käydä.
ihan ensimmäisenä; hyvä toi sun nimimerkki 😀 siis apua toi kyynärpää!! mäki välillä nostan sillee käsistä – nyt kyllä loppuu seki!
Voi sinua <3 Tuo nepparin väliin ihon jääminen on sattunut mullekin, ai jeesus se tuntui pahalta! Muistan sen vieläkin!
Itse en kyllä edes allekirjoita sitäkään, että mitä useampi lapsi – vähempi kirpaisuja vahingoista. Jokainen niistä tuntuu aina ihan ihan hirveältä ja sydän on pakahtua surusta tai lähinnä siitä tunteesta, kun sattuu olemaan se paska mutsi :/ Vaikka se ei edes (HUOM!) Se ei ole paskuutta. Vaan ne on ihan puhtaita vahinkoja, tarkoituksettomia. Ja oon monesti iettinyt tuollaisen jälkeen, että onneksi se olen minä joka on toisinaan töppäilyt. Jos sen vauvan nahan nepparin väliin olisi jättänyt mies. Tai että hän suolaliuosta nenään laittaessaan olisi saanut sitä verta tulemaan nenästä (Jep! Senkin olen onnistunut tekemään ;D ) niin siinäpä olis mokoma tuntenut nahoissaan ja korvissaan, koko loppuelämänsä ajan, että mokoma meni ja satutti MINUN lastani 😀
Ja tuo korvatulehdus, se vihuliainen toverimme. Toivottavasti Kipsu paranisi pian <3 Ei siitä ainakaan kannata itseään syyttää kuulepas. Nuo bakteerit kun on sellaisia joille ei minkään mahda. Niitä tulee ja menee 🙂 *HalitusMaximus*
TOTTA!! siis apua jos T olis tehny nää munaukset nii olisin ollu AIVAN raivona 😀 yks päivä vauva vähä kippas miehen vahtivuorolla ku yritti istua ja meinasin räjähtää 😀 kunnes tajusin, että näitä tulee vielä… 😀