Niin, mistä? Kysyin Shitty is the new blackin instagramissa, mistä teillä riidellään. Vastauksia tuli tosi paljon ja kuusi yleisintä aihetta olivat: ajankäyttö, seksi, siivous, raha, väsymys ja lapsiin liittyvät asiat. Koska halusin selvittää näistä sen kaikista yleisimmän, tein teille lisää kyselyitä joihin tuli yli 150 (!!) vastausta jokaiseen eli kuuteen kysymykseen.
Jokainen riita johtui enemmän ja vähemmän väsymyksestä, jonka takia pienetkin asiat nähdään toisen osapuolen provosointiyrityksenä.
Kuudenneksi eniten ääniä sai lapsiin liittyvät asiat. Niistä harvemmin riidellään, vaikka sekin erikseen mainittiin. Nämä riidat ovat yleensä vastaajien mukaan enemmänkin pieniä väittelyitä.
Viidennen sijan nappasi raha. Rahasta riidellään enemmän kuin lapsiin liittyvistä asioista, mutta ääniä tämä sai vain alle 50 kappaletta. Yllättävän vähän siis raha-asioista joudutaan kinastella!
Neljäntenä seuraa seksi. Eräs vastaaja sanoi, että tästä ei jakseta enää tapella vaan muut aiheet ovat “tärkeämpiä”. Usea sanoi näkevänsä seksistä riitelyn “turhana”, koska molemmat tiedostavat tämän elämänvaiheen olevan ohimenevää.
Pronssille sijoittui väsymys, jonka moni koki olevan kaikkien riitojen alku ja juuri. Eli jokainen riita johtui enemmän ja vähemmän väsymyksestä, jonka takia pienetkin asiat nähdään toisen osapuolen provosointiyrityksenä.
Hopeaa tässä skabassa sai kotityöt ja siivous. Tämä ja yleisin riidanaihe ajankäyttö erosivat vain kahdella äänellä toisistaan. Kotitöissä ongelmaa tuotti hommien jakaminen, eri siisteyskäsitteet ja se, kuinka usein olisi hyvä esimerkiksi imuroida. Ajankäyttö sisälsi ylityöt, harrastukset, somettamisen ja omat ajat.
Tässä vielä riidanaiheiden top6. Näyttääkö sun mielestä oikealta?
- Ajankäyttö
- Kotityöt ja siivous
- Väsymys
- Seksi
- Raha
- Lapsiin liittyvät asiat
Meillä yleisin riidan aihe on ajankäyttö, koska kotityöt ei oo koskaan ollut (onneksi!?) kummankaan vahvin osa-alue. Meillä on yhteinen kalenteri puhelimissa, mutta sinne ei jostain syystä tuu koskaan laitettua muuta kuin ne pakolliset menot. Ei esimerkiksi tuntia jollekin illalle “omaa aikaa”. Nyt testissä on keittiön liitutaulu, jonne piirsin viikkoaikataulun.
Miten teidän perheessä muistetaan omat, yhteiset ja lapsen ajat ja menot?
Loppukevennyksenä ja vertailun vuoksi pikasiivous ennen lasta ja lapsen jälkeen:
Tuo siivous, niin totta 😀
Meillä tarvis jo puskutraktorin hoitamaan tuon homman 😀
hahahha uskon, koska tää sotku tulee yhdestä lapsesta joka ei tolloin vielä osannu edes kävellä 😀
Hahahaha! Mä olin jo hetkeksi unohtanut ton miten koriste-esineitä piti asetella millin tarkasti, kun tiesi, että on vieraita tulossa kylään. Nyt ne koriste-esineet on vaan aseteltu taktisesti tarpeeksi kauas pöydän reunasta jottei pikkuherra yletä niihin. :’D
niin, sisustustahan toki sekin 😀 kuten meidän vakkari: harja ja kihveli sivupöydällä (ettei Kipsu napsi eilisiä makaroniloduja jotka tarttuneet kiinni pohjaan!)