Mitä taitoja me aikuiset voisimme oppia taaperoilta?

Jäin eräs päivä töiden jälkeen seuraamaan 1-vuotiaani hääräämistä. Miten kaikki voikaan olla niin mielenkiintoista? Käsissä pyöri vuorotellen kuulokkeet, dvd:t ja silmälasien putsausliina. Suu supussa ja keskittyneenä lapseni ihmetteli jokaista tavaraa, jota mummolan kaapista löytyi. Miltä se johto tuntuu? Miltä dvd-kansi näyttää? Mitä tapahtuu, jos istun liinan päälle? Hääräämisen seuraamisesta seurasi ajatus: 

Mitä taitoja me aikuiset voisimme oppia taaperoilta?

Hetkessä elämisen
Maailma on välillä kovin hektinen ja elämä muuttuu herkästi suorittamiseksi. Aina on kiire jonnekin tai jostain. Joskus voi, saa ja pitää pysähtyä ja katsoa ympärilleen. Mitä kaikkea siinä lähellä onkaan?

Tunteiden näyttämisen
Taaskaan en tarkoita, että pitää alkaa kaupassa kiljua kurkku suorana BonBon-tikkarin perään, mutta miksi vanhempi ei saisi olla joskus surullinen, väsynyt tai avoimesti onnellinen? Kyllä isikin saa itkeä ja äitikin ikävöidä.

Ennakkoluulottomuuden
Täytyy tunnustaa: joskus olen stereotypisen ajattelun ja ennakkoluulojen uhri. Huomaan ajatuksen tupsahtavani päähäni ja salamannopeasti tajuan ”hävetä” sitä. Lapsi ei ole ennakkoluuloinen, jos ei hän sitä jostain opi. Ei hän kiinnitä huomiota siihen, kuka edustaa vähemmistöä tai analysoi vastaantulijan pukeutumisen perusteella tämän ideologiaa. Hän on yhtä suvaitsevainen kaikkia kohtaan.

Uteliaisuuden
Enkä tarkoita mitään Ulla Taalasmaa -uteliaisuutta vaan vilpitöntä uteliaisuutta. Koska viimeksi itse olet pysähtynyt ihmettelemään hassun väristä vaahteranlehteä tai maasta löytyvää erikoisen muotoista kiveä? Koska olet viimeksi napannut ruokakaupan hevi-osastolta uuden tuotteen maistettavaksi?

Uuden oppimisen
Niinhän sitä sanotaan, että ”oppia ikä kaikki”. Ei oppiminen lopu teini-ikään, vaikka uudet taidot eivät olekaan kävelemään lähtemisen tasoa. Eräs ystäväni on jo vuosia tutustunut aktiivisesti itseensä, omaan ajatusmaailmaansa ja sen hallintaan, vaikka on jo yhtä vanha akka kuin minä ?

Hellyyden
Kuinka ihanaa, kun lapsi yhtäkkiä lopettaa leikit, kävelee määrätietoisesti luoksesi ja nostaa kädet ylös? Okei, joskus se on ärsyttävää, kun olisi MUKA jotain tärkeää tekemistä. Mutta mikä voisi olla tärkeämpää kuin rakkauden osoittaminen ja sylittely nyt on aika hyvä tapa siihen?

Olla huolehtimatta asioista, joihin ei voi vaikuttaa
Kyllähän huolehtiminen kuuluu ihan ihmisen perusluonteeseen, mutta rajansa silläkin. On tervettä pohtia valintojaan ja kyseenalaistaa, mutta koko maailman taakkaa ei kukaan jaksa kantaa selässään. Taapero ei turhia huolehdi. Joskus ehkä toivoisi, että sohvalla pelleilyn osaisi järkeillä loppuun asti, mutta siitä päästäänkin seuraavaan kohtaan…

Uskalluksen ja rohkeuden!
Pitäähän lapsenkin antaa yrittää ja epäonnistua? Kokeilla, oppia ja lopulta onnistua. Tai ymmärtää se, että tarpeeksi vauhdikkaasti kun sohvalla juoksee päättömänä kanana, voi käydä huonosti. Oma oppimistyylini on aina ollut yritys-erehdys-taktiikka. En pelkää virheitä, kunhan osaan oppia niistä. Sen tyttäreni on tainnut kyllä periä minulta: kantapään kautta pitää kaikki nähtävästi oppia!

Mitä sinä voisit oppia lapseltasi? 

Lisää tyttäreni oppitunteja pääset seuraamaan meidän instagramista!