Se tuskin tulee kellekään yllätyksenä, että parisuhdeaika ottaa hieman osumaa vauvan syntymän jälkeen. Se tuli kuitenkin itselle yllätyksenä, kuinka pitkälle osuma kantaa.
Yhtäkkiä ihollani olikin jatkuvasti kiinni pieni vauvatakiainen, joka täytti päivittäisen annostukseni läheisyyttä. Enemmänkin.
Kipsun kanssa ensimmäiset 4-5 kuukautta oli pelkkää imetystä. No, ehkä vähän värikynää, mutta imetys kesti tunteja ja taas tunteja. Yhtäkkiä ihollani olikin jatkuvasti kiinni pieni vauvatakiainen, joka täytti päivittäisen annostukseni läheisyyttä. Enemmänkin. Kun iltaisin saimme vauvan unille, käperryin sohvan nurkkaan ja katsoin hömppää. Yksin. Pulppusin rakkautta, mutta Kipinä omi sen kaiken. Mies jäi ulkopuoliseksi.
Onneksi arjessa on kuitenkin monia muitakin tapoja, joilla voit näyttää rakkautta, kun läheisyys.
Rakkauttaan voi osoittaa esimerkiksi:
Tuomalla kaupasta sukulakun.
Syömällä itse paahtoleipien päätypalan, koska tiedät, että puolisosi ei pidä niistä.
Antamalla toiselle omaa aikaa lähtemällä itse vauvan kanssa vaunuttelemaan.
Siivoamalla keittiön sillä välin, kun toinen on suihkussa.
Antamalla kaukosäätimen.
Tuomalla pyytämättä viinilasillisen Pepsi Maxia.
Tekemällä toiselle aamupalan samalla kuin itselle.
Hassuttelemalla lapsenne/lastenne kanssa.
Sitten on vielä ne kolme maagista sanaa:
Jatka vaan unias.
Mikään ei kerro rakkaudesta yhtä paljon, kuin nuo sanat.
—-
psst! Ootko huomannut, että blogini on lähtenyt mopolla moottoritielle Inspiration Blog Awards -äänestyksessä Arjen Sankari -kategoriassa? Mikäli koet, että Shitty is the new black olisi äänesi ansainnut, käy jättämässä se tänne! Kiitos <3
Toi jatka vaan unias oli niin hyvä ?? Meillä 2,5v poika, joka edelleen heräilee. Joskus nukkuu ihan kokonaisia uniakin. Toukokuussa syntyy toinen vauva, joten nuo kolme pientä sanaa tulevat taas hartaaseen käyttöön, että saadaan vuorotellen unta.
Oi että! Siinä joutuu unet taas uudestaan ihan uudenlaiselle koetukselle! Onnea loppuraskauteen <3 !
Kiitos! ?