Tässä taas jo tutuksi tulleiden ovulaatiokipujen kourissa mietin, etten voi olla ainut, jolla nämä kivut ovat voimistuneet synnytyksien jälkeen? On jotenkin huvittavaa, että minulla, jolla menkat kaatoivat teininä sängyn pohjalle, on nykyään kovemmat oviskivut kuin kuukautis-. Toisen synnytyksen jälkeen olin viittä vaille lähdössä päivystykseen, kun en voinut uskoa munarakkulan irtoamisesta johtuvien kipujen olevan niin hurjia!

Ovulaation tarkkailu on tuttua lapsettomuusajoilta
Vielä noin seitsemän vuotta sitten olisin antanut mitä vaan, että olisin tunnistanut ovulaatiokivut. Tunnustelin niitä joka päivä: testailin tikuilla, mittasin kehon lämpöä, yritin epätoivoisesti havaita jonkin “nippailuksi” kutsutun kivun jommalla kummalla puolella vatsaa, munasarjoissa. Googlasin valkovuodon eri koostumuksia, jotka viittaisivat ovikseen ja pidin tarkkaa kirjaa kierrostani. Mikään näistä ei auttanut – ovulaatiota ei tapahtunut kehossani muuten kuin lääkkeillä pakotettuna. Toinen munasarja oli laiska: siellä munarakkula (eli varsinkin tahattomasti lapsettomille tutuksi tullut “follikkeli” tai “folli”) ei kypsynyt toivottua tahtia edes lääkkeillä. Toisella puolella follin kasvu onnistui lääkkeillä, mutta kohdunseinämä oli aina liian ohut hedelmöittyneen munasolut kiinnittymiseen. Huvittaa nyt tämäkin, että muistan edelleen kaikki termit ja ongelmat kuin tahaton lapsettomuus olisi edelleen parhaillaan käynnissä! Senkin, että esikoinen tarrasi kuin ihmeen kaupalla alle 7mm seinämään! Harva on nähnyt lapsensa 14mm kokoisena, heh.

Nykyään tunnistan ovulaation minuutin tarkasti useasta eri syystä
Olen useamman kerran heittänyt läppää, että toisen munasarjani ollessa niin laiska, voisin tulla teoriassa raskaaksi vielä seitsemänkymppisenäkin!
Nykyään en tarvitse “vippaskonsteja” ovulaation tunnistamiseen. Tai siis en tarvitse niitä, jos folli irtoaa toiselta puolelta. Toinen puoli on edelleen menetetty peli. Tiesittekö, että kohdullisella munarakkuloita on tietty määrä jo syntyessään? Ja sieltä ne sitten yleensä yksitellen poistuvat kuukautisten mukana. Olen useamman kerran heittänyt läppää, että toisen munasarjani ollessa niin laiska, voisin tulla teoriassa raskaaksi vielä seitsemänkymppisenäkin! Toiselta puolelta tunnistan follin irtoamisen sinä kuuluisana “nippailuna”, joka tuntuu selkeästi vasemmalla puolella ja tasan 13 päivää (12-14 päivää on keskiarvo _aina_) irtoamisesta minulla alkaa menkat. Nykyään myös tiedän, mistä puhutaan, kun kerrotaan valkovuodon muuttumisesta kierron mukaan. Nippailu tosin on minusta täysin kipua aliarvioiva nimitys: irtoaminen sattuu, kouristelee ja kramppaa. Pahemmin kuin kuukautiset. Onneksi se kestää sentään vähemmän aikaa kuin menkkakivut.

Raskaus, synnytys vai vain ikääntyminen?
Oon miettinyt monesti, että onko oviskipujen tunnistamisen syy raskaudessa (esim. onko kivut tunnistettavampia myös heillä, jotka eivät syystä tai toisesta koskaan synnyttäneet), synnyttämisessä vai vain iässä? Tunteeko kolmekymppisenä vaan kehonsa paremmin ja sitä myötä myös kiertonsa? Vai onko koko oviskipu pelkkää luulotautia? Tuskin! Omalla kohdallani kuparikierukka, jota käytän ehkäisynä, ei lisännyt tai vähentänyt kipuja – ei ovis- eikä kuukautis-.
Mä olen tuntenut ovulaation “aina”, mutta raskauksien jälkeen kivut ovat muuttuneet ja lisääntyneet. Nykyään tuntuu, että vatsan seudulla on ovulaation aikaan maailmansota käynnissä ja kivut voivat kestäa reilusti yli vuorokauden. Kuukautiskivut taas ovat jääneet historiaan. Jänniä juttuja!
No mulla sama! Kuukautiskivut on hellittänyt huomattavasti! 🤷♀️
Päädyin tänne lueskelemaan kun googlailin oviskipuja. Aivan jäätävää ollu toisen synnytyksen jälkeen. Polttaa alavatsalla ja oikean puolen nivunen kramppaa niin pahasti et kävelen kun ankka! Mut menkkakipuja ei ole.. onneksi.
Siis se on kyllä aivan jäätävää! Ja hämmentää kun en tälläsestä ollut kuullut tai lukenut mitään ennen synnytystä.. Ei siis missää neuvolassa tai missää varoitettu mitenkään 😬