Kirjoitan tätä nyt kahden viinilasillisen inspiroimana, jotka join illan aikana firman bileissä. Lähdin tänään pitkän harkinnan jälkeen ulos “juhlimaan”, vaikka ei olisi varsinaisesti huvittanut. Tai siis – huvitti kyllä, mutta univelka on jo niin massiivinen ettei sitä kannata uhmata. En myöskään ollut varma haluanko olla vielä vauvasta erossa, mutta iltanukutukset eivät houkutelleet. Ne ovat viimeisten viikkojen aikana olleet aikamoista huutamista. Tein lopullisen päätöksen lähtemisestä tuntia ennen…
Mielipide
Lapseni on hyväkäytöksinen ja tottelevainen – Kuinka paljon voin kiillottaa omaa kruunuani sillä?
Uskon, että lapsen luonteenpiirteillä ja temperamentilla on huomattavasti isompi rooli käyttäytymisessä ja tavoissa kuin kasvatuksella. Ja ei – tällä en todellakaan vapauta vanhempia kasvatusvastuusta. Sinä hetkenä, kun olet päättänyt lasta yrittää, olet lupautunut ohjaamaan, opettamaan ja auttamaan uutta ihmistä. Mutta sellainen lapsen luonteen takia opittu “käytöstapa”, kuten vaikka kiltteys ja hiljaisuus (mitä Suomessa arvostetaan äärimmilleen), ei ole aikuisen paikka kiillottaa kruunuaan tai paukutella…
Sana “ei”, tuo taaperoiden punainen vaate – Kielletäänkö teillä vain tavan vuoksi?
Tuoreena äitinä otti sikana päähän, kun sanottiin että pitäisi yrittää välttää ei -sanaa. En vaan voinut ymmärtää, miksi kaikesta pitää tehdä niin vaikeaa. Nyt ymmärrän hieman paremmin, mitä tuolla haetaan. Tärkein pointti ymmärrykseeni meidän perheessä: sana ei on kuin bensaa liekkeihin uhmaikäiselle. Jos tilanne on eskaloitumassa, tuo sana on viimeinen, mitä sanoa. Itsesi takia! Mieluummin yritän kiinnittää…
Varhaiskasvatusko kallista? Verrattuna mihin?
Taas avaan keskustelua päiväkoti -aiheesta. En tiedä, onko tämä faktaa vai omaa mutua, mutta olen nähnyt paljon otsikoita varhaiskasvatuksen kalleudesta. Tuntuu, että se oli yksi viime vaalien isoimmista aiheistakin? Mä en suoraan sanottuna ymmärrä, mistä puhutaan. Minusta Suomen varhaiskasvatus ei ole lainkaan kallista laatuun nähden. Jos mietin kaikkea sitä, mitä meidän ihana päiväkoti taaperollemme tarjoaa,…
Päiväkoti vs kotihoito-keskustelujen neljä äitityyppiä
Kuten voitiin arvata, viimeisin tekstini herätti tunteita. Tämä kotihoidon ja päiväkodin vertailu tuppaa usein tuoda esiin aika tuomitsevia kommentteja ja oon huomannut, että keskusteluista löytyy aina neljä päätyyppiä: Äidit, jotka pitävät lapsensa kotona, mutta eivät tuomitse toisin toimivia Nämä äidit siis nauttivat kotona olemisesta lapsen kanssa täysin rinnoin. Samasta syystä he eivät tuomitse toisin toimivia vaan…