UNIVINKIT VAUVOILLE
Lapset, kuten me aikuisetkin, ovat yhtälailla yksilöitä, joten se keino mikä tepsii toiselle, ei saa välttämättä toisella mitään aikaan. Nämä alla olevat vinkit olen saanut neuvolan terveydenhoitajaltamme nimenomaan meidän vauvallemme ja hänen uniongelmiinsa. Alta voi napata otsikon mukaisesti vinkkejä, mutta jos haluat yksilöllisempää apua, ota yhteyttä esimerkiksi omaan neuvolaasi tai unikonsulttiin. Lisäksi huomion arvoista on myös se, että vauvoille on ominaista haluta olla lähellä, nukkua rinnalla ja sylissä ja heräillä vain huomionkaipuutaan <3 Jos oma jaksamisesi kestää, älä turhaan stressaa vauvan unista.

YLEISIÄ VINKKEJÄ VAUVAN NUKUTUKSEEN TAI UNEN YLLÄPITOON:
- Uni ruokkii unta. Ei siis kannata esimerkiksi valvottaa päiviä, jotta vauva nukkuisi öisin
- Päiväunet vaikuttavat yöuniin ja päinvastoin. Päiväunet ovatkin ensimmäinen asia, johon kannattaa kiinnittää huomiota
- Syöttö mielellään erillään unista, vähintään 10-15 minuuttia ennen
- Valvomisaikaa pidennetään aina vartti kerrallaan
- Nukkumaanmenorutiinit yhtenäisiksi
- Yritä opetella tunnistamaan vauvan itkun ”laadut”. Toiset vauvat itkuähisevät ennen uniaan, mutta se ei vielä tarkoita, että he varsinaisesti tarvitsisivat vielä apua nukahtamiseen. Jos ähinääkin on liian raskasta kuunnella, ota vauva syliin ja yrittäkää uudelleen jokin toinen kerta.
Jos itku tuntuu yltyvän “oikeaksi”, niin…
- Tarjoa ensimmäisenä unirättiä
- Jos se ei toimi, ota takataskusta on uusi tutti (että ei tarvi etsiä pimeässä sitä, joka on tippunut ja samalla näpelöidä vauvaa korvista ja hiuksista hereille)
- Jos vauva vieläkään ei rauhoitu, kokeile ottaa napakka ote vauvasta hänen maatessaan edelleen sängyssä…
- …ja/tai taputtele/hytkytä hellästi pyllystä
- Ota vauva syyliin ja rauhoittele siihen. Laske sänkyyn, ennen kun hän nukahtaa. (tai nukuta syliin, jos on sellainen fiilis!)
- Toista
Jos vauva rauhoittuu jo sillä sekunnilla, kun astut huoneeseen – olet liian aikaisessa. Jos vauva ei meinaa rauhoittua yhtään edes rätillä tai tutilla – olet myöhässä. Tarkoitus olisi löytää se kultainen keskitie tuosta!

Meidän haasteet nukahtamisen ja unien jatkuvuuden kanssa
MEIDÄN ENSIMMÄINEN HAASTE, noin 6 viikon iässä
Vauva nukkui levottomasti öisin ja vain sylissä päivisin (sylissä nukkuminen on tämän ikäisillä varsinkin erittäin ok, mutta minulla yöt alkoivat käydä kunnon päälle)
UNIVINKIT:
- valvomisaika max 1h15min
- vaunuissa ulos nukkumaan
- tiukka kapalomainen paketti (=muistuttaa syliä)
- 2h unta, jos meinaa herätä ennen sitä niin sirkustemput, että saisi nukkumaan vähintään tuon ajan
- mahdollisimman vähän hytkytystä nukahtamisen tueksi
MEIDÄN TOINEN HAASTE, noin 8 viikon iässä
Iltaisin nukahtamiseen meni vaikka kuinka kauan eikä se onnistunut kuin pullolle ja/tai syliin
UNIVINKIT:
- valvomisaika 1h30min
- ennen yöunia jopa 2h
- yöunillekin kannattaa kapaloida, jotta ei herätä itseään käsillään
MEIDÄN KOLMAS HAASTE, noin 12 viikon iässä
Illat muuttui nopeasti uudelleen vaikeiksi ja yöllä heräiltiin jatkuvasti
(Vauvan tarkoitus nukkua kahdet pitkät päikyt ja yhdet lyhyemmät (max 1h)). Huom! Vauvoille on täysin normaalia heräillä monesti yön aikana. Meillä kuopus heräsi 30-45min välein huonoimpina öinä ja parhaimpinakin 1-1,5h välein ja se oli liikaa oman jaksamiseni kannalta.
UNIVINKIT:
- valvomisaika 1h45-2h
- vikat päikyt saa kestää 18-19 saakka
- jos herää niiltä jo klo 17 maissa, voi ottaa vielä pienet torkut myöhemminkin illalla
MEIDÄN NELJÄS HAASTE, 4kk iässä
Heräilyjä öisin 30-45min välein pahimmillaan, nukahtaa taas vain tissille/pullolle ja vaatii samaa yölläkin
UNIVINKIT:
- valvomisaika 2h15-2h30min
- iltamaito eri huoneessa kuin unet
- iltapesut maidon jälkeen
- pinnikseen mieluiten noin klo 20 mennessä
- nukkumaanmenorutiinit kuntoon! Meillä halit, pusut, tutti, rätti ja Whisbearista White noisea

Tämän jälkeen ei ole tullut uusia haasteita. Itseasiassa kävi niin, että vauva alkoi 5,5kk iässä nukkua yhdellä herätyksellä ja 6kk iässä on tullut useampi yö 23-07 syömättä. Tuo klo 23 ruokailukin on unisyöttö, jonka itse halusin tehdä. Tällä hetkellä (10kk) vauva on nukkunut jo pitkään 19-07 yöt. Aamut meinasivat alkaa jo viideltä yhdessä välissä, mutta aloitimme pistäytymisunikoulun, josta tein ihan oman postauksen.
Jos tulee kysymyksiä mieleen, laita tulemaan instagramissa yksityisviestillä!
Korostan myös sitä, että jos oma ja perheesi jaksaminen ei kärsi vauvan heräilyistä, ei kannata alkaa säätää. Vauvoille on täysin normaalia nukahtaa lämpimään syliin ja ruokailun päätteeksi ja esimerkiksi esikoiseni yöuniin rinnalle nukahtaminen ei vaikuttanut koskaan mitenkään! Hänet nukutin tissille noin vuoden ikäiseksi ja silti hän nukkui 12h putkeen yön aikana. Kuopuksella rinnalle nukahtaminen vaikutti heti yöuniin jatkuvana heräilynä, joka rauhoittui vain, jos sai pitää tissiä suussa. Itse en saa noin unta silmäystäkään, joten oli pakko keksiä jotain 🙂