Omistan tämän tekstini vuosia lapsettomuudesta kärsineelle ystävälleni, joka sai vihdoin tuntea viime sunnuntaihin asti raskaana olon. Heidän pieni ei kuitenkaan jaksanut pidempään matkassa.
En tiedä saanko kirjoittaa tästä aiheesta enää, kun minua vihdoin siunattiin omalla lapsella. En kuitenkaan mitenkään voisi olla kirjoittamatta ja olla huomioimatta päivää. Päivää, joka ehti kolme vuotta olla vuoden yksi raskaimmista, mutta myös tärkeimmistä. Nimittäin lapsettomien lauantai.
Julkaisen, en julkaise, julkaisen…. Mitä kaikki ajattelee? En halua olla näin haavoittuvainen kaikkien edessä. Nauravatko kaikki?
Nopea tekstin näyttö vielä enemmän yksityisyyttään suojelevalle miehelleni ja lupa-anomus tulla lapsettomuuskaapista ulos.“Oho, onpa henkilökohtainen mutta julkaise jos haluat”, hän sanoo selvästi hieman jännittyneenä. Varmasti pelkää myös, miten teksti otetaan vastaan. Painan julkaise -nappia ja heitän puhelimen sängylle.
Kävelen kaapissa nukkuvan, reilu 1800g painavan, tyttäreni luokse. Tuon, josta ei ollut tietoakaan, kun päätin tahattomasta lapsettomuudestamme jotain kirjoittaa. En olisi koskaan voinut uskoa, että nyt minulla olisi lapsi jo maailmassa asti! Mielessäni pyörii julkaistu tekstini.
Pelottavaa paljastaa niin arka asia, jota olin vuosia häpeillen peitellyt läheisiltäkin.
Hetken kuluttua avaan puhelimeni ja huomaan satoja tykkäyksiä ja kommentteja. Yksityisviestejä Messengerin ja Whatsappin kautta. Viesteissä kerrottiin omasta kivisestä tiestä, jota osa edelleen tallaa ja josta osa on vihdoin saanut oman (tai useamman) lapsen syliinsä. Itken helpotuksesta, onnesta ja ilosta, mutta myös surusta ja tuskasta. Kunpa voisin auttaa jotenkin vielä omaa Kipinää syttyväksi odottavia.
Voimia, toivoa ja rakkautta ? et ole yksin, mutta yksinäinen saatat olla kunnes uskallat antaa jollekin tilaisuuden kuunnella.
Leave a Reply
You must be logged in to post a comment.