Mulla on kyllä välillä vaikeuksia pysyä mun uuden ajatusmaailman perässä. Instagramissa blogia seuraavat ovatkin jo lukeneet ja nähneet mun ääneen ihmettelyä, kun en vaan voi välillä käsittää päätöksiäni!? Kerronpa teille tämän uusimman aivopieruni, jonka kanssa kamppailen rehellisesti sanottuna vähintään viikottain.
Kuinka ihanaa, että joku kokee minut noin turvalliseksi, että nukahtaa syliini?
Eräänä iltana lapseni ei saanut unen päästä kiinni muualla kuin sylissäni ja siihen hänet nostinkin. Istuin pimeän huoneen nojatuolilla pienet, pehmeät kädet kaulani ympärillä ja nautin sylissä makaavan lapsen tuhinasta. Kuinka ihanaa, että joku kokee minut noin turvalliseksi, että nukahtaa syliini? Tämän tekstin jälkeen en oo näissä tilanteissa turhautunut, vaan olen jotenkin oppinut sisäistämään näiden hetkien olevan liian nopeasti ohi. Siksi siis nautin joka hetkestä tuon 45 minuutin ajan.
…tiesin myös, että koko päivän odotin sitä kuuluisaa ”omaa aikaa”, niin miksi ihmeessä en nyt sitten nauti siitä?!
Seuraavana iltana odotin samaa. Vein lapseni pinnasänkyyn, mutta… hän jäi nukkumaan sinne? Ei kitinää, ei itkua, ei käsien kurottelua syliini. Ei mitään! Mitä tämä nyt on?! Pettyneenä kävelin huoneesta pois, mutta pysyin valppaana, jos vaikka vauva kaipaisi minua. No, ei kaivannut. Nukkua posotti menemään ilman inahdustakaan. Tajusin kyllä olevani hullu, mutta silti harkitsin tytön viereen hakemista. Tiedänhän minä, että kukaan meidän perheestä ei nuku hyvin nukkuessamme kaikki vierekkäin. Tiedän myös, että siinä on riskinsä jos nukkuvaa lasta alkaa kantaa toiseen huoneeseen. Ja tiesin myös, että koko päivän odotin sitä kuuluisaa ”omaa aikaa”, niin miksi ihmeessä en nyt sitten nauti siitä?!
Kaikki yllä mainitut järjelliset syyt lensivät romukoppaan noin klo 23 ja kiikutin lapsen viereeni. No tottakai hän heräsi. Jotenkin hän kyllä nukahti uudelleen ja minä myös, mutta levolliseksi kummankaan unta ei voi kutsua. Tuli potkua nenään, leukaan, keuhkoihin ja yhdessä vaiheessa heräsin järkyttävään pissan hajuun, kun vauvan takalisto oli painautunut naamaani. Mieheni tuli yön pikkutunneilla myös sänkyyn ja varmaan huokaili, koska tiesi mistä taas on kyse: Äidiltä on taas päässyt aivopieru. No, siinä me kaikki pyörittiin ja nukuttiin vuorotellen raajat toistemme päällä kunnes noin klo 3-4 luovutin ja vein lapsen sänkyynsä. Ja kaikki nukkuivat yönsä loppuun asti. The end.
Leave a Reply
You must be logged in to post a comment.