Unohtakaa tämä postaus. Puhuin palturia. Ei äidit oo ihmisiä vaan supersankareita. Tai siis olkoot kotiinjäävä vanhempi äiti tai isä – supersankari joka tapauksessa.
Maanantai-iltana huomasin kaktuksen kasvavan kurkkuuni. Oi ei – nyt ei ehdi sairastaa! Pitää pakata kolmen kuukauden omaisuus laukkuihin ja siivota tämä torppa. Viinalla kurlaus (toiminut ennenkin :D), lääkecocktail naamaan ja vedenjuonnin tuplaus. Tiistaina huomasin kaktuksen kadonneen, mutta Kipsun silmät rähmivät kuin viimeistä päivää ja räkää oli joka paikassa. No, onneksi en itse olekaan kipeä. Paitsi, että iltapäivästä alkaen olo huononi joka minuutilla ja koko yö meni koiranunta nukkuen. Kehoni joka solua särki. Sattuipa niinkin mukavasti, että miehelläni osui työreissu juuri tähän.
Keskiviikkoaamuun herätessäni olin varma, että tästä päivästä en selviä.
Pyörrytti aivan hulluna, kun nostin pääni tyynystä ja yöllinen BuranaPanadol-setti hikoilutti edelleen niin, että koko sänky oli märkä. Kipsulla oli myös huono olla, joten hän halusi jatkuvasti syliini. Meidän vauvaa ei Netflix kiinnosta viittä minuuttia pidempään, joten siitä ei ollut apua. Päädyin siis laittamaan peiton lattialle, makaamaan siinä ja levittämään joka ikisen lelun ympärilleni. No, silti Kipsu kiipeili minun kipeiden lihasteni päällä, mutta ainakaan ei tarvinnut kantaa häntä. Ihme, kun pysyi päälläni, koska olin edelleen hikoilun takia kuin luistinrata.
Tällä hetkellä kirjoitan tätä sohvalta ja vahdin ulkona vaunuissa nukkuvaa vauvaani. Englannissa on citykettuja ehkä, muistatte varmaan? Yölliset ja aamuiset hikisoijat ovat kuivuneet hipiälleni ja haisen kuin vaihtoaitio lätkäpelissä. Tänään pyhä kolminaisuus ei toteutunut. Valitsin ja valitsen unen ja ruuan hygienian sijaan.
Tosin eikö se lasketa suihkussa käymiseksi, jos käyttää yli neljää babywipesiä itsensä putsaamiseen? Minusta lasketaan.
Aiemmin ihmettelin ja kyselin äideiltä, kuinka h*lvetissä he pystyvät pitää huolta lapsesta/lapsistaan kun ovat itsekin kipeänä? En ymmärtänyt. No, nyt tiedän vastauksen:
Koska on pakko.
Pakko on hyvä motivaattori. Plus, että mitä sitkeämmin yritän kaikesta huolimatta pitää arjen rutiineista kiinni, sitä paremmin nukumme molemmat yöllä ja paranemme nopeammin(?).
Niin joo, ja on toinenkin vastaus.
Koska oon (koti)äiti eli supersankari!
Keskolassa tehdään superisiä, mutta äiti voi helposti jäädä ulkopuoliseksi
Voi kurjuus, tsempit sinne! Tää blogi on muuten aivan super kanssa 🙂
voi ihana, kiitos <3
Äh, voi ei! Toivottavasti paranet pikavauhtia! Just about kuukausi sitten olin itekin kipeänä ja bonuksena olin juuri edellisenä päivänä treenannut lihakseni mojoville maitohapoille. Mulla oli kuumetta ja kroppa oli tosiaan sen tuntuinen kuin olisi jäänyt rekan alle. Vauvan nostaminen tuntui joka kerta kovemman luokan urheilusuoritukselta ja kun kerran erehdyin menemään lattialle makoilemaan vauvan kanssa ja vauva alkoi kitistä, että hän haluaa syliin ja liikkeelle, niin mietin todella vakavasti, kuinka paljon vauvani psyyke oikeasti vaurioituu, jos vaan jäämme yhdessä lattialle itkemään. :’D
hahah toi loppu :’D mä ihan aamulla makasin sängyssä hikilammikossa ja heitin palloa sieltä Kipsulle 😀 niinku se olis joku koira! en vaan pystyny nostaa päätäkään lainkaan!
Heh ja mieti meitä 100% “ainoita” vanhempia, joilla ei ikinä ole sitä toista puolisoa auttamassa. Saa kyllä käyttää kaikki keinot että saa silloin tällöin levätä. Jos olen itse kipeä niin menen nukkumaan samaan aikaan lapsen kanssa ja nukun sen 11-12 h. Se auttaa jo tosi paljon. Ja päivisin sitten saa katsoa ipadiä kun äiti lepää vieressä .) Vähän vanhemmalle lapselle voikin sitten jo selittää että nyt äiti/isä on kipeä mutta ne ekat vauva/taaperovuodet…huh 😛