Miltä hätäsektio tuntuu? Herään nukutuksesta, enkä tiedä, miten vauvalleni on käynyt. Synnytys, se hetki kun vauva nostettiin vatsastani, jäi kokematta – olin unessa. Miten hätäsektiosta voi päästä yli? Keräsin 28 naisen kokemuksia ja tunteita hätäsektion hetkeltä ja sen jälkeen.
Usein hätäsektio sekoitetaan kiireelliseen sektioon, vaikka ne ovat hyvin erilaiset tilanteet. Yksinkertaisuudessaan ja yleistäen hätäsektiossa äiti nukutetaan, tukihenkilö ei pääse mukaan leikkaukseen ja leikkaushaava on pystysuorassa. Ei kuitenkaan aina. Mistä hätäsektiossa on sen kokeneiden mukaan kysymys?
Ympärilläni olevat ihmiset eivät ymmärtäneet miksi vatvon asiaa, kun kaikki on nyt hyvin.
Tuntuu todella kurjalta, että oloani ja tapahtumaa vähätellään. Kuolema kävi niin lähellä! Sekä minun että vauvan.
Mutta puhuminen auttoi/auttaa. Haluankin jakaa kokemusta sen takia niin paljon kun vaan pystyn!
Äiti 27, hätäsektiosta 1v2kk
Kuka tai mikä on auttanut sinua pääsemään asiasta yli?
Eniten mua on auttanut mies ollut vierellä kun oon itkenyt ja pelännyt, tukenut ku on ahdistanut. Tietysti myös vanhemmat ja paras ystävä olleet avuksi. Koin myös saavani apua pelkopolilta sekä psykiatriselta sairaanhoitajalta. Itse synnärillä mielestäni huomioidaan liian vähän rankkoja kokeneita. Ja neuvolassa. Keskusteluapua ja asioiden läpikäymistä olis hyvä tarjota rankkoja kokeneelle.
Äiti 22, hätäksektiosta 3v
Ehkä tärkeimpänä (vaikka kuulostaa ehkä ulkopuolisen korvaan erikoiselta) rakas hevoseni, joka on kyllä maailman paras terapeutti.
Äiti 37, hätäsektiosta 1v
Sairaalassa minua kävivät jututtamassa kaikki kolme lääkäriä ja kaksi kätilöä, jotka olivat synnytyksessäni osallisena sekä myös lääkäri joka hälyytettiin hoitamaan vauvaa kävi jututtamassa. Myöhemmin sain jutella asiasta kätilön, neuvolan henkilökunnan ja lääkärin kanssa. Parhaiten sain apua vertaistukiryhmästä.
Äiti 28, hätäsektiosta 1,5v
Millaisia tunteita hätäsektion muistelu herättää?
Vaihtelee oman mielialan ja tilanteen mukaan. Oikeastaan koskaan sitä ei kyllä hyvällä muistele.. Ainoa hyvä asia mitä siitä on seurannut niin meidän ihana pikku tyttö.
Äiti 28, hätäsektiosta 1v1kk
Edelleen herättää tosi sekavia ajatuksia, surua, epäonnistumisen tunnetta naisena ja synnyttäjänä, samalla kuitenkin kiitollisuutta, että sektiot tehtiin eikä jääty arpomaan..
Äiti 27v, 1. hätäsektiosta 2v1kk ja 2. hätäsektiosta 5kk
Alkuun asian muistelu nosti tunteet pintaan tosi herkästi. Alkuun en voinut katsoa toisenlaiset äidit ohjelmaa, kun siinä oli “onnistuneita” synnytyksiä.
Äiti 34, hätäsektiosta 1v10kk
Aina kun ajattelen asiaa, pystyn näkemään itseni ambulanssissa makaamassa ja sen lyhyen 5minuuttisen salissa, jonka olin kivuilta “tajuissani” spinaalin laiton jälkeen. Tuntuu ahdistavalta ja tulee paha mieli. Olen todella pettynyt. Edelleen ambulanssin tullessa ohitseni sireenit päällä, nään itseni paniikissa ja kivuissani makaamassa siellä ja tulee kyynel silmään.
Äiti 28v, hätäsektiosta 1,5v
Mitä sanoisit juuri nukutuksesta heräävälle itsellesi?
Sanoisin että selvisit hienosti. Ja sen että tälle asialle et voinut mitään itse, et olisi voinut tehdä mitään toisin. Olet yhtä arvokas vaikka synnytit sektiolla. Nauti vauvasta ja siitä että kaikki kuitenkin päättyi hyvin.
Äiti 22, hätäksektiosta 3v
Mies oli vierellä kun heräsin ja ensimmäiset sanat hänellä oli, että ei ole enää mitään hätää.
Äiti 32v, hätäsektiosta 1v8kk
Kun huudettiin hätäsektiota se tuntui enemmänkin “turvalta” että lapseni saadaan nopeasti turvaan. Fyysiset kivut eivät tuntuneet miltään omaan kehooni.. Henkinen puoli taas oli pirstaleina. Jouduin hätäsektioon, jossa menetin lapseni, ja sain arven vaan ikuiseksi muistoksi tyttärestäni. Hänet, jota en saanut pitää, ja silti hän on ikuisesti merkattuna vartalossani. Rakastan arpeani enkä häpeä sitä enää yhtään. Olen hyvin kiitollinen hätäsektiokatraalle sekä ihanalle kätilölleni, joka synnhtyksessä oli läsnä, että tekivät kaiken mahdollisen pienen enkelityttöni tähden.
Sektiopäätös oli pelastus sinulle, sekä mahdollisuus enkelivauvalle.
Kunpa kaikki olisi mennyt toisin kuten meni. on tulossa rankat ajat, mutta niistä selviää jotenkuten ja kaikki menee hyvin seuraavassa raskaudessa, kunhan luotat tulevaan. Sektiopäätös oli pelastus sinulle, sekä mahdollisuus enkelivauvalle.
Äiti 27v, hätäsektiosta 1v4kk
“Sä et ole epäonnistunut, sun kroppasi ei ole epäonnistunut, se jaksoi kantaa kaksi vauvaa ihan viimeiseen pisteeseen asti. Sä teit kaiken minkä voit, eikä vika ollut sussa, et voinut vaikuttaa lopputulokseen.”
Äiti 27v, 1. hätäsektiosta 2v1kk ja 2. hätäsektiosta 5kk
Sanoisin, että sinä ja vauva selvisitte, olet vahva nainen ja yhtä arvokas äiti, vaikka asiat meni näin.
Äiti 34, hätäsektiosta 1v10kk
Sinä selviät kyllä vaikka se ei juuri nyt siltä tunnu!
Äiti 27v, hätäsektiosta 3v
Aluksi itkin aina asiasta puhuttaessa, enkä tarkoita onnenkyyneliä joita synnytystä muistellessa nousee silmiin, vaan kyyneliä, joilla purin pahaa oloa ja pettymystä itseeni.
Koen olevani onnekas, koska en ollut koskaan kuullutkaan hätäsektiosta. En osannut pelätä tilannetta, ja pitkään pidin sitä täysin normaalina. Sain keskustella psykologin kanssa muutama päivä synnytyksen jälkeen, mutta jälkeenpäin mietittynä se tuli liian aikaisin. Silloin olin vielä vain siinä tutuksi tulleessa selviytymis -autopilotilla.
Aluksi itkin aina asiasta puhuttaessa, enkä tarkoita onnenkyyneliä joita synnytystä muistellessa nousee silmiin, vaan kyyneliä, joilla purin pahaa oloa ja pettymystä itseeni. Sen ymmärtäessäni, tajusin tilanteeni olleen erikoinen – minuun saikin sattua, sillä hätäsektio on aina traumaattinen kokemus.
Toivottavasti joku kohtalotoveri saa lohtua näistä teksteistä ja minulle voi aina laittaa viestiä sh1ttyisthenewblack@gmail.com, jos kaipaa vertaistukea tunteikkaan aiheen käsittelyyn.
Nämä tekstit ovat omistettu kaikille teille naisille, jotka ovat kokeneet hätäsektion sekä kahden vastaajan enkelilapsille, joiden matka maan päällä päättyi valitettavasti pian hätäsektion jälkeen.
Tervetuloa meidän kotiin! – Osa 3, yläkerta
Pakko kommentoida, että kiireellinen sektio mikä tehdään todella kiireessä, on yhtä traumaattinen kokemus kuin hätäsektio. Vaikka jutun alku antaa ymmärtää, että tilanne on ihan erilainen. Ymmärrän kyllä sen näkökulman ja tuskan, että et näe oman vauvan syntymää etkä saa häntä rinnalle,mutta ei sitä kiireellisessä sektiossa myöskään näe tai ymmärrä. Tukihenkilö toki on paikalla mikäli mukaan ennättää. Omani oli kotona nukkumassa välillä,kun synnytys pitkittyi 3päiväiseksi eikä hän olisi enää pysynyt pystyssä ja illalla tilanne oli stabiili niin lääkärit määräsivät hänet kotiin nukkumaan.
Oma pienokaiseni kiidätettiin samantien lasten teholle enkä tiennyt yhtään mikä tilanne on ennen kuin pääsin heräämöstä pois. Meinasin itse kuolla synnytykseen ja sen jälkeisiin komplikaatioihin, jolloin en nähnyt vauvaa pitkään aikaan,joka vietti n. kuukauden tehon hoidossa. Samanlaisia ajauksia ja tuskaa käyn läpi kuin kirjoituksissa ja kohta 4vuotta myöhemmin käyn edelleen terapiassa,koska kokemus oli niin traumaattinen. Kiireellisiäkin sektioitakin on siis monenlaisia ja koen etteivät yhtään sen helpompia kuin hätäsektio – tunnen hätäsektioituja äitejä ja sama tuska on meillä kaikilla. Arpi toki on miellyttävämpi vaakasuora eikä hyppää silmille kuten hätäsektion arpi, jolloin ei muistuta ihan joka hetki tapahtuneesta,mutta sen muistaa silti..
Aivan varmasti on. Mullahan on kokemusta vain hätäsektiosta. Kuitenkin joudun yleistämään tekstissä, koska pääsääntöisesti hätäsektion ja kiireellisen sektion erot ovat yllä mainitut. Minun tärkein vertaistukeni on “hätäisesti” kiireellisellä sektiolla synnyttänyt äiti, joten tiedän kyllä, että sellaisiakin on. Kuten sanoin, yleistin.
Ihanaa, että olet löytänyt tukea ja oot ymmärtänyt etsiä sitä nimenomaan hätänä synnyttäneiden joukosta, koska heidän kokemuksen kanssa omasi on varmasti samaistuttavin ❤️ sullakin on ollut just toi tuska, että et tiedä lapsen tilannetta. Ite koen sen pahimmaksi jälkeenpäin. Tuo kahdessa minuutissa kiireellisesti synnyttänyt ystäväni sanookin, että vaikka oli aivan kaasuissa, kuuli kuitenkin ensirääkäisyn ja tiesi lapsen hengittävän.