Hyväpaha tutti(pullo)!

Kaupallinen yhteistyö Ainun kanssa. 

Meidän esikoinen rakasti tutteja. Ja sitä myötä minäkin rakastin niitä. Tyttö sai niistä lohtua, turvaa ja “tekemistä”, ja minä sain pienen aikalisän pitkien imetysten keskelle.

Siispä pakkasin kuopuksen kohdalla tutin jo sairaalalaukkuun. Toisena aamuna synnärillä, pitkän imetyksen päätteeksi, tarjosin tuttia vauvalle ja hän tutustui siihen muutaman minuutin. Nukahdin itsekin tuoksi ajaksi ja heräsin siihen, kun aamukierrosta tehnyt kätilö huomautti, että he eivät suosittele tuttia käytettäväksi.

Voi tuttihäpeä, olit jälleen täällä!

Onneksi tällä kertaa olin itsevarmempi äiti. En hätkähtänyt hoitajan sanoista, hänhän teki vain työtään. Olen itsekin imetysmyönteinen ja ymmärrän, että oikea imuote on hyvä löytää ennen tutin tarjoamista. Minusta (ja kätilöiden mielestä) vauvani imuote oli kuitenkin jo synnytyssalissa kunnossa ja useampikin kakka oli jo tullut, joten ravintoa vauva kyllä sai. Lisäksi annoin vauvan tutustua tuttiin vain pienen hetken kerrallaan: Ehkä hän tällä tavoin muistaisi sen käyttötarkoituksen myöhemminkin?

Minulla on tavoitteena imettää tälläkin kertaa yli vuosi, ehkä jopa WHO:n kaksi vuotta.

Vastasyntynyt imee tissiä vaikka vuorokauden ympäri maitoa tilaillessaan, enkä tietenkään halua sekoittaa sitä. Minulla on tavoitteena imettää tälläkin kertaa yli vuosi, ehkä jopa WHO:n kaksi vuotta. Tällä kertaa imetys on tuntunut myös paljon helpommalta kuin esikoisen kanssa – nyt se on varmaan sellaista kuin sen kuuluisikin olla! Nautinnollista sekä äidille että lapselle.

Minua harmittaa, että tutista on tehty pahis. Omasta mielestäni se on mahtava vekotin, eikä siitä vieroittaminen ollut meille vaikeaa. Alkuun aloimme rajoittaa tutinkäyttöä vain nukahtamisen ja automatkojen ajaksi taaperon ollessa yhdeksän kuukautta. Kokonaan jätimme sen pois pari kuukautta ennen kaksivuotissynttäreitä. Meillä vieroitusta helpotti se, että leikkasimme tutista pään pois, jonka jälkeen se ei esikoiselle kelvannutkaan, koska hän ei saanut ”imua päälle”.

Ja sitten on se toinen pahis, tuttipullo! Ymmärrän varovaisuuden imetyksen ”vaarantumisen” kannalta, mutta välillä minusta tuntuu, että varoittelu on hieman lähtenyt käsistä. Tiedän useamman äidin, jotka eivät ole uskaltaneet antaa pulloa lainkaan ja kun vihdoin uskaltautuivat, ei vauva huolinut enää sitä. Tämähän ei ole ongelma, jos se on äidille ok, mutta nämä äidit (samoin kuin minä) olisivat kaivanneet toisinaan “pään tuuletusta” enemmänkin kuin parin tunnin jumpan ajan.

On ihanaa olla niin tarpeellinen vauvalle, mutta täydellinen riippuvaisuus ahdistaa minua.

Vauvan tuttipullostakin syöminen oli minun järjissä pysymiseni edellytys. Vaikka pullosta ei varsinaisesti “tarvitsisi” koskaan tarjota maitoa, niin minä tarvitsin tiedon, että lapsi saisi ruokaa minun halutessa lähteä yhtäkkiä vaikka lenkille. On ihanaa olla niin tarpeellinen vauvalle, mutta täydellinen riippuvaisuus ahdistaa minua. Esikoisen hylkiessä pienen hetken pulloa, se alkoi vaikuttaa jo imetykseeni. Totaalinen vastuu pienen vauvan ruokinnasta stressasi ja aiheutti minulle vastareaktion imetykseen: Ajattelin jopa, että lopetan imetyksen kokonaan, jotta lapsi varmasti pysyy hengissä pulloruokinnalla, jos itse en jostain syystä pystyisikään imettämään!

Tällaiset arjen helpotukset ovat minun maailmassani varsin hyväksyttäviä. Imetysmyönteisenä äitinä ajattelen, että vauvan tuttipullosta syömisen ansiosta imetän todennäköisesti pidempään, ei päinvastoin.

Imetysapua Vauvan sivuilta löytyy täältä!

Vauvantahtisesta pulloruokinnasta lisää täällä!