Vihasin universumia yrittäessämme raskautua. Aluksi epäoikeudenmukaisuus kiristi rintaa kuullessamme vauvauutisia tutuilta. Kun tuosta pääsin eteenpäin osasin iloita tuttujen puolesta, mutta otsikoissa vilisevät tuntemattomat ärsyttivät. Oli kamalia lööppejä siitä, kuinka Oulusta oli löytynyt kellarista kuolleita vauvoja tai kuinka laitapolkujen kulkijoille tulee lapsia kuin sieniä sateella. En voinut käsittää, mikä meissä voi olla niin pielessä, että meille ei lasta suoda?
Siirryin siis vihaamaan universumia. Miksi se on niin epäreilu, että emme saa lasta?
Kun vihdoin raskauduimme, pulppusin kiitollisuutta. Harva se päivä itkin ilosta ja ylistimme onneamme, kun vauva kehittyi sisälläni. Istuin töissä viikkokausia viiltävä kipu selässä, koska tätähän halusin. Tuosta tuli oikein elämäni repliikki, jota hoen edelleen itselleni vähän väliä. Kun Kipsu nipistää viidennen kerran ja kiljaisen “aiii” ja hän säikähtää itkemään: kestä se, tätähän sä halusit! Joku antaisi mitä vaan, että hänen kättään nipistelisi oma lapsi. Kun Kipsu yrittää repiä rillini päästä rikkoakseen ja kiellän pahoittaen lapseni mielen: osta uudet rillit – tätähän sä halusit! Kun tuntuu, että pää räjähtää turhautumisesta lapsen syömättömyyden kanssa: nauti siitä! Tätähän sä halusit! Moni vaihtaisi sekunnissa paikkaa kanssasi. Jos saisi edes yrittää syöttää omaa vauvaa.
Sitä haluaa todistaa universumille, että se teki oikein antaessaan meille lapsen.
Se on jatkuva paine olla lapsettomuuden jälkeen kiitollinen vauvastaan. Sitä haluaa todistaa universumille, että se teki oikein antaessaan meille lapsen. Minä en saa olla väsynyt, turhautunut tai kireä. Minun kuuluu nauttia ja olla jokaisesta sekunnin sadasosastakin onnellinen, koska tätähän mä halusin. Kuinka kehtaan valittaa yhtään mistään? Kyllähän minä muistan kuinka äitien kertoessaan väsystään, mietin, että olisipa minullakin lapsi, jonka takia olisi väsy. Sen sijaan olin kuoleman väsynyt lapsen yrittämiseen.
…tiedän senkin, että Sarianna 3v sitten ei sietäisi nähdä tai kuulla ajatuksiani.
Tiedän, että tämä ajattelutapa kuluttaa minut loppuun uhmaiän aikaan tai viimeistään murrosiässä. Tiedän järjellä myös sen, että päiviini mahtuu monta eri tunnetta. Voi olla ärtynyt, mutta samaan aikaan äärettömän kiitollinen… mutta tiedän senkin, että Sarianna 3v sitten ei sietäisi nähdä tai kuulla ajatuksiani. Tällä postauksella ei ole “onnellista loppua”. En osaa kirjoittaa sitä, koska vieläkin kamppailen joka päivä tunteideni kanssa. Ehkä joskus ymmärrän, että lapsettomuudesta kärsineenkin on ihan OK olla välillä turhautunut?
Äitien varpajaiset – Hemmottelua ja hotelliyö
Ihan ookoon sijaan sanoisin että normaalia! <3 Ei ole väliä mitä polkua pitkin vanhemmaksi tuli. You are doing just fine. 🙂
Ihana Jasu ? näinhän se järjellä ajateltuna on!
Tunnistan itseni myös näistä ajatuksista, vaikka en ole lapsettomuutta kokenutkaan. Paine nimenomaan siitä, että pitäisi olla kiitollinen lapsestaan, koska kaikki eivät voi edes saada lapsia. Luulen, että tämä tulee siitä kun minua on esimerkiksi lapsena pakotettu syömään ruokani, koska Afrikassa lapsilla ei edes ole ruokaa. Olemme siis oppineet että tulisi olla kiitollinen, vaikkei siltä edes tuntuisi! Kiitollisuus ei kuitenkaan sulje pois vaikeita tunteita, tai vaikeiden tunteiden kokeminen sitä etteikö olisi kiitollinen lapsestaan. Meissä voi olla tilaa kaikelle, vaikka se arjen pyörteessä usein unohtuukin <3
Niin aivan totta, ei se tunne vaadi lapsettomuushistoriaa! Ja oot aivan oikeassa myös siinä, ettei ne tunteet sulje toisiaan pois ?
Samanlaisia ajatuksia pyörii myös täällä päässä. Ja ei omasta lapsettomuustaustasta johtuen, vaan läheisen ihmisen raskautumiskamppailua seuranneena. Ajattelen niin, että ne negatiiviset ajatukset kuuluvat myös kiitollisuuteen. Koen kiitollisuutta koko paketista, niin niistä ihanista hymyistä ja nauruista kuin siitä ärsytyksestä kun vauva huutaa, eikä mikään tunnu kelpaavan. Ja selvennetään vielä, että silloin kun se vauva huutaa ja mikään ei tunnu kelpaavan, niin en kyllä sillä hetkellä ajattele, että “ah olenpa niin kiitollinen”. 😀 Kyllä silloin ottaa päähän ja kovaan. Mutta tiedän, että jokainen vanhempi joskus “inhoaa” lastaan hetkellisesti ja niin on okei tuntea. 🙂
Ja jälleen ihan täydellinen analyysi ?? nimenomaan – aina on paketista kiitollinen ja siihen kuuluu myös se hiuksien päästä repiminen ? niinku kirjoitin kaveripariskunnan hääkortin runoon: aina ei tarvitse tykätä, kunhan ikuisesti rakastaa ? sopii myös tähän!
Ymmärrän hyvin ❤️ oma tyttö on nyt 11kk ja välillä tekisi mieli lahjoittaa se ensimmäiselle vastaantulijalle. Sitten tulee se syyllisyys – että voi edes ajatella noin koska tätähän on vuosia toivottu!
Nyt olen yrittänyt opetella olemaan armollinen myös negatiivisille tunteille, sillä ei se loputon ”väkinäinen” kiitollisuus anna lapselle yhtään sen enempää. Tsemppiä!
Ihan totta. Väkinäinen kiitollisuus vasta typerää onkin! Varsinkin kun todellisuudessa sitä ei tarvi väkisin vääntää – se on siellä hampaiden kiristelystä huolimatta ?
Kun on lukenut ja kuunnellut satoja näitä lapsettomien katkeria ulinoita “kyllä mä kuuntelisin mielummin niitä koliikki-itkuja, kun olisin lapseton, minun tuskani kymmeniä kertoja on pahempaa, kun sinun jolla on jo se oma lapsi” yksinhuoltajalle: “oliko edes suunniteltu lapsi, noin ne vaan jotkut raskautuu yhen illan jälkeen, täysin kelvottomia äideiksi, olisin itse parempi ja osaisin varmasti ottaa vastaan ne lapsen kiukutkin, kun lapsi on sentään suunniteltu ja toivottu.” Niin voin kertoa, että ihan oikein teille, jotka tuollaista on suoltanut. Toivottavasti saitte ne hankalimmat mahdolliset lapset, teille jos joillekkin ne kuuluu. Ja siinäpähän kärvistelette syyllisyydessänne ja sitä teidän sietääkin tuntea läpi elämänne.
Samaa mieltä olen! Lasta haaveilevienkin täytyy osata pitää edes osa mölyistä mahassaan, vaikka kuinka se tahaton lapsettomuus sattuisikin.
Hei anonyymi! En ihan päässyt sun tekstiin käsiksi, mutta yritän vastata parhaani mukaan. En myöskään ihan ymmärrä, mistä tuli yksinhuoltajat tai suunnittelemattomat raskaudet tähän mukaan? Tekstissäni puhuin omasta lapsettomuudenkäsittelyprosessistani, jossa ensiksi tulee paha mieli kaikkien raskautuessa, sen jälkeen enää tuntemattomien (joita otsikoissa lukee, eli ne ikävimmät tapaukset), jonka jälkeen pääsin niin pitkälle prosessissani, että tajusin kunnolla ettei nämä raskaudet ole minulta pois. Sen jälkeen turhautuminen siirtyi “oikeaan” osoitteeseen eli universumiin tai oikeastaan vaan johonkin, joka raskautujat muka päättää. En oo koskaan edes ajatellut – saatikaan “suoltanut” – tollasia asioita, mitä tossa luettelet. Oon todella pahoillani, että sä tunnet tarvetta tulla toivomaan täysin tuntemattomalle ihmiselle tollasia asioita. Kaikkea hyvää kuitenkin sulle ja aurinkoista syksynalkua!
No mutta, kylläpä olet saanut armas anonyymiseni käyttää todella ison osan ajastasi siihen, että etsimällä etsit tuon tyylisiä kommentteja lapsettomuusaiheisista keskusteluista. Itse olen viettänyt vuosien varrella todella paljon aikaa lapsettomien vertaistukikeskusteluissa, eikä oikeastaan koskaan tullut vastaan tuollaista, että oltaisiin toivottu toisille suorastaan pahaa ja epäonnea. Enkä ole tavannut tosielämässäkään yhtäkään lapsetonta, joka olisi toisia ihmisiä kohtaan noin kylmä, ilkeä ja välinpitämätön kuin sinä armas anonyymi olet. Elämäsi täytyy olla todella ankeaa ja tylsää, kun viitsit käyttää aikaasi lapsettomuuskeskustelujen lukemiseen ja saman porukan haukkumiseen, jos sinulla itselläsi ei ole mitään vertaistuen tarvetta. Tsemppiä silti syksyyn ja toivottavasti osaat nähdä ympärilläsi myös kauniita asioita 🙂
T. ent. lapseton, nyk. kahden lapsen äiti
Ihanaa, kun teitä on onnistanut oikein tuplana ?? kiitos kommentista ja toivon tälle mielensä pahoittaneelle juuri samoja asioita! Tosi harmillista, että ymmärsi tekstini jotenkin niin väärin.
Hei sinä ihana anonyymisti!Mukavaa, että tänne on löytänyt tiensä joku katkeroitunut ihminen. Harmi, kun sinunlaisillasi vain ei ole mitään järkevää,asiallista saati rakentavaa kommentoitavaa. pitää vaan päästä purkamaan johonkin se oma paha olo..! Ai että, toivottavasti tunnet nyt olosi hyväksi!
Ja sinulle Sarianna sanottakoot, että kaikki tunteet ovat välillä tunnettaviksi ihan okei juttu 😉 Ne kuuluu elämään 😀 <3
Hahaa J, mä arvasin, että sulla palaa vähän hihanpielet ? ehkä hällä on nyt parempi olo kun pääsi purkamaan itseään ?
Joo, kyllä tässä koko tunteiden kirjoon on saanut tutustuakin ? onneksi on teitä tsemppaajia, joiden kommentteja hoen päässäni ku meinaa piru huudella toisella olalla!
Mielestäni kenenkään ei tarvitse joka hetki jaksaa olla kiitollinen ja iloita lapsestaan. Olisi jokseenkin epänormaalia, jos lapsettomuusaika jotenkin jalostaisi ihmisestä parempia kuin me helposti raskautuneet. Lapsettomuudesta kärsinytkin on vain ihminen, niinkuin muutkin ja on inhimillistä välillä ärsyyntyä siihen valvovaan, tinttailevaan ja jatkuvasti jotain tarvitsevaan lapseen. En ainakaan itse osaa ajatella, että ystäväni, jotka ovat vaikeimman kautta lapsensa saaneet, eivät saisi väsyä.❤
Se on jännä, kun en mäkään ikinä oo ajatellut kestään muusta niin – helpommin tai vaikeammin raskautuneista! Silti itelle se ei olis muka sallittua ? kiitos tsempeistä ja ihanasta kommentista ?
Rauhotu! Sä rakastat lastasi yli kaiken ihan varmasti ja ootjos varmasti kiitollinen vaikka olisit välillä turhautunu tai vihanenki. Kaikki tunteet on sallittuja eikä turhautumine susta huonoa tee ❤
Näinhän se on ? kiitos reality checkistä ?? järjellähän ajateltuna tää oliski helppoa mutta silti se pieni ajatus aina eksyy sekottamaan pakkaa! ?
Älä tunne syyllisyyttä omista tunteista. Muistan vauva arjesta sen kun olin niin väsynyt, että mietin että heitän hänet kohta parvekkeelta. Koskaanhan en niin olisi tehnyt, mutta olin väsynyt ja vihainen. Häntä rakastan kuitenkin eniten maailmassa ja en koskaan vahingoittaisi, maailman ihanin murunen. Kaikki tunteet on sallittuja.
<3 niinpä. kiitos kommentista ja tsempistä <3
Tosi pitkään lapsettomuushoidoissa käyneenä tiedostin tuon jo raskausaikana ja aloin käydä silloin neuvolapsykologilla joka jaykui vähän aikaa myös vauvan synnyttyä. Paras ratkaisu ehdottomasti ja vahva suositus! Koin, että sain lapsettomuuskriisin (ja siihen liittyvät pelot, kiitollisuusangstin yms) jotenkin käsiteltyä ainakin tämän lapsen kohdalla.
voi vitsi, sä oot ollut kyllä kaukaa viisas! toi olis ihan ehdoton ollut itellekin <3 !
Niin… syyllistyminen ihan kaikesta nyt kai vaan kuuluu äitiyteen, sille ei ehkä voi mitään. Itse syyllistän itseni äitinä lähes päivittäin jostain, tää nimenomainen aihe yksi vahvimmista. Silti tuo, ettei koskaan saisi turhautua tai suuttua tai väsyä kauan toivottuun lapseen (tai ehkä mieluumminkin siihen lapsiperhe-elämään) on samaa kategoriaa kuin ruokaa ei saa jättää tai sanoa, ettei jostain tykkää, koska maailmassa nähdään nälkää tai että omaan työhönsä ei saisi silloin tällöin kyllästyä, koska joku muu on työtön.
erittäin hyvät vertailukohdat ja oot täysin oikeassa! tää kyllä avas silmiä entisestään, kiitos siitä <3
Nämä fiilikset kuulostaa niin tutulta ja koen niitä päivittäin nyt kun olen raskaana. Meidän kaikkien lapsettomuudesta kärsineidän tulis ymmärtää, että olemme oikeutettuja tuntemaan ja kokemaan asiat juuri sellaisina kuin ne todellisuudessa ovat. ❤️ Helpommin sanottu, kun tehty. Oikein paljon tsemppiä sinne! Muista, että riität juuri tuollaisena kuin olet!
❤️❤️❤️