Mainos Kumma Kustannus
Oon jo aiemminkin saanut kunnian tehdä yhteistyötä Kumma Kustannuksen kanssa, josta löytyy ihan parhaat kirjat lapsille! Meillä luetaan paljon ja ihan itsenikin takia kaipaan valinnan varaa kirjahyllyyn. Ne lempparikirjat alkaa toistaa aika nopeesti itseään, joten täältä pesee lastenkirjavinkkejä muillekin!
Tutustu Kumma Kustannuksen kirjatarjontaan täältä ja huomaa kampanja-alennukseni!

Miksi lapsille kannattaa lukea?
Kaikki on varmaan nähnyt niitä artikkeleja ja tutkimuksia, joissa kerrotaan lapsille lukemisen hyödyistä. Niitä ovat esimerkiksi:
- Sanavarasto moninkertaistuu
- Koulussa oppii paremmin
- Lapsi kasvaa itsevarmemmaksi ja pärjää paremmin porukassa
- Iltasadun kuullut lapsi nukkuu pidemmät yöunet
- Lapsesta kasvaa parempi keskustelija ja kotona jutellaan enemmän
- Lapsi, jolle luetaan, lukee myös aikuisena
Lukemisella on siis selkeästi paljon positiivisia vaikutuksia, mutta joskus lastenkirjat saattavat olla aikuisille todella puuduttavia. Onneksi nykyään on olemassa paljon myös sellaisia tarinoita, joista myös aikuinen voi oppia ja nauttia.
Minut on kasvatettu kirjojen maailmaan
Mun omat vanhemmat lukevat kirjoja ja mulle on luettu paljon pienenä. Siitä on siis luotu tapa jo omassa lapsuudessani ja sitä tapaa oli helppo jatkaa. Luimme pienenä iltaisin iltasatuja ja oman lukutaidon kehittyessä siirryin Neiti Etsiviin, josta seuraava askel oli R. L. Stinen kauhukirjasarjat Goosebumps ja the Nightmare room. Muistan, kun toisinaan äitini luki minulle iltasaduksi esimerkiksi historian koealuetta! Aikuisiällekin historiaa käsittelevät kirjat ovat jääneet mukaan, koska tykkään varsinkin elämäkerroista ja 2. maailmansotaa koskevista pläjäyksistä! Pikkulapsiperhearki on iskenyt aika huolella lukuaikoihin, mutta oon huomannut, että pikkuhiljaa lasten kasvaessa löydän taas aikaa omillekin kirjoille.

Meidän lukurutiinit
Ehkä tärkeintä on luoda jonkinlainen rutiini, kuten iltasatu ennen nukkumaanmenoa?
Jos kirjojen lukeminen ei ole ollut lapsuudessa tapa, siitä voi olla hankala luoda sellaista omaankaan perheeseen. Ehkä ei oikein tiedä mistä aloittaa tai millaisia kirjoja tulisi valita? Sanoisin, että tässäkin toimii pienet askeleet. Ensimmäisenä voisi valita kevyitä kuvakirjoja, joissa tekstiä on vain vähän. Vaihdella paljon erilaisten kirjojen kesken ja tunnustella, millainen maku sinulla ja lapsella on! Kuvakirjoista voisi sitten vähitellen siirtyä hieman enemmän tekstiä sisältäviin kirjoihin. Uskoisin, että tärkeintä on luoda jonkinlainen rutiini, kuten iltasatu ennen nukkumaanmenoa?
Meillä kirjoja luetaan pääsääntöisesti juuri iltaisin. Lapset saavat valita 1-2 kirjaa, jotka minä luen ja sitten itselleen sänkyyn omat. Mummolareissut ovat sitten oma lukunsa – siellä saatetaan lukea tuntitolkulla kirjaa, koska paappa vaan taitaa olla niin taitava teksteihin eläytyjä!
Millaista lasten kirjallisuutta Kumma Kustannus tarjoaa?
Elokuussa 2019 perustettu Kumma Kustannus on lasten- ja nuortenkirjojen kustantamo täynnä tarinan taikaa! Kumman kirjat ovat monipuolisia ja niissä käsitellään monia (usein lähinnä aikuisille) haastaviakin aiheita sadun kautta. Jos haluaisin kuvata Kumman “persoonallisuutta” jotenkin, sanoisin, että Kumma on kuplivan eloisa, lämpimällä tavalla mystinen ja ennakkoluuloton. Kirjavalikoimasta löytää selkeän punaisen langan, mutta toisaalta jokainen kirja vaikuttaisi olevan täysin uniikki omalla tavallaan.
Koen tärkeäksi myös sen, että kirjat auttavat minua vanhempana kertomaan erilaisuudesta: erilaisista perhemuodoista, erilaisista kulttuureista, luonteista ja mistä vain! Ja kertomalla erilaisuudesta tarkoitan sitä, että jokin omasta kuplastani poikkeava asia näkyy kirjan sivuilla osana tarinaa korostamattomana eikä sen ansiosta ehkä näyttäydy lapselleni niin erilaisena. Tässä Kumman kirjavalikoima on ollut suurena apuna! Jossain määrin kai ollaan Kumman kanssa tässä onnistuttukin, kun eräässä kerhossa tyttäreni jakoi luontevasti poneja erilaisiin perheisiin: oli yh-isiponin perhe, yh-äitiponin perhe ja kahden isiponin perhe.
Kumma Kustannuksen kirjoihin voit tutustua kampanjasivullani, josta löydät lemppareitamme alehinnoin!

Meille tärkeimmät teemat lasten kirjallisuudessa
Kirjoilla todellakin voi olla suuri merkitys.
Mä olen omaksunut äidiltäni saman tyylin avata maailmaa ja erilaisia aiheita lapsilleni. Jos koen jonkin asian haastavaksi kertoa tai pelkään ilmaisevani sen väärin, etsin sopivan kirjan. Muistan esimerkiksi, kun äitini antoi minulle teininä luettavaksi Marja Björkin kirjan Poika. Makke on sisimmältään poika, mutta on syntynyt tytöksi. Tuo kirja oli ensisysäykseni transihmisten maailmaan ja muun muassa heidän oikeudet ovat minulle edelleen lähellä sydäntä. Kirjoilla todellakin voi olla suuri merkitys.
Aiheita, joita minä haluan käsitellä lasteni kanssa kirjojen avulla ovat esimerkiksi:
- Erilaiset perhemuodot (meillä on niin perusperhemuoto kuin vain voi olla ja samoin ympärillämme. Tarvitsen ehdottomasti kirjoja avuksi näyttämään lapsilleni, että muitakin perhemuotoja löytyy!)
- Erilaiset ihmiset
- Eri kulttuurit osana yhteistä arkea
- Sukupuolisensitiivisyys
- Tunnetaidot
- Ekstrana esikoisemme seikkailuinto!

Kumma Kustannuksen parhaat kirja(sarja)t
Nyt, kun tiedät, mitä minä pidän tärkeinä kirjoissa, voitkin päätellä sopivatko seuraavat kirjat sinun toiveisiisi. Jos arvostamani ominaisuudet kuulostavat osuvilta, alla meidän vinkkejä Kumman kirjoista!
Tunnetaidot (+erilaisia perhemuotoja)
Pienet, suuret tunteet -sarja
Tom Percivalin pienet, suuret tunteet -sarjaan kuuluu kirjat Amandan huoli, Ravi raivostuu, Täydellinen Taavi ja Isla saa kavereita. Kirjat opettavat lapselle (ja aikuiselle!) tunnetaitoja ja itsetuntoa. Näistä Amandan huoli on ollut meillä kovassa käytössä, koska siinä kuvataan hienosti sitä, miltä huoli voi ihmisestä tuntua ja mikä voisi auttaa siitä eroon pääsemisessä.
Omaan kokemukseen perustuva suositusikä: 3v ylöspäin

Fanni -kirjasarja
Jatketaan tunnetaidoilla ja Heidi Livingstonin & Julia Pöyhösen Fanni -tunnetaitokirjasarjalla. Näitä kirjoja on useampi ja jokaisessa käydään erilaisia tunteita läpi lapsentasoisesti. Kirjan alussa on tarina ja lopussa teoriaosuus sekä tehtäviä lapsen kanssa pohdittavaksi. Näistä meidän lemppariksi on noussut Fanni ja kiukkuiset kaksoset, joissa ratkaistaan riitatilannetta joutsenkaksosten, Fanni ja Ralf-ystävien sekä kahden isän kanssa.
Omaan kokemukseen perustuva suositusikä: 3v ylöspäin ja lopun kysymysten läpikäyntiä jo pienempienkin kanssa
Aada ja kiukkuleijona
Riikka Riihosen, Kaisla Suokkaan ja Mira Piitulaisen (kuv.) kirja Aada ja kiukkuleijona kertoo Aadasta, jolla toisinaan pääsee kiukkuleijona karkuun. Äiti yrittää opettaa Aadaa pitämään kiukkuleijonaa kurissa ja samalla kertoo, milloin kiukkuleijonasta on hyötyä. Tämän kirjan kanssa meidän 4,5-vuotias nukkuu. Hän ilmeisesti kokee vahvaa hengenheimolaisuutta Aadan kanssa ja on kerran kysynyt minultakin hermostuessani, että “pääsikö äidiltä kiukkuleijona karkuun?”. Lopuksi totesi, että “onneksi se löytyi tuolta olkkarista”!
Omaan kokemukseen perustuva suositusikä: 3v ylöspäin, mutta kiukkuleijona-ajatus sopii varmasti myös jo pienemmille

Seikkailijoille!
Roosa ja jännittävät seikkailukartat
Deborah Marceron kirja kertoo Roosasta, joka lähtee mielikuvitukselliseen seikkailuun etsiessään jotain, mitä ei ole koskaan nähty. Kirjassa on upeita ja yksityiskohtaisia karttoja, joista löytää tutkittavaa moniksi lukukerroiksi!
Omaan kokemukseen perustuva suositusikä: 3v ylöspäin, mutta kartat ja niiden yksityiskohdat kiinnostavat etsimismielessä myös 2v kuopustamme
Purkissa
Samalta kirjailijalta, kuin Roosa, löytyy myös kirja nimeltä Purkissa, jossa Leevi-pupu keräilee erilaisia asioita ympäristöstään ja luonnosta purkkeihin. Niitä hän sitten voi ihailla myöhemminkin. Kirja kertoo myös ystävyydestä sekä siitä, miten ystävyys voi jatkua toisen muutettua kauemmaskin muistojen avulla. Tämä on kertakaikkisen täydellinen kaikkea luontokappaleita mukaansa keräilevälle tyttärellemme!
Omaan kokemukseen perustuva suositusikä: 3v ylöspäin ja tämä on täydellinen samanlaisille luonnon ystäville ja keräilijöille kuin meidän esikoinen!

Pienemmille lapsille
Mörri -kirjasarja
Ryan T. Higginsin Mörri-sarja on aivan IHANA! En tiedä miksi luulin, että kirjat olisivat hieman isommille lapsille, mutta meidän 2v tykkää näistä tosi kovaa! Mörri on söpö karhu, joka tykkää asua yksin, mutta yhtäkkiä huomaakin asuvan neljän hanhen ja lopulta kolmen hiirenkin kanssa! Mörri -kirjat ovat hauskoja, nokkelia ja sympaattisia ja kirjoista löytyy huumoria myös aikuisille!
Omaan kokemukseen perustuva suositusikä: 2v ylöspäin aina aikuisillekin saakka!

Herra Kontiaisen Aarrejahti
Tämä sopii myös hyvin seikkailijoille, mutta sijoitin kirjan tänne pienempien lasten puolelle, koska kuvat ovat isoja ja tarina sopivan yksinkertainen. Katerina Gorelikin kirjassa Herra Kontiainen kuuntelee tarinaa aarteesta ja lähtee itsekin jahtiin! Matkallaan hän törmää vaikka minkälaisiin yllätyksiin, mutta ovatko ne aarteita Kontiaisen mielestä?
Omaan kokemukseen perustuva suositusikä: 2v ylöspäin ja seikkailijasieluille!
Minä haluan leijonan!
Meillä asuu talossa leijonia äänien perusteella ja Annemarie van der Eemin kirja on ollut nappivalinta varsinkin meidän kuopusta ajatellen! Kirjassa on USKOMATTOMIA kuvia, joita meidän 2v jaksaa ihailla päivästä toiseen.
Omaan kokemukseen perustuva suositusikä: meidän 2-vuotias rakastaa kirjan kuvitusta, mutta tarinaa ei vielä ymmärrä toisin kuin kuin 4v

Isommille lapsille
Kiukkumielen ihmeellinen satukirja
Ville Hytönen ja Kiukkumieli vievät meidät hurjan hauskaan ja paikoin omituiseenkin maailmaan, jossa löytyy mitä hullun kurisempia hahmoja pölynimurikauppias Lierukaisesta Kaikkien lasten mummoon! Kirjassa on useampi lyhyt satu, joille aikunenkin saa hihitellä. Tässä kirjassa mikään ei taida olla liian höpsöä ja mielikuvitusta ei ole säästelty!
Omaan kokemukseen perustuva suositusikä: kuvitus kaikenikäisille, tarina 3-4-vuotiaasta ylöspäin

Pomenia -kirjasarja
Jos meillä asuu leijonia kotona, niin samoin on sihiseviä (!?) lohikäärmeitä. Siihen syyllinen taitaa löytyä Petronella Grahnin Sisu Sukkelasta ja Pomenia -kirjoista. Sisu on lempeä lohikäärme, joka Sisu Sukkela sankarina -kirjassa joutuu kohtaamaan pelkonsa. Kirja kertoo rohkeudesta ja siitä, miten voi voittaa itsensä, vaikka jokin asia tuntuisi jännittävältä. Pomenian taikamaailma tempaa mukaansa tarinoillaan, Sisun persoonalla ja upealla mystisellä kuvituksellaan.
Omaan kokemukseen perustuva suositusikä: kuvitus kaikenikäisille, tarina 3-4-vuotiaasta ylöspäin
Myrtti ja noitatukka
Ursula Mursun Myrtti pääsee huvipuistoon ja kummitusjunamatkallaan päätyy noitien asuttamaan Kuuilmaan. Tämä kirja on aimo annostus magiaa, jännitystä ja ystävysten seikkailua! Kirja jaksaa kiinnostaa meidän 4-vuotiasta, vaikka sivut sisältävät lähinnä tekstiä. Luvut ovat sopivan pituisia ja tarina mukaansatempaava!
Omaan kokemukseen perustuva suositusikä: kirjoista kiinnostuneille 4-vuotiaille ja siitä ylöspäin
Muun muassa näitä kirjoja löydät alennushintaan kampanjasivultani!
Leave a Reply
You must be logged in to post a comment.