Miltä hätäsektioarpi näyttää? Kuinka hyvin hätäsektioarpi paranee? Kauanko paranemisessa kestää? Näitä kysymyksiä googlailin noin vuosi sitten.
Istuttiin pari viikkoa sitten äitienpäivänä vanhempieni terassilla mieheni kanssa ja ihmeteltiin vuorotellen vaunuissa nukkuvaa lastamme ja hätäsektioarpeani. “Minne asti tuo oikein menikään? Ainiin, noin pitkälle”, mieheni höpöttelee. Muistelemme, kuinka hän toi sairaalaan äitienpäivälahjaksi ison taulun, jossa oli tyttäremme jalka vasten isin kättä. Kuinka pieni se olikaan? Sain myös kukan, mutta keskolaan ei tuorekukkia sallittu, joten ruusu oli puuta. Keskolan perhehuoneessa mussutimme kääretorttua, joka oli myös osa lahjaani. Siivooja tuli juuri otolliseen aikaan huoneeseen ja tarjosin torttua:“Ai minulleko? Oi kiitos!”. Loput veimme hoitajille.
Jatkamme arven ihmettelyä ja sitä, kuinka sieltä on voitu saada ihminen ulos. Miten lääkärit harjoittelevat tuota viiltoa? Mitä liikkuu päässä, kun on ensimmäinen tosipaikka edessä?
Minun synnytykseni kesto on 3 minuuttia. Siinä ei paljon ehdi miettiä, mihin suuntaan torsoa alkaa veistellä.
Aurinko paahtaa iholla ja hiki valuu pitkin poskia. Katselen edelleen arpeani, joka on poikkeuksellisesti sen peittävien bikinien suojista paljastettuna. Mieheni huomaa pohdintani ja toteaa:
“Hieno.”
Niin… Niinhän se tavallaan onkin. En itse ehkä kuvailisi sitä tuolla sanalla, mutta se pelasti lapsemme. Mikä sen hienompaa? Jostain syystä oon ollut tosi sujut arpeni kanssa alusta asti. Sen ulkonäkö tuntuu täysin yhdentekevälle kun tietää, mitä se sai aikaan.
Joten tältä näyttää hätäsektioarpi vuosi synnytyksen jälkeen:
Edelleen sitä kinnaa urheillessa ja se todellakin on “väärään suuntaan” ajatellen vattapläskejä, mutta siinä se on ja tulee olemaan tulevaisuudessakin.
Joskus rakas ukonretaleeni kyllä onnistuu valitsemaan juuri oikeat sanat. Tai oikean sanan, joka tuona äitienpäivänä oli sana hieno. Tyttäremme syntymäpäivänä, minun aivojeni käydessä ylikierroksilla ajatuksista ja isoista sanoista, hän kumartuu sanomaan ennen töihin lähtöä sen sopivimman Kipinällemme:
“Kiitos”.
Niin… kiitos! Ja kiitos myös arpeni. Olet hieno.
psst! Blogikollega Terkuin Ninnin ihana Lemmy-poika syntyi myös hätäsektiolla <3
Ei se ollutkaan noro vaan raskaus!
Mä oon kanssa alkanu pitää omaa hätäsektioarpeani hienona ? onhan se aika upea oikeasti! Ilman sitä, mulla ei olis tota maailman tärkeintä. Mulla nyt 13kk synnytyksestä ja arpi on parantunut hyvin. Lääkärikin sanoi sillon leikkauksen jälkeen, jotenkin että “hyvä tuuri kävi, sait noin suoran arven”.
Alkuun esim. Nauraessa piti toppuutella itteään, koska tuntui et hakaset lentää seinään ja haava ratkeaa, mutta nyt ei mitään ongelmaa.
oi kauhee, joudun myöntää naurahtaneeni ku luin ton “..tuntui et hakaset lentää seinään” 😀 😀 juuri näin! ja ihan varmasti on upea sinunkin arpi <3
Mä täällä taas nieleskelen kyyneleitäni <3 Tuo arpi, Kipsu, sinä ja te <3
Voi J <3
Ihana teksti, olen varmaan jotenkin herkistynyt kun oma vuosikas tuhisee yöunilla vieressä. Meillä oli suunniteltu sektio perätilan ja huonon asennon vuoksi – en saanut synnyttää alakautta. Nämä arpemme ovat todellakin hienoja ❤
Siis ihan selvästi tää 1v-synttäriaika on herkkää aikaa! 😀 Kiitos kommentista <3
???? Ei sais väsyneenä lukea tällasia. Mutta samalla se myös muistuttaa, että voisi olla omalle sektioarvelleni armollisempi. Poitsu kun ei olisi ehkä yhtä kauniisti tullutkaan ulos. Persettä kun äidilleen näytti. ?
?? hahaha!! Kuhan ei jää päälle niin sallittakoon perseen esittely 😉 kiitos ihanasta kommentista ?
Minulla on peräti kolme arpea, kaksi vaakaan ja yksi pystyyn, kun arpikudoksen vuoksi ei voitu aukaista vanhaa. Tuorein on neljä vuotta vanha, vanhin reilu kymmenen, kaikki yhä näkyvissä. Näytin reilusti nuoremmalle veljelleni kuvaa toisesta arvosta tikkien kera, vuorokauden vanhana ja se ilme mikä hänellä olikaan. Hän sanoi vain vau ja kasteessa oli sekä inhoa että kunnioitusta. Me ollaan selvitty jostain todella kamalasta ja pelottavasta eikä näitä arpia tarvitse hävetä tai peitellä. En ole edes ajatellut koko asiaa pukiessani bikinit rannalle tai uimahalliin. Ne on osa minua.
Osaan kuvitella tuon katseen! Ja jos jotain hyvää, niin jos vauva joskus kysyy kukista ja mehiläisistä niin voin näyttää arpea ? että “tuolta vauvat tulee”
Itse tietää arven tarinan ja sen, että se on pelastanut elämän. Silti tuntui pahalta, kun kylpylässä eräs nainen totesi minulle, että hän sentään on synnyttänyt lapsensa itse ja oikeasti. Katselin siinä kaksosiani, joista toinen tuli parin minuutin ponnistuksella ilman lääkkeitä ja toisen kanssa päädyttiin hätäsektioon, ja mietin, että kumpaa näistä en ole oikeasti synnyttänyt…
MITÄÄÄÄÄHH!? Siis voi herranjumala kyllä sitä kaikkea ihmiset päästää suustaan?? Uskomatonta!!
Jep. Harvoin sitä jään sanattomaksi, mutta tuossa vaiheessa, täysin alastomana kylpylän suihkussa, lasten läsnäollessa, en pystynyt mitään sanomaan. (Hätä)sektioäiti ei ole lapsiaan synnyttänyt itse eikä oikeasti, ettäs tiedät! 😉
No täytyypi sitten olla kiitollinen sille joka vauvan on synnyttänyt ja antanut minulle ;D
Hieno arpi! Oma arpeni on myös tavallaan hieno, mieheni on sanonut aina, että tuota arpea voit kantaa ylpeydellä. Niin kyllä kannankin ja esim. uimahallissa en yllättävää kyllä lainkaan häpeä arpeni.
Ihana mies <3 🙂 ja ei pidäkään hävetä! 🙂
Mulla on kai joku rakenteellinen juttu, että vauvat eivät kääntyneet. Kumpikin isoja joten lääkäri totesi, ettei mitään asiaa yrittää alakautta. Kumpikin siis selektiivinen sektio. Arvesta on ollut haittaa ainoastaan siksi, että psori tahtoo pesiytyä siihen, muuten olen siitä ylpeä. Kyllä meidän pojilla on syntymäpäivät vaikken ole heitä “oikeasti” synnyttänyt…
Elektiivinen…
Muutenkaan en ymmärrä miksi alakautta synnyttäminen tekee paremman äidin.
Ai sellainenkin “vaiva” voi olla?! :O
Mä en myöskään oo koskaan ajatellut, että synnytystapa tekee kestään parempaa tai huonompaa äitiä! Uskon, että loppupeleissä harva niin ajatteleekaan 🙂
Oma sektioarpeni on nyt alkanyt parantumaan kunnolla ( kohta 2v aikaa). Siinä tuli paljon komplikaatioita ja yksi korjausleikkaus josta toinen arpi ylempänä. Näistä kuitenkin ylpeä. Neljä tyttöä mun elämässä, parasta ikinä!!! ❤️
Oi jestas, siinä on siis ollut jo valmiiksi ison asian päälle vielä ylimääräistäkin 🙁
Niin pitääkin olla ylpeä <3