Muistan, kun mieheni kanssa keskusteltiin esikoisesta, että “mietipä, että tämäkin alkaa puhua jossain vaiheessa”. Se tuntui ihan hullulta! Yhtä hullulta tuntuu ajatus siitä, että joskus tulen kuulemaan myös kuopukseni puheen!

Toiset lapset sanoo ensimmäiset sanat jo tosi pieninä
Kuulun kuopuksenikin kohdalla eri Facebookin vauvaryhmiin, mutta tällä kertaa olen piilottanut keskustelut seinältäni. Silti muistan esikoiseni ajalta, kuinka toisten lapset puhuivat jo tosi pieninä ensimmäisiä sanojaan! Terveyskirjaston mukaan lapsi sanoo ensimmäiset sanansa keskimäärin vuoden iässä, mutta osa saattaa alkaa höpötellä yksittäisiä sanoja jo 8 kuukauden iässä! Voisi siis olla, että poikani ensimmäiset sanat olisivat jo kielenpäällä?
Sen jälkeen kun esikoiseni avasi suunsa, ei sitä ole kiinni saanutkaan!
Esikoisen vauva-aikana seurasin Facebookin vauvaryhmien keskusteluja, mutta kuin ihmeen kaupalla en ole ottanut niistä paineita. Opin nopeasti, että tyttärelläni on oma tapa ja vauhti ottaa kehitysaskeliaan ja se tieto onkin rauhoittanut sanoja odotellessakin. Puhumisen aloittaminenkin noudatti typylle ominaista kaavaa: hän tekee asian x, kun tietää osaavansa sen. Yhden viikonlopun aikana – juuri silloin kun isä oli reissussa – esikoiseni alkoi puhua ja heti tuli kolmen sanan lauseita. Sen jälkeen puhuminen ei olekaan lakannut – välillä ei edes öisin! Nyt, kun esikoinenkin on jutellut jo jonkun aikaa, tuntuu oudolta ajatella, että vielä jokin aika sitten hän ei puhunut!
Jännittävää kuulla oman lapsen puheääni
Tämä kuopukseni tuntuu olevan hieman ripeämpi kehitysaskeliensa otossa kuin siskonsa, joten jännityksellä odotan koskeeko tuo puheenkehitystäkin. Tuntuu hauskalta ajatella, että pian kuulen vauvani sanovan sanoja. En malttaisi odottaa, että kuulen, miltä hänen äänensä kuulostaa! Puheen kautta lapsi saa mielestäni luonnettaan huomattavasti enemmän esille ja se helpottaa kommunikoimista kaikkien osalta. Hauskaa, että pian tuosta pienestä suusta saattaa pullahtaa vaikka sana äiti!
Leave a Reply
You must be logged in to post a comment.