Sormiruokailu ja sotkuhelvetti – Mun vahvuus äitinä

Saan instagramin puolelle joka kerta useamman viestin, kun jaan kuvan lapsestani sormiruokailemassa puuroansa. Useimmat viestit ovat tyyliä “apua, mä en ikinä pystyis antaa lapsen syödä ite puuroa, ku sotku on tollanen!“. Ymmärrän täysin! Sotku on järkyttävä ja sitä puuroa on aivan joka paikassa. Koko vauva pitää pestä ruokailun jälkeen vaipan sisustaa myöden ja lattia ja syöttötuolikin pitää jynssätä. Silti jatkan samaa hulluutta aamusta toiseen!

Mun vahvuus äitinä on sotkun sietäminen

Mun yksi isoimmista – jos ei isoin – vahvuus äitinä on sotkun ja epäjärjestyksen sietäminen. En oo koskaan ollut mikään kovin siisti ihminen ja tässä elämänvaiheessa siitä piirteestä on nähtävästi suuri hyöty. En oo koskaan ollut mikään “siivousfriikki” enkä ole sitä vieläkään. Mua ei haittaa lelut pitkin kämppää, pienet tahrat vaatteissa tai puklujämät matossa. Vauvani puuron syöminen koko kehollaan, syöttötuolillaan ja laattalattiallamme on vain yksi pisara meressä. Kodissa, jossa on touhukkaita ja eri taitoja opettelevia lapsia, on vaan mahdoton pitää koko ajan täydellistä järjestystä. Tai siis, tiedänhän mä oikeesti yhden kolmen lapsen luonnonoikkuäidinkin, joka kertoi kulkevansa kämpässä lapsien perässä noukkimassa leluja pois jaloista, mutta MULLE tää olis ihan utopistinen ajatus 😀

Sormiruokailunkaan kanssa ei tarvitse olla joko/tai-asenne

En mäkään joka päivä jaksa sitä sotkushowta katsoa. On päiviä, kun annan aamupalaksi smoothiepussin, koska se on paljon siistimpi operaatio ja lisäksi vielä nopeampikin! Jos mua väsyttää, nyppii, on kiire tai mitä lie, syötän poikani. Mutta päivinä, kun on aikaa, niin lapsi saa syödä puuronsa itse. Se itseasiassa antaa mulle aina noin 30 minuuttia aikaa syödä itse tai tyhjentää tiskikoneen. Tässäkään asiassa – niinkuin mun mielestä lähes kaikissa asioissa – ei tarvitse olla joko/tai-ajatuksella matkassa. Molempi parempi 🙂

Siisti koti luo minulla illuusion paremmin järjestyksessä olevasta elämästä

Kaikesta tästä sotkun jumaloimisesta (:D) huolimatta, oon huomannut, että siisti koti saa aikaan illuusion paremmin järjestyksessä olevasta elämästä! Varmaan tästä syystä koronan aikaan siivosin kuin apina koko ajan. Toki siis oli ihan erilailla likaakin kämpässä, kun kaikki oli 24/7 kotona, mutta uskon halunneeni pitää järjestystä yllä edes jossain. Koronaa kun en saanut järjestykseen saatikaan hallintaan. Voisin kuvitella, että muidenkin isojen, minunkin elämääni vaikuttavien, mullistusten kohdalla alkaisin taas jynssätä taikasienellä ovenkarmeja.

Tämä jatkuva epäjärjestys on vain elämänvaihe

Suurimmaksi osaksi laiskuuttani, mutta myös fiksuuttani, ymmärrän, että tämä sotku ja epäjärjestys on vain elämänvaihe. Oon varma, että tuun vielä joskus kaipaamaan sitä ikean leikkikeittiörötisköä ruokapöytämme vieressä ja varsinkin niitä lapsia, jotka äidin kokatessa siinä leikkivät. Varmasti jo kymmenen vuoden päästä tuun ikävöimään sitä pienen pientä feng suit pilaavaa pöytäryhmää keskellä olohuonettamme, jossa kolmevuotiaamme syö iltapalaa samalla kuin katsoo tv:tä tai elävöityy Pipsa Possu -leikkeihiinsä. Se, että vauvani tutustuu puuroonsa ja samalla sotkee puolet keittiöstä, on yksi näistä elämänvaiheista. Jo puolen vuoden päästä sotku on jo puolittunut ja ehkä lusikalla menee suurin osa ruuista suuhun. Silloin muistelen, kuinka söpö tuo pikkupoikani oli, kun ihaili sormiinsa liiskautuvia päärynöitä ja testaili, millainen ääni kuuluu, kun makaronin pudottaa lattialle.

View this post on Instagram

A post shared by S A R I A N N A S A L O (@sariannasitnb) on Mar 26, 2020 at 2:50am PDT

Kuinka hyvin sä kestät sotkua?