Kuten voitiin arvata, viimeisin tekstini herätti tunteita. Tämä kotihoidon ja päiväkodin vertailu tuppaa usein tuoda esiin aika tuomitsevia kommentteja ja oon huomannut, että keskusteluista löytyy aina neljä päätyyppiä:
Äidit, jotka pitävät lapsensa kotona, mutta eivät tuomitse toisin toimivia
Nämä äidit siis nauttivat kotona olemisesta lapsen kanssa täysin rinnoin. Samasta syystä he eivät tuomitse toisin toimivia vaan heidän mielestä jokainen perhe tietää itse heille parhaimman ratkaisun.
Äidit, jotka vievät lapsensa päiväkotiin, mutta eivät tuomitse toisin toimivia
Näillä äideillä ei ole tarvetta tuomita toisten päätöksiä, koska ovat itse varmoja omastaan.
Näilläkään äideillä ei ole tarvetta tuomita toisten päätöksiä, koska ovat itse varmoja omastaan. Syyt lapsen päiväkotiin viemiselle (vaikka itse on kotona) voi olla omassa jaksamisessa, opiskeluissa, sivutöissä, uudessa perheenjäsenessä tai missä vaan – loppupeleissähän ne syyt eivät kuulu kellekään muulle kuin asianomaisille.
Äidit, jotka pitävät lapsensa kotona ja tuomitsevat päiväkotiin vievien lasten vanhemmat
Tähän itse törmään, mikä on hämmästyttävää. Siis se, kuinka sitä omaa kruunua halutaankaan kiillottaa piilotuomitsevilla kommenteilla, kuten: “Kotona hoidin, ei tulisi mieleenkään pitää muita lapsia päikyssä jos itse olisin kotona.”
Suoraan sanottuna näiden äitien maailmankatsomus vaikuttaa surullisen suppealta. Elämä nähdään todella mustavalkoisena eikä osata astua toisen saappaisiin. Minusta usein tällaisten äitien kommenteista paistaa läpi myös jonkinsortin kateus ja katkeruus.
Äidit, jotka vievät lapsensa päiväkotiin ja katsovat kotona lapsiaan hoitavia äitejä nenää pitkin
Ehkä nämäkin äidit olisivat halunneet jäädä itse kotiin, mutta perheen taloustilanne ei sallinut?
Näillä äideillä saattaa omasta mielestäni olla sama syy käyttäytymiseen kuin aiemmin mainituilla: katkeruus. Ehkä nämäkin äidit olisivat halunneet jäädä itse kotiin, mutta perheen taloustilanne ei sallinut? Ystäväni on hoitanut kotona kaikki kolme lastaan ja hän sanoi kuulleensa vähän väliä kommenttia, kuinka makaa kotona verorahoilla. No, newsflash: myös vanhempainvapaatuista menee verot! Plus, että mitä nyt oman lapsen kanssa on kotona ollut, niin siinä ei kyllä makaamaan ehdi!
Kunnalla on velvollisuus järjestää hoitopaikka kaikille sellaisen haluaville – ei muilla äideillä.
Taloustilanne ei ole muiden vika. Jos halutaan antaa kaikille haluaville mahdollisuus olla kotona lasten kanssa, on syytä katsoa päättäjien suuntaan. Kotihoidontuki on tosi pieni palkka, joten ei se ole ihmekään jos eivät rahat vaan riitä. Toinen mihin törmään, ovat syytökset siitä, miten kotona olevan vanhemman päiväkodissa oleva lapsi vie paikan turhaan. Ensinnäkin kuka sen rajan määrittää mikä on turhaa ja toiseksi, ei tuokaan ole toisien äitien syy. Jälleen voidaan katsoa kunnan suuntaan: heillä on velvollisuus järjestää hoitopaikka kaikille sellaisen haluaville. Ja mielestäni tässä asiassa on turha keksiä porsaanreikiä, kuten “hoitopaikka mahdollisimman läheltä kotia” ja sitten ei löydy paikkaa 10 kilometrin säteeltä. Silloinkaan se ei ole muiden äitien vika!
Mihin ryhmään näistä sä kuulut? Jos vastasit jomman kumman tuomitsevista, voisiko syy tuomitsemiseesi olla kuitenkin jossain muualla kuin siinä toisessa perheessä? Musta tuntuu, että me äidit osataan hoitaa itsemme tuomitseminen niin hyvin itsekin, ettei siihen tarvitsisi muita äitejä. Sen sijaan voisimme tukea toistemme päätöksiä ja ymmärtää, että oma ratkaisu ei välttämättä ole oikea kaikissa perheissä.
Annikaaaa says
Kaikki tekee niin kuin parhaakseen näkee ☺️ ketään tuomitsematta jokaisen valinta on varmasti se oikea juuri heille.
HH1234 says
Mun mielestä tästä ei voi olla toisen puolesta mitään mieltä. Omalta osaltakin asian tietää todennäköisesti vasta kun asia on itselle ajankohtainen. Lasten iät vaikuttavat myös paljon siihen millaiseksi perhearki muodostuu, samoin vanhempien jaksaminen. Itse olin ennen lapsia sitä mieltä, että hoidan molemmat lapseni kotona niin kauan kun itse olen. Nyt ihmettelen miksi en vienyt jo aiemmin vanhempaa pk:iin?? Nykyään suosittelen kaikille asiasta kysyville, erityisesti niille joilla lapset suhteellisen pienellä ikäerolla, että pitäkää/laittakaa vanhempi lapsi pk:iin jos vain pystytte, edes osaksi viikkoa.
Myös nuorempi sisarus ansaitsee jakamatonta huomiota, mikä meillä ainakin kärsi kun isosisko oli vielä kotona. Nyt kun vanhemmalla tytöllä alkoi pk, niin olen vasta huomannut kuinka “vasemmalla kädellä” hoidettuna pikkusisko on saanut kasvaa nämä 1,5v. Nyt meillä on 3päivänä viikossa yhteistä, kahden keskistä aikaa nuoremman neidin kanssa kun isompi on hoidossa. Ja huomaan kuinka tärkeää se on meille molemmille. Myös oma suhteeni uhmakkaan päiväkotilaisen kanssa on tasaantunut, samoin sisarussuhde tyttöjen välillä. Meillä isosisko 3,5v kaipaa selkeästi jo omaa tekemistä, oman ikäisten kanssa.
Vanhempi lapsi oppii pk:ssa ryhmätaitoja ja luottamaan myös muihin aikuisiin kuin vanhempiin/isovanhempiin. Syyllistäminen ja syyllistyminen on tässä asiassa täysin turhaa. Kukin tekee päätökset omalta osaltaan, eikä se ole muilta pois, ei edes lapselta/lapsilta -päinvastoin.
Mamalii82 says
Nää on vaikeita juttuja ja herätti itsessäkin voimakkaita tunteita ensimmäisten lasten aikana. Etukäteen jo tiedettiin, että halutaan pitää lapset kotihoidossa pitkään ja sen mahdollistamiseksi säästettiin niin paljon rahaa kuin pystyttiin (otettiin lainasta lyhennysvapaata yms.). Silti tuntui, että muiden ajatus oli välillä, että onpa tolla helppoa, kun mies elättää ja saa olla ”vaan kotona”.
Lisäksi sain negatiivissävytteisiä kommentteja, että lapseni ovat niin kiinni minussa ja arkoja, koska eivät ole hoidossa. Naapuri myös ystävällisesti kertoi kuinka lapset, jotka ovat olleet kotihoidossa eivät osaa päiväkotiin mennessään mitään. Silloin tuntui välillä pahalta ja siltä, että piti puolustella omaa valintaa. (Mietin myös, että miksi 2-3 – vuotias lapsi ei saisi olla kiinni äidissä ja mitä tämän ikäisen pitäisi niin kovasti osata? Ihan taitavia ja fiksuja lapsia noista on kasvanut kotonakin. Ehkä joku muu leikkaa saksilla ja värittää paremmin, kun taas meillä on keskitytty enemmän tunnetaitoihin ja menty lasten omien taipumusten mukaan. Luettu & laulettu paljon yms.
Nykyisin lapsiluvun kasvettua nämä asiat eivät enää mene niin kovasti tunteisiin. Ja nyt ymmärrän myös paremmin, että lapset ovat niin erilaisia. Meillä isommille aroille lapsille on nimenomaan ollut tärkeää olla kotona pitkään, kun taas tämän pienimmän voisin hyvin kuvitella vieväni hoitoon jo aiemmin.
Ja itse olin myös ajatellut, että voisin viedä nuo isommatkin hoitoon (20h/vko) vauvan synnyttyä, jos tarve vaatii. Olin etukäteen huolissani jaksamisestani aiempien kokemusten; raskauden jälkeisen masennuksen & uupumuksen vuoksi. Ajatus kaatui kuitenkin siihen, että se olisi ollut taloudellisesti niin ei-kannattavaa (kuntalisän & kotihoidontuen laskiessa ja vastaavasti hoitomaksujen noustessa).
Onneksi kaikki on kuitenkin mennyt hyvin ja koen, että jaksan hienosti. Nautin kovin lasten kanssa kotona olosta ja oon tosi kiitollinen, että se on ollut mahdollista.
Mutta summa summarum, nää on niin monisyisiä juttuja…eikä ikinä voi tietää miten joidenkin muiden kotona on asiat ja miksi ratkaisut on tehty ellei ole asianomaisilta itseltään sitä kuullut.