Meillä on aikamoinen äiti -vaihe menossa taaperolla…ja tää vaihe aiheuttaa mussa erittäin ristiriitaisia tunteita. Mikään ei oo ihanampaa kuin kuulla pientä söpöä ääntä huutamassa “ÄIIITTIIIII”. Mikään ei myöskään pureudu samalla tavalla sieluun kuin se huuto – hyvässä ja pahassa! Kun tuon huudon kuulee 723 kertaa päivässä, ei millään meinaisi jaksaa ihan jokaiseen huutoon vastata. Vannon, että mun yleisin sana on nykyään “mitääää?!”.
Sama äiti -huuto kuuluu ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla.
Oltiin vähän aikaa sitten Keskisillä ja kuulin lapseni ÄIIITTIIIII -kiljaisut kassoilta asti useamman osaston päähän. Olin ollut ehkä viisi minuuttia poissa taaperon näköpiiristä! Sama äiti -huuto kuuluu ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla.
Tällä hetkellä isi ei meinaa kelvata lohduttajaksikaan, vaan äidin syliin on päästävä. Eräs päivä häivyin hetkeksi sisätiloihin siivoamaan, kun taapero jäi isänsä kanssa ulos. Meni alle minuutti kunnes kuulin ensimmäisen ÄITTIII -huudon ja lähestyvät askeleet. Pysyin omissa oloissani ja hetken kuluttua kuulin itkua. Menin ulos ja taapero jo kurotteli kohti. Isin hämmentynyt katse ja enemmän kysymykseltä kuin toteamukselta kuulostava lause kertoi kaiken tarpeellisen:“Hän haluaa äidin(?)”.
Sylissäkin viihdytään poikkeuksellisen paljon siihen nähden, että kyseessä on hyvin touhukas ja tutkivainen taapero. Lisähaastetta sylissä kantamiseen tuo jo parikiloinen, mahassa asuva, pikkuveli. Kirsikkana kakulle vähitellen lisääntyvä selkäkipu. Tänä aamuna vietettiin aikaa ulkona ja koko tuon ajan tyttö halusi istua sylissäni tai ihan kiinni kyljessäni.
Oikeastaan mikään siirtymä päivän aikana ei suju ilman uhmaamista ja minun kymmeneen laskemista päässäni.
Oon yllättynyt, että tällainen vaihe on tullu just nyt, kun uhma on melko…. kierroksia lisäävässä tilassa. Oon useampaan otteeseen nyt korottanut itsekin ääntäni, mihin taaperon reaktio on tulla ihanan naamansa kanssa lähemmäs omaani ja huutaa takaisin. Oikeastaan mikään siirtymä päivän aikana ei suju ilman uhmaamista ja laskemista kymmeneen päässäni. Ja silti äiti -vaihetta pukkaa!
En tiedä johtuuko tämä siitä, että vauvan saapuminen lähestyy ja taapero aistii sen. Voiko kaksivuotias tosiaan tajuta tuollaista? Jostain muistan myös lukeneeni, että tässä iässä lapselle tulee uusi eroahdistus varsinkin äidistä. Olisikohan tämä nyt sitä? No, niin tai näin, nyt on äidin aika nauttia tarpeellisuudestaan. Ei tätäkään kuitenkaan loputtomasti kestä… Vai kestääkö?
Muilla menossa parhaillaan tai ollut samanlaista äiti -vaihetta? Vai pitäiskö sanoa ÄITTIIIII -vaihetta?
Lisää uhmaiän ihanuutta voit kuunnella alla olevasta podista <3 !
Mariaana9 says
Meillä esikoisen äiti-vaihe alkoi, kun oli 9kk ja alkoi hellittää vasta 3v:nä. Tietenkin oli lievempiä kausia, mutta todella vahvasti vaati aina äidin JOKA asiaan. Ei annettu tietenkään lasta päättää, joten välillä isä hoiti eri toimet, mistä seurasi jäätävä itkupotkukohtaus. Yritin antaa paljon läheisyyttä ja isä myös, mutta tuntuu että ainoa asia mikä auttoi oli aika. Kuopus on nyt 1,5v ja vasta nyt on eka äiti-vaihe alkanut, eikä yhtään niin vahvana kuin esikoisella. Hyvin yksilöllisiä nämä asiat.
ShittySarianna says
Niinpä! Tässäkin lapset niin yksilöllisiä ❤️ Meillä ei oo ollu aiemmin mitään näin vahvaa ja nytkin isi kelpaa varsin hyvin jos mä en oo lähellä.
Äitiäiti says
Olipa huojentavaa lukea tämä! Kiitos! 🙂 Meillä aivan täysin samanlainen äitiäiti-vaihe menossa ja esikoinen täytti juuri 2v. Välillä tuntuu pahalta isän puolesta, kun äiti vain kelpaa, mutta kai tämä joskus ohi menee. Toisaalta niin suloista kun äitiä huudetaan ja on niin tärkeä pienelle, mutta toisaalta turhauttaa se välillä kun isä heittää hanskat kun ei kelpaa kuitenkaan.