Nyt on itketty pelkopolin lääkärillekin. Niinkuin kerroin, mulle tuli yhtäkkiä tunne, että en pysty synnyttää alateitse. Pelkään, että en pysty pitää kupolia kasassa enkä vain fyysisesti selviä synnytyksestä. Alatiesynnytyksessä joutuisin olla itse vastuussa lapsen pääsemisestä kohdun tälle puolelle, kun suunnitellussa sektiossa homman hoitaisi ammattilaiset. Ne samat ammattilaiset, jotka ovat jo kerran minut ja tyttäreni pelastaneet. Luotto heihin on kova aiheesta ja itseäni kohtaan – myös ymmärrettävistä syistä – täysin nolla.
Alatiesynnytyksessä joutuisin olla itse vastuussa lapsen pääsemisestä kohdun tälle puolelle, kun suunnitellussa sektiossa homman hoitaisi ammattilaiset.
Lääkäri sanoi, että ei suorilta sovita sektiopäivää, vaan sovitaan uusi aika parin viikon päähän ja hän kirjoittaa lähetteen psykologille.
Lääkäri kuunteli ja esitti tarkentavia kysymyksiä: Mikä nämä ajatukset laukaisi? Onko tapahtunut jotain? Onko minun kanssa käyty läpi synnytyksen kulkua (molemmissa tapauksissa)? Hän sanoi, että ei suorilta sovita sektiopäivää, vaan sovitaan uusi aika parin viikon päähän ja hän kirjoittaa lähetteen psykologille. Hän myös ultrasi kaiken, mitä ultrata pystyy, ja tarkasti päähäni keksimät “luupiikit tai häntäluun, joka puhkoo lapsen silmät alateitse synnyttäessä”. Kaikki näytti hyvältä. Lantiosta kyllä mahtuu, eikä tiellä ole mitään rakenteellista vikaa. Painoarvio oli tällä kertaa nyt 1970g ja laskettuna aikana noin 3,5kg (aiemman 4kg veikkauksen sijaan).
En mennytkään hakemaan sektiopäivää vaan juuri keinoja käsitellä tätä pelkoa. Mennessäni pidin haluani synnyttää alateitse itsekkäänä: Halusin synnyttää sillä tavoin, koska MINÄ halusin ITSELLENI korjaavan kokemuksen. Sairaalalta sain matkaani lappuja, joista voin lukea muistakin alatiesynnytyksen eduista – samoin kuin lapussa oli suunnitellun sektion etuja. Molemmista luki myös haitat.
Lyhykäisyydessään alatiesynnytyksen edut yleistäen: Luonnollinen tapa syntyä (tilanne vapauttaa siis kaikki synnytykseen kuuluvat hormoonit), hengitys käynnistyy ongelmitta, verenhukka on pienempää, imetys käynnistyy helpommin ja palautuminen on nopeampaa.
Haittoina mainittiin ajankohdan ja kulun ennalta määrittämisen mahdottomuus, kipu ja välilihan repeämät.
Sektion hyödyiksi oli lueteltu synnytyksen ajankohdan suunniteltavuus, kivuttomuus ja toimenpiteen nopeus (1-2h).
Haittoja olikin A4:n verran, muun muassa (jälleen yleistäen): lisää lapsen sairausriskiä vastasyntyneisyyskaudella sekä myöhemmin lapsuudessa, puudutuksesta johtuva verenpaineen lasku vaikuttaa istukan verenkiertoon, imetys käynnistyy hitaammin, suuri verenhukan riski (6% äideistä tarvitsee leikkauksen jälkeen verensiirron), haavakivut, riskit laskimo- ja keuhkoveritulppaan ovat moninkertaisia verrattuna alatiesynnytykseen ja toipuminen on hitaampaa jnejne.
Yritin laput luettuani soittaa polille kysyäkseni, onko tässä niputettu kaikki sektiot yhteen läjään vai vertaillaanko nyt nimenomaan suunniteltua sektiota ja alatiesynnytystä. Valitettavasti en saanut ketään kiinni.
Suomalaisen tutkimuksen mukaan joka neljäs keisarileikkauksella synnyttänyt saa keisarileikkauksen yhteydessä jonkinlaisen komplikaation.
Nyt minun olisi hyvä miettiä se hetki, minkä oletan minut korjaavan?
Mutta niinkuin eräs lukija kommetoi: Nyt minun olisi hyvä miettiä se hetki, minkä oletan minut korjaavan? Onko se se, että haluan lapsen heti rinnalle? Se onnistuu yleensä molemmissa synnytystavoissa. Vai eheyttääkö minut kokemus siitä, että tässä synnytyksessä minä olisin nimenomaan se “aktiivinen osapuoli”? Viimeksi imettämisestä tuli minulle äärettömän tärkeää ja nopea palautuminen auttoi pääsemään äkkiä lapsen luo keskolaan. Näissä onnistuin (hätä)sektiosta huolimatta. Minä en myöskään menettänyt verta, mutta haavakivut olivat aikamoisia alkuun. Tosin nekin hellittivät varmasti nopeammin kuin monella alateitse synnyttäneellä. Onneksi pääsen vielä psykologille ja raskautta muutenkin seurataan tarkasti. Kokonaisuudessaan koen tämän päivän käynnin oikein onnistuneeksi.
Psst! Alla uusin jakso shitty is the new blackin podcasteja!
Miten päädyimme yrittämään toista lasta? (+vauvan sydänäänien kuuntelun aiheuttama oma veikkaukseni sukupuolesta!)
Minä synnytin esikoiseni alakautta käynnistetysti. Olisin toivonut jo silloin sektiota, koska pelkäsin valtavasti, että vauvalle sattuu jotain. Hän olikin liki viisi kiloinen, mutta synnytys sujui ookoosti. Sen sijaan meille ei opastettu kuinka paljon hänelle tarvitsee antaa maitoa, koska suurina (ja pieninä) syntyneillä vauvoilla on suurempi taipumus matalaan verensokeriin. Lopulta vauva joutui yöksi letkuruokintaan tämän vuoksi ja olen siitä yhä katkera. Kun sokerit saatiin muutaman päivän kuluttua kohdilleen ja olimme jo kotiin pääsy fiiliksissä, lävähtikin uusi yllätys. Vauvalta olikin seurattu pitkän synnytyksen vuoksi myös koko ajan tulehdusarvoja meille siitä mainitsematta ja nyt ne olivat koholla. Niinpä hän sai kanyylin päähänsä ja kärräsimme hänet aamuin illoin saamaan penisiliiniä. Koittihan se kotiin pääsykin sitten joskus ja vauvakin oli onneksi terve ja hyvin voiva. <3
Toista lasta odottaessani olin hyvillä mielin menossa synnyttämään alakautta, kuten ennenkin, kolmisen kuukautta ennen laskettua aikaa päähäni pamahti, että ei tosiaankaan. Tämän lapsen minä synnytän sektiolla, kuten olisin halunnut ensimmäisenkin synnyttää. Päädyin pelkopolien ja koko seurannan kautta saamaan ajan suunniteltuun sektioon, kun ilmoitin vain joka kerta käydessä, että en alakautta synnytä, enkä jousta asiasta yhtään. Otimme sektiosta ja riskeistä miehen kanssa selvää muualtakin, kuin suomen kielisistä lähteistä. Lopulta päivä sektiolle saatiin, mutta vauva syntyi lopulta päivystys sellaisella synnytyksen käynnistyttyä. Synnytyslääkäri kysyi vielä silloinkin enkö halua synnyttää alakautta, eikä suostunut katsomaan minua kertaakaan kasvoihin. Muu henkilökunta oli empaattista ja mukavaa. Vauva syntyi hyvä vointisena, mutta solmu napanuorassaan. Hoidin hänet ensimmäisestä yöstä lähtien itse sairaalassa. Hänkin oli nelikiloinen syntyessään, joten tällä kertaa olin kärppänä pitämässä huolen, että hän sai riittävästi ruokaa, eikä sokerit laskeneet. Molemmilla kerroilla maito nousi yhtä hitaasti ja vauvat söivät pullosta sitä odotellessa. Olin myös jalkeilla jo heti seuraavana aamuna.
Sanoisin, että tässäkin asiassa on Suomessa vain yksi totuus, alatiesynnytys on hyvä, sektio on paha. Alatiesynnytyksen riskeistä ei saa puhua, sektioiden riskien ja komplikaatioiden kohdalla ei eritellä onko kyse kiireellisestä vai suunnitellusta sektiosta. Väitän, että ongelmien riski on suurempi, jos vauvaa lähdetään ottamaan pikana ulos, kun monitorit jo hälyttää sykkeiden laskua tai on muita ongelmia.
Minulle sektiosta jäi hyvä mieli, koska sain vauvani syliin terveenä ja ilman komplikaatioita. Haava oli pitkään kipeä, mutta eipä se arkea hidastanut.
Suosittelen ottamaan asioista itsenäisesti selvää ja päättämään sen mukaan, mikä itsestä tuntuu parhaalta. Jos sektioon päätyy, sen kyllä saa. Suomessa(kaan) ei voi pakottaa synnyttämään alakautta, jos äiti ei itse sitä halua.
Kylläpä tämäkin on tehty vaikeaksi Suomessa! Itse sanoin omalle gynelleni, että haluan sektion, ja asia oli sillä selvä
Ensimmäinen lapseni syntyi hätäsektiolla. Oli aikomus synnyttää ihan normaalisti, ei tullut etukäteen mieleenkään sektio-vaihtoehto, vaikka synnytys etukäteen jännittikin. Luottamus oli suuri kätilöitä ja synnytysosastoa kohtaan, että he osaavat hoitaa hommansa tällaisen jännittävän ja pelkääjänkin kohdalla. Olen jälkeenpäin ollut jopa kiitollinen että synnytys päätyi lopulta kiireellisen sektioon, en tiedä olisinko kestänyt normisynnytystä loppuun kun synnytyksen alkutaivalkin oli niin kivulias. Toinen lapseni syntyi suunnitellulla sektiolla. Oli ihan odotuksen alusta asti selvää että en pystyisi pelkoni vuoksi normisynnytykseen. Tein asian selväksi raskauden alkuvaiheessa, pelkopolillakin olin varma asiasta ja leikkausaika järjestyi “helposti”. Ei tarvinnut enää miettiä ja stressata turhaan synnytystä. Pystyin keskittymään lapsen odotukseen rauhallisin mielin. Toinen sektiokin onnistui hyvin ja toivuin ilman komplikaatioita. Lapset ovat minulle tärkein asia maailmassa, ei kukaan jälkikäteen paljon mieti millä tavalla lapset ovat maailmaan tulleet.
Sektion haitoiksi lisäisin myös sen, että kotiinpääsyssä menee normaalisti pidempi aika ja esikoista ei voi nostella. Ja kun kotona odottaa se kaksivuotias, se tosiaankin on haitta. Itse olen kokenut alatiesynnytyksen esikoisen kohdalla ja suunnitellun sektion kuopuksen kohdalla (jalat edellä perätila). Vaikka alatiesynnytyskään ei ollut helppo, sektio oli kamalampi. Toki sektion kanssa minulla oli huonoa tuuria, olikos se että 27% sektioissa esiintyy komplikaatioita ja 10% komplikaatiot ovat vakavia. Todennäköisempää siis on, että sektiossakin menee kaikki hyvin, minä vain kuuluin siihen toiseen ryhmään, jolla kaikki meni pieleen. Minulla esimerkiksi oli riskinä, että minut leikataan uudelleen (jokin oli pielessä, tulehdusarvot pilvissä ja se oli se viimeinen vaihtoehto, kun lääkärit eivät tienneet mikä on).
Sektion riskeistä lukiessa itelleni “hankalin” käsiteltävä asia oli, että jos vauvaan tulee viiltoja. Eli ulosottaessa lääkärin käsi vähän lipsahtaakin ja viiltää vauvaa. Riskihän semmoiselle on mitättömän pieni, mutta hormonihuuruissa ajatus tuntui kamalalta.
Valitset sitten sektion tai alatiesynnytyksen, todennäköisempää on aina, että kaikki menee hyvin. Uskon kyllä, että esikoisen kokemuksen jälkeen siihen on hyvin hankalaa luottaa.