Oon kirjoittanut jo aiemminkin vauva-ajan hyödyllisistä tuotteista, jotka olivat vielä 10-kuisella käytössä. Ajattelin nyt kertoa ne tuotteet, jotka ovat vielä 1,5-vuotiaankin kanssa päivittäisessä käytössä eli näin ollen voisi laskea todellakin ”hintansa väärriksi”! Tämä ei ole kaupallinen postaus eli en saa näiden “hehkutuksesta” mitään vaan ihan aidosti suosittelen näitä lapsiperheiden elämää helpottaakseni!:)
Whisbear – Ei tultais toimeen ilman tätä! Uutena tämä ylempien voimien lahja perheellemme maksoi muistaakseni posteineen noin 75 euroa, joka tuntui sillä hetkellä melko tyyriille. Nyt jälkeenpäin mietittynä, ei se niin kallis ollut hyötyyn nähden. Nalle ei ole kunnoltaankaan mennyt miksikään, vaikka se on ollut jokapäiväisessä (tai siis -öisessä) käytössä jo puolitoistavuotta. Niille, jotka eivät Whisbearin hehkutusta ole vielä blogistani lukeneet, kyseessä on siis nallukka, joka suhinallaan rauhoittaa lasta. Tuo ääni jäljittelee kohdun ääniä ja pehmolelussa on sensori, jonka avulla suhina alkaa itsestään vauvan älähtäessä. Tuo onkin suurin syy, miksi esimerkiksi youtuben white noise ei ”riittänyt” meille. Eniten suhinalle on tullut käyttöä öisin, kun vauva alkaa unissaan ähisemään. Whisbearin sensori tunnistaa ähinän ja white noise käynnistyy. Meillä tuo suhina on riittänyt rauhoittamaan lapsen noin 90%:sti kaikista heräilyistä ja pyörimisistä. Toiseksi paras käyttötilanne on se, kun ympärillä olevaa hälyä pitäisi blokata. Esimerkiksi päikkäreitä ulkona nukkuva vauvamme tuplasi uniaikansa, kun laitoin nallen vaunuihin. Pihassamme asuu mopopoikia, joiden menopelin äänet herättivät Kipinän aiemmin. Myös vauvan huoneesta on helpompi hiipiä pois iltaisin, kun nalle blokkaa lattian narinat!
Manduca pääsi uudelleen päivittäiseen käyttöön, kun palasin töihin. Työpäiväni jälkeen lapseni liimautuu minuun kiinni kuin purkka tukkaan ja mikäli ruokaa meinaan tehdä, tarvitsen molemmat kädet. Se on mahdollista, kun vauvan laittaa kantoreppuun. Nyt, kun Kipinä ei enää nukahda reppuun aina kun hänet sinne laskee, olemme alkaneet tekemään luontoretkiä hän Manducassa. Erona vauva-ajan Manducan käyttöön, nyt lapsi on kyydissä selkäpuolella eikä edessä tai lonkalla.
Videokuvallinen itkuhälytin on myös edelleen käytössä. Varsinkin nyt, kun omaa tahtoa löytyy iltaisinkin ja vanhemmat ovat nukutustilanteessa kuin armeijassa. Pitää palvella komentajaa milloin mitenkäkin. Joskus, kun draamailu menee liiallisuuksiin, voidaan poistua huoneesta ja tarkkailla tilannetta hälyttimen kautta. Yleensä sängyssä näkyy väsynyt tyttö, joka hetken komentaa Eeliä (unileluaan) ja sammuu Eelin osatessa pysyä rauhallisena.
Baby-vac ja syysflunssa – hyvä, mutta (vanhempienkin) voimia vaativa yhdistelmä. Mitä isommaksi taaperomme kasvaa, sitä enemmän hänellä on poweria pistää nenän imuroimista vastaan. En tiedä onko toiveajattelua vai totuutta, mutta tuntuu kuin hän alkaisi ymmärtää, että tuo laite auttaa eikä pahenna asiaa. Tämä päätelmä siis siitä, että toisinaan hän on ihan rauhassa. Joka tapauksessa, tässä varmaan syy, miksi korvatulehduskierre jäi yhteen tulehdukseen pitkästä korvanpunotuksesta huolimatta.
Vitsi hajoilin ihan täysin tuolle manducan ja itkuhälyn teksteille 😀 Voin vaan kuvitella millainen pirttihirmu-tättähäärä täällä asuu muutaman kuukauden kuluttua! Itse harkitsin wishnbearia mutta en koskaan tullut tilanneeksi, voi olla, että jos joskus tulee lisää vauvoja ja ne nukkuu yhtä “hyvin” (huonosti) kun tää eka, se lähtee kokeiluun! Meillä ei ähinäpuhinaan kyllä auta mikään muu kun tissi – eikä auttanut vauvanakaan.
hahah, joo mä heitin monta kertaa miehelle läpän tiheän imun kausina, että harmi kun nalle ei osaa imettääki ;D onneks voin varotella tättähääristä, nii osaat sit olla täysin coolina ku teidän vauva saa ekan raivarin 😉
Meillä myös Tulan reppu on vieläkin käytössä ja itkuhälytin, koska herra nukkuu kotona edelleen päikkärinsä ulkona vaunuissa. 🙂
Meilläkin nukutaan edelleen vaunuissa, mutta hälyttiminä on miehen lapsuudesta mukana kulkeneet radiopuhelimet ?
Ei pystyis käyttään suhinanalleja, mietityttää mitä säteilyä siitäkin lähtee ja ihan lapsen pään vieressä. Itkuhälytintäkin käytän mahdollisimman vähän. Nukkuu päiväunet ikkunan alla niin pystyy tsekkaa vähä väliä ilman hälyytintä. Oonpa kuullu et hälyytintä voi salakuunnellakkin. Ite oon tykänny ruokailua helpottavista tuotteista: hihallinen ruokalappu ja silikooninen pöytään liimautuva kulho.
Tuo nalle on sängyn toisessa päädyssä reunassa kiinni eli kaukana vauvan päästä ? meilläkin tollanen ruokalappu mutta jotenkin ei jaksa enää tapella 5x sen päällelaiton kanssa ?