Kirjoitin aiemmin hoitovapaani alkamisesta ja siitä, mistä olen itse ajatellut pihistää. Pyysin myös apua ja vinkkejä hyviin säästökohteisiin ja jestas, että niitä satoi kaatamalla! Aivan huikeita ideoita, joista osa ei itsellä ollut käynyt mielessäkään. Kysyin instagramissani haluaisitteko, että teen koonnin vinkeistä ja vastaus oli murskaluvuin “kyllä”. Täältä siis pesee!
Kaupassakäynti
– Tee kauppalista ja osta tarvikkeet koko viikon ruokiin. Älä osta listan ohi!
– Keskitä varsinkin lihaostokset ilta-aleihin!
Näistä en ollut kuullutkaan! Tarkista oman S-ryhmä-kauppasi ilta-alen alkamisajankohta paikan päältä, koska se vaihtelee kaupoittain.
– Jogurtit ja rahkat maksavat irtopurkkeina enemmän kuin litrantölkissä.
Ole muutenkin tarkkana litrahintojen kanssa – niissä on huomattavia eroja!
– Keskitä ostokset.
– Kangaskassi tai jo ostetut muovipussit kauppaan.
Tätähän mä aina yritän, mutta ikinä en muista. Siksi päätinkin, että taittelen pieniksi kolmioiksi useamman muovipussin ja laitan kaikkiin laukkuihin ja reppuihini! Varsinkin hoitolaukkuun, joka kulkee 95%:sti mukana.
– Tutustu Fiksuruoka-sivuston tuotevalikoimaan!
Ruokailu
– Suosi kasvisruokaa (kasvissosekeitto, kasvismakaronilaatikko).
– Tee itse ruuat koko perheelle. Valmisruuat tulevat kalliiksi.
– Koko perheelle aamu- ja/tai iltapalaksi puuroa.
Mä tätä aina välillä yritän, mutta homma on kuollut siihen, että oma ehtii jäähtyä Kipsua syöttäessä. Nyt, kun Kipsu syö itse, tämäkin voisi onnistua. Sormiruokailijalle puurosta voi jättää jämäkämpää niin lapsi saa helpommin syötyä 🙂
– Syksyllä metsään keräämään lisukkeet puuroon!
– Perhekahviloissa tarjoillaan pientä rahaa vastaan runsas aamupala.
– Kahvilassa käymiset ja ulkona syömiset minimiin.
Siivous, kodinhoito ja hygienia
– Kestovaipat.
Näihin palataan takaisin heti, kun Suomeen päästään.
– Ota harsot hyötykäyttöön esimerkiksi siivoustarvikkeeksi.
– Lantraa vedellä esimerkiksi Tolua suihkepulloon. Sijoita kerran vaahdottavaan suihkepulloon, joka maksaa itsensä nopeasti takaisin.
– Kuukuppi!
Tällaisen ehdin jo hankkiakin, mutta jäi käyttämättä Kipsun ilmoittaessa tulostaan 🙂
– Palasaippua kestää huomattavasti pidempään kuin pumppupullo.
..Sitten pari keskosäidin, rautatippatahrojen taki, oppimaa, kikkaa myös:
– Osta vanishin sijaan sitruuna.
Sitruuna toimii jopa niihin rautatahroihin, joille vanish ei voinut mitään. Kerran mun nenä alkoi vuotaa verta keskellä yötä ja koko tyynyliina oli aamulla kuivuneessa veressä. Lähti sitruunalla nekin tahrat!
– Aurinko.
Nii-in, luit oikein. Tahra kuin tahra haalenee pois auringossa. Ei tarvitse edes paljoa paistaa, niin lika lähtee.
Lasten vaatteet ja tarvikkeet & aktiviteetit
– FB-kirppareilta löytyy hyviä ja halpoja lastenvaatteita, joten tarkista ne ennen kun ostat uutta.
– Suosi ilmaisia kerhoja ja käykää puistoissa, pyörälenkeillä ja metsäretkillä.
Pyörä on ollut jo pitkään ostoslistalla… josko siihen sijoittaisi osan säästöistä? 🙂
– Bussilla saa kulkea isossa osassa maata ilmaiseksi vaunujen kanssa.
Vaasassa(kin) on tämä hieno etu suurimman osan päivästä. Katso poikkeukset täältä.
Muut menot
– Kilpailuta vakuutukset ja liittymät.
Näissä on usein isoja eroja, joten usein kilpailutus on vaivan arvoista! Puhelinliittymääni en ole kilpailuttanut about ikinä!
– Ylimääräiset kuukausittaiset “piilomenot” pois, kuten suoratoistot.
Samantien lähti (pitkin hampain tosin) hayu! varikolle.
– Lääkärikäynnillä voi pyytää kirjoittamaan reseptin “perustuotteisiin” kuten särkylääkkeisiin, rasvoihin ja allergialääkkeisiin.
– Autolla ajelu minimiin.
Ja viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä…
…Budjetoi etukäteen ja kirjoita kaikki menot ylös.
Ihanaa, listoja! Tää ei ollut sarkasmia vaan tykkään listoista. Pystyy paremmin huijaamaan olevansa tilanteen tasalla, kun näkee asiat paperilla 😉
Vaasan uimahallissa on happy hour ti-pe 12-14. Silloin hinta 3 e/aikuinen. Tää on tosi hyvä sitten kun lapsi ei nuku päikkäreitä tähän aikaan!
ui ui !! kiitti ku kerroit, täähän on ihan huippu !!
Pakko tuohon reseptin kirjoittamiseen sanoa, että toisinaan normaali tuote maksaa enemmän reseptillä ostettaessa mitä ilman reseptiä. Asia kannattaa aina varmistaa ensin apteekista vaikka heillä tästä asiasta olisi velvollisuus kyllä kertoa ilman kysymistäkin 🙂
Meinaan joskus vain se “resepti-ohje” maksaa kolme euroa lisää itse siihen tuotteeseen. Esimerkkinä tais olla ihan perus panadol-liuos jonka saat itse hyllystä hakemalla halvemmalla kuin, että otat sen reseptillä.
Mutta jos on vakuutus, koko hinnan saa sieltä takaisin, jolloin korkeammalla hinnalla ei ole väliä. Olettaen tietenkin, että omavastuu täyttyy joka tapauksessa.
Toki, mutta reseptillä kirjoitetut lääkkeet korvaa lapsen vakuutus jos sellainen lapsella on.
Tulikin nähtävästi kahdesti sama asia. 😀
..Niin, jos omistaa vakuutuksen ja näyttää siltä, että omavastuu on tulossa täyteen niin mikä jottei 🙂 Mutta kaikilla ei kyseisiä vakuutuksia ole ja oletusarvo tuntuu olevan joka tapauksessa se, että reseptillä kaikki olisi halvempaa mikä ei siis kuitenkaan pidä paikkaansa.