Kirjoitan tätä nyt kahden viinilasillisen inspiroimana, jotka join illan aikana firman bileissä. Lähdin tänään pitkän harkinnan jälkeen ulos “juhlimaan”, vaikka ei olisi varsinaisesti huvittanut. Tai siis – huvitti kyllä, mutta univelka on jo niin massiivinen ettei sitä kannata uhmata. En myöskään ollut varma haluanko olla vielä vauvasta erossa, mutta iltanukutukset eivät houkutelleet. Ne ovat viimeisten viikkojen aikana olleet aikamoista huutamista. Tein lopullisen päätöksen lähtemisestä tuntia ennen juhlia ja päätös oli oikea minulle.
Opin, kuinka helppo isin olisi jäädä sivuun vauvanhoidosta ja varsinkin sen, kuinka helppo äidin olisi jättää hänet sinne.
Kun esikoisemme syntyi, isi otti isomman roolin lapsen hoidosta heti. Minä olin hätäsektion jäljiltä kuuppa sekaisin heräämössä ja isillä ei ollut muuta vaihtoehtoa, kun hoitaa homma ensimmäisinä päivinä keskolassa. Aivan kuten äideille käy normaalin synnytyksen kärkeen: me ollaan päävastuussa vauvasta, koska jäädään samantien kahden synnärille. Tämänhän minäkin opin kuopuksen syntymän jälkeen… samoin kun sen, kuinka helppo isin olisi jäädä sivuun ja varsinkin sen, kuinka helppo äidin olisi jättää hänet sinne.
Pystynkö olla erossa vauvasta edes muutamaa tuntia?
Lupauduin työpaikkani juhliin kaksi kuukautta sitten, eli niihin aikoihin, kun poikamme syntyi, mutta nyt emmin päätöstäni. Pystynkö olla erossa vauvasta edes muutamaa tuntia? Eihän kukaan siihen pakota ja se on ihan ok, vaikka en pystyisikään. Isi tosin sanoi hienovaraisesti edellisenä iltana, kuinka hänen ja vauvan suhteen syventyminen vaatisi yhteistä aikaa kahden kesken. Hän ei sanonut sitä painostaen, vaan itseasiassa se sanottiin niin nätisti, etten edes tajunnut vihjettä! Kunnes mietin asiaa instagramissa ja toinen isi kommentoi saman. Tämän kommentin myötä päätin lähteä tuulettumaan ja vaikka olin ulkona kahden viinilasin verran, tajusin kuinka monella tavalla se oli tärkeää.
Palasin puolen yön paikkeilla kotiin, jossa kaikki lapset nukkui ja isistä huokui ylpeys ja sen myötä minusta helpotus. Kaikki oli mennyt vähintään yhtä hyvin, kun minun ollessa kotona.
Tunnustan “omineeni” vauvaa tahattomasti myös isältään.
Tämän tekstini pointti on se, että äidit, antakaa isille tilaisuus ottaa se oma tontti vauvan kanssa. Ja isit: Ottakaa se tontti! Minä äitinä en ole korvaamaton yhden illan osalta, vaikka huomasin jo itseni melkein luulevan niin. Tunnustan “omineeni” vauvaa tahattomasti myös isältään. Isi on yhtä tärkeä lapselle, jos suhteelle antaa mahdollisuuden. Ja vastuun jakamisella äitikin saa olla parhain versio itsestään.
Nyt pistän kännykän sivuun ja alan nukkua. Isi kun lupasi itsevarmuushuuruissaan hoitaa koko yön syötöt ja minä saan nukkua omassa rauhassani ensimmäistä kertaa vauvan syntymän jälkeen. En malta odottaa, että tiedän taas miltä tuntuu yli kolme tuntia kestäneen unijakson jälkeinen aamu.
ps. Nukuin 6,5h putkeen ja herranjestas oli upea olo aamulla! Tukkakin oli edelliseltä illalta edelleen kiharalla!
Leave a Reply
You must be logged in to post a comment.