Kirjoitan tätä sohvalta. Kello on pian 18 lauantaina ja me olemme Kipsun kanssa olleet muuten kotona koko päivän, paitsi hampparilla käytiin kavereiden kanssa. Pieni paska mutsi -ääni huikkii pään sisällä: Ette ole kyllä olleet tänään tarpeeksi ulkona. Äänelle on turha selitellä edellisten päivien tapahtumarikkaudesta tai siitä, että kyllä viikonloppuna saa hieman höllätä. Ei ääntä kiinnosta. Kaikki tuo on vain selittelyä.
..apua, miten me jaksetaan olla vaan kahdestaan kotona koko viikko?
Fakta on, että mun pitää suunnitella joka arkipäivälle jotain tekemistä, treffejä tai kerhoja. Mieluiten sekä aamupäiväksi ennen päikkäreitä, että iltapäiväksi päikkyjen jälkeen. Pari viikkoa sitten havahduin maanantai aamuna, että meillä ei ole vielä mitään suunnitelmia koko viikolle. Tuli ihan stressi – apua, miten me jaksetaan olla vaan kahdestaan kotona koko viikko? Tuossa paska mutsi -ääni päässäni näki taas mahdollisuuden: Vai että et jaksa olla kahdestaan lapsesi kanssa? Voisiko sanoa, että sulla on tylsää kotona?
Olenhan äiti, kyllä minä itsestäni vikoja keksin.
No, Ääni hyvä, kai sitä voisi niin sanoa. Oikeastaan Englannin jälkeen päivät ovat välillä tylsiä, jos ei ole ohjelmaa. Englanti taisi pidentää tylsyyden tunteen saapumista, koska vieraassa maassa kaikki oli uutta. Uskon, että lapseni on tilanteesta samaa mieltä. Ei hänkään jaksa vain mun naamaa katsella ja taitaa kaivata jo erilaisia virikkeitä ja kehittäviä leikkejä – sellaisia, joita minä en osaa tarjota. Ongelma ei kuitenkaan poistuisi sillä, että keksisin “kehittävämpiä” leikkejä. Keksisin uuden asian, josta pitää olla huono omatunto. Olenhan äiti, kyllä minä itsestäni vikoja keksin. Jos annan paljon huomiota, voisin miettiä annoinko sitä liikaa? Teinkö lapsestani mammantytön? Jos leikitän lastani koko päivän, pilasinko hänen oman mielikuvituksensa kehityksen? Annoinko kaikille lapsilleni yhtä paljon huomiota, teinkö tarpeeksi kotitöitä, muistinko osoittaa rakkauttani puolisolleni?
Totuus on, että välillä päivät ovat pitkiä ja toistavat samaa kaavaa. Aamupuuro, ohjelmaa, lounas, päikkärit, välipala, ohjelmaa, päivällinen, ohjelmaa ja iltapala. Ohjelma saattaa muuttua, mutta se iän ikuinen keittiön siivous, tiskikoneen lataus ja tyhjäys ja pyykkien pyörittely pysyy… Toisaalta asiaa voi ajatella myös siten, että 95%:ia päivien aktiviteeteistä ei tapahtuisi ilman lasta. Kaikki se on uutta, jokainen kehitysaskel on ihmeellinen enkä koskaan itsekseni lähtenyt esimerkiksi reppu selässä metsäpoluille. Nyt lähden. Repussa on pussikaljojen sijaan vauva.
Päikkäreiden aikaan haluan olla AINA kotona, jotta saan kaataa pepsi maxia viinilasiin ja vaikka syödä rauhassa.
Lukija toivoi postausta siitä, mitä teen jos kotonaolo tuntuu tylsälle. Pitää vissiin vastata, että ensiksi (kuten pari viikkoa sitten) stressaan, jonka jälkeen alan systemaattisesti keksimään sisältöä päiviin: kerhoja, muskareita, vauvatreffejä, leikkipuistoja, avoimia päiväkoteja, leivontaa ja erilaisia omia projekteja, joissa vauva voi säätää vieressä. Ja kaiken tämän pitää tapahtua aina ennen ja/tai jälkeen päikkyjen. Päikkäreiden aikaan haluan olla AINA kotona, jotta saan kaataa pepsi maxia viinilasiin ja vaikka syödä rauhassa.
Onko teillä koskaan tylsää kotivanhempana? Mitä teidän päivien ohjelmat sisältävät?
psst! Tylsiä päiviämme pääset seuraamaan myös instagramin kautta!
Vierailija says
Jälleen ihana postaus! Kiitos tästä. Oon ollu nyt 3 vuotta kotona ja nyt ku näitä lapsia on 2 niin aika menee paaaaljon nopeemmin kun vaan yhden kanssa. Oon vähä päässy eroon tosta joka päivä ohjelmaa-hommasta, mutta koska esikoinen ei nuku päikkäreitä, niin pikkusen päikkäriaika käytetään puistoiluun. Aamupalan jälkeen saatetaan ainakin näin maanantaisin kattoo pari jaksoo ryhmä hauta, niinkun nyt. 😀 mut tästä se taas lähtee! Hauskaa viikkoa. 🙂
Anna
ShittySarianna says
no näin mä oon nyt ymmärtänyt, että kahden kanssa tekemistä riittää huomattavasti enemmän ja ehkä lapsista jo aika aikaisessa vaiheessa on jotain ihmeteltävää toisilleen!
Hauskaa viikkoa myös teille <3
Laura/iloa, eloa! says
Sillon kun noita ipanoita oli vain yksi, niin sillon miusta oli välillä tosi tylsää. Etenkin se, että oli se viihdytysvastuu koko ajan päällä. Kahden kanssa mulla ei ole ollut vielä tylsää, koska ne onneksi viihdyttävät toisiaan tosi paljon, niin saa välillä tehtyä omia juttujakin, istuttua pädin kanssa tai mitä nyt haluaakin.
Jatkuva keittiönsiivoaminen on harvinaisen arsesta, ja siksi en otakaan siitä stressiä enää. Välillä lautaset lätköttää vähän pitempään pöydällä, kuten nytkin. Ja astianpesukone on puoliksi tyhjennetty 😀 Siivoilen sitten aina jossain välissä. Priorisoin niihin kivempiin juttuihin, niin itsekin jaksaa paremmin.
ShittySarianna says
Mä oon kyllä aika nopeesti oppinu ton, että turha väkisin kotitöistä on vääntää ressiä.. toki vähän tuntuu tulevan ihmettelyjä aiheesta eräältä henkilöltä tässä kotitaloudessa, mutta oppia ikä kaikki kun roolit vaihtuu 😉 😀