Musta tuntuu, että mun kahdeksan kuukautta vanhalla tyttärelläni on menkat. On ollut jo muutaman päivän verran. Miksi näin päättelen?

- Hän haluaa syödä vain hedelmäsoseita tai maissinaksuja. Vauvamaailmassa noi vois laskea aikuisten karkiksi ja sipseiksi. Lihasoseet on ihan perseestä ja niiden takia aletaan itkeä tai päristämään suuta.
- Vaikka kaikki tarpeet on tyydytetty, niin tulee itkua. Ja naurua. Molempia sekaisin.
- Kipsu kaipaa rajattomasti huomiota ja hellyyttä. Aina pitää päästä syliin ja halia. Silittäminen on yks parhaista jutuista, vaikka yleensä ei siitä pahemmin piittaa.
- Kaikki lelutkin on ihan typeriä ja mihinkään ei jaksaisi keskittyä.
- Maha tuntuu olevan hieman sekaisin ja pieree tavallista enemmän. Tää on jo aika selkee menkkaoire!
Huomenna olis sitte lähtö kohti Englannin maata ja hyi saakelsson, ku on alkanu jännittää!! Jos en oo aivan kauhusta kankeena koko päivää, niin IG-storyyn tulee tilannepäivitystä 🙂 Mut löytää nimellä sariannasitnb. Facebookista voit seurata blogia TÄÄLTÄ.
Leave a Reply
You must be logged in to post a comment.