Nyt on tulossa pitkä sepustus vauvan unijuttuja, joten jos ne ei kiinnosta – Skippaa! Jos taas kaipaat vertaistukea valvottuihin öihin ja ehkä jotain kikkojakin – Tämä on sinun tekstisi 🙂 Meidän vauva ei osaa (vielä) nukahtaa eikä jatkaa uniaan unisyklien jälkeen, ja tämä 4 kuukautta valvomista alkaa riittää äidille.

Vauvan unien lähtötilanne
Meillä vauva on nukkunut hyvin päikkärit kahden kuukauden iästä, mutta öisin meno on ollut enemmän ja vähemmän mahdotonta. Nyt nelikuisen yöhulinoiden aikaan öisin on alettu heräämään aiemman 1-2 tunnin sijasta 30-60 minuutin välein. Lisäksi vaikka nukahtaminen joskus sujuisi ihan ok, vauva herää joka kerta unisyklin jälkeen eli noin 30-50 minuutin kuluttua! Ja se on sitten Herran hallussa saadaanko me eri sirkustempuin häntä jatkamaan uniaan vai ei. Yleensä ei, ja sitten vauva valvoo klo 23 saakka. Öisin oman heräämisen lisäksi vauva on “syötettävä”, koska hän ei osaa hakea unta muulla tavalla kuin tissiä lutkuttaessaan. Ei edes tutilla. Sana syötettävä on lainausmerkeissä siksi, että ei poika varsinaisesti mitään syö. Kunhan saa olla tissin lähellä ja jotain pelleillä!
Suunnitelma vauva unien parantamiseen ja univinkit
Onneksi meillä on neuvolantätinä aivan mahtava uniguru, jolta tuntuu löytyvän vastaus uniongelmaan jos toiseen! Soitin hänelle perjantaina itku kurkussa ja käytiin (taas) meidän rytmit läpi. Muistan, kun mua esikoisen aikaan ärsytti, kun hän ei koskaan antanut mulle niin sanottua avaimet käteen -ratkaisua. Jos sanoin että yöunet on perseestä, hän alkoi puhua päiväunista. Kun aloin puhua illalla nukahtamisesta, hän alkoi puhua viimeisistä päikyistä ja niiden ajankohdasta. Kaikki tuntuu liittyvän kaikkeen ja niin tälläkin kertaa. Minä halusin syyttää nelikuisen yöhulinoita ja saada jonkun kerrasta poikki -ratkaisun, mutta hän kysyi ensimmäisenä päiväunista EIKÄ antanut mitään painoarvoa noille hulinoille. Ihan samoin kuin esikoisen kohdalla.
Onko vauvan iltarutiinit kunnossa?
Päiväunet meillä menee hyvin, joten siirryttiin illan rutiineihin. Nekin meillä on suht kunnossa, mutta viilattavaa löytyy varsinkin nukkumaanmenon ajankohdassa. Meillä vauva herää noin klo 18.30 viimeisiltä päiväuniltaan. Hän saisi neuvolatädin mukaan olla sängyssä jo klo 20 unta hakemassa. Tätä ennen tulisi olla syötettynä muualla kuin siellä, missä hän nukkuu ja iltapesut tulisi tehdä ruokailujen jälkeen.
Jos vauva rauhoittuu jo sillä sekunnilla, kun astut huoneeseen – olet liian aikaisessa. Jos vauva ei meinaa rauhoittua yhtään edes rätillä tai tutilla – olet myöhässä.
Opi tunnistamaan vauvan itkun “laatu”
Näiden lisäksi meille tärkeintä on nyt oppia tunnistamaan itkun “laatu”. Jotkut vauvat saattavat itkuähistä unta hakiessaan, mutta se ei vielä tarkoita, että vanhempien pitäisi puuttua siihen. Jos itku tuntuu yltyvän “oikeaksi”, niin kokeillaan ninjailla sängyn lähelle ja tarjota ensimmäisenä unirättiä. Jos se ei toimi, takataskussa on uusi tutti (että ei tarvi etsiä pimeässä sitä, joka on tippunut ja samalla näpelöidä vauvaa korvista ja hiuksista hereille) ja annamme sen. Jos vauva vieläkään ei rauhoitu, kokeilemme ottaa napakan otteen vauvasta hänen maatessaan edelleen sängyssä. Ja vielä viimeisenä temppuna voi ottaa vauvan syliin, mutta laskea hänet takaisin sänkyyn rauhoittuessaan. Tätä sitten niin monta rundia, kun on tarve! Jos vauva rauhoittuu jo sillä sekunnilla, kun astut huoneeseen – olet liian aikaisessa. Jos vauva ei meinaa rauhoittua yhtään edes rätillä tai tutilla – olet myöhässä.
1. ilta univinkeillä
Syötin vauvan heti hänen herätessään viimeisiltä päiväuniltaan, kuten aina. Reilun tunnin kuluttua kokeilin syöttää uudelleen (yötankkaus) ja hän – ihme kyllä – söi oikein tyytyväisenä. Siirryimme yläkertaan, jossa oli himmeä valaistus ja teimme iltapesut. Annoin iltapusut ja -halit, toivotin hyvät yöt, laskin sänkyyn, annoin unirätin ja tutin ja laitoin suhinan päälle. Suhinan sijasta voi olla vaikka unilaulu tai -loru. Lähdin pois huoneesta.
…meidän isompi ongelma onkin se vajaan tunnin päästä herääminen, joka tapahtuikin kellontarkasti noin 50 minuutin kuluttua nukahtamisesta.
Ei nämä univinkit toimi! Vai toimiiko…
Vauva alkoi ähistä ja puhista, pyöriä ja hyöriä. Kuuntelin, mutta mielestäni ei kuulunut itkua. Vauva hiljeni ja nukahti. Okei, tää oli jo aika ihmeellistä, mutta meidän isompi ongelma onkin se vajaan tunnin päästä herääminen… Joka tapahtuikin kellontarkasti noin 50 minuutin kuluttua nukahtamisesta. Kuuntelin oven takana itkua, joka yltyi mielestäni sellaiseksi, että vauva tarvitsee apua nukahtamiseen. Kuin ninja hiippailin sängyn luo ja tarjosin rättiä. Ei kelvannut yhtään. Otin varatutin ja laitoin sen vauvan suuhun. Ei auttanut. Voi ei, olin myöhässä. Nostin syliin, alkoi rauhoittua. Laskin sänkyyn, kokeilin rättiä ja tuttia. Ei meinaa tehota. Perhana neuvolantäti, huijasit mua! Muistin sen napakan otteen ja kokeilin sitä. Vauva oli kyljellään, joten pidin toista kättä pyllyn päällä ja toinen oli vauvan käsivarressa kiinni. Tuskin toimii, ei toiminut esikoisellakaan. Oho, toimiipa. Aika napakka ote saa olla, mutta heti lähti vauva rauhoittumaan! Siirryin huoneesta pois kuin mykkä hiihtäjä.
Tuosta noin 20 minuutin kuluttua alkoi uusi ähinä, jonka isi hoiti. Oli kuulemma kokeillut kaikki samat temput ja lopulta se mikä oli auttanut oli se, että hän ei tehnyt mitään.
Vielä kerran hän alkoi ähistä noin 20 minuutin kuluttua edellisestä heräämisestä ja tällä kertaa riitti vain tutti.
Unisyötin klo 23 (lähinnä ehkä oman mielenrauhan takia) ja seuraavan kerran herättiin 2:30! Mitä ihmettä?! Syötin ja laskin sänkyynsä. Ei tosin kyllä syönyt juuri mitään. Seuraavat ähinät alkoivat klo 03. Ei voi olla nälkä! Pidin napakassa otteessa ja annoin rätin ja tutin. Nukahti. Vau, eka kerta, kun nukahtaa ilman maitoa! Tästä seuraava herääminen tapahtui 5.30. Tällöin imetin molemmat rinnat ja laskin vauvan takaisin sänkyynsä. Heräsimme 8.30.
Päätelmät univinkkien toimivuudesta
Unen “laatua” en tunnista vielä, mutta tässähän sitä oppii sekä vanhemmat että vauva.
Tää oli paras yö, mitä meillä on ollut koko vauvan elinaikana. Toki ymmärrän, että tää voi hyvin olla täysin onnenkantamoinen, mutta kyllä tästä toivoa sai! Aiomme ehdottomasti jatkaa näiden neuvojen noudattamista ja katsoa, pääsisimmekö näinkin helpolla. Unen “laatua” en tunnista vielä, mutta tässähän sitä oppii sekä vanhemmat että vauva.
6 tärkeintä univinkkiä
- Päiväunet kuntoon
- Erota ruokailut ja unet toisistaan (eri huoneissa ja aikaa välissä)
- Ole tarpeeksi ajoissa laittamassa yöunille (noin 2h päästä viimeisiltä päikkäreitä heräämisestä jo sängyssään)
- Rutiinit nukkumaan mennessä aina samat
- Opettele tunnistamaan itkun “laatu” ja oikea aika, kun kannattaa puuttua nukahtamiseen
- Kokeile eri rauhoittelutapoja! Meillä pojalle toimii näköjään napakka pito, mikä tyttöön ei tehonnut yhtään!
Ja lisäksi, itse arvostan niin paljon yöuniani, että aion olla erittäin sinnikäs. Kaikki, jotka mut tuntee, tietää, että kun jotain päätän, niin en hevillä luovuta! 🙂
psst! Instagramistani löydät kohokohdista “UNIvinkit”, jossa on neuvolan tätimme ohjeet eri ikäisten vauvojen uniin.
psst! Neuvolan univinkit myös kotisivujeni yläpalkissa “univinkit”-valikossa. Siellä pari ekstraakin!
Olipa erityisen hyödyllinen postaus, kiitos! Meillä vauva on vasta vajaa 2 kk, mutta vähän jännittää miten käy unien sitten, kun rytmiä voi alkaa luoda. Nyt herää yöllä nimittäin myös 1-2 tunnin välein ja nukahtaa melkein vain tissin avulla. Kysyisin vielä, että missä syötät nuo yösyötöt? Poistutko silloinkin makkarista? Meillä kun vauva herää aina liikuttaessa… Lisäksi kiinnostaisi kuulla, mitä tarkoittaa päiväunet kuntoon eli miten ja milloin teillä nukutaan tai miten olet saanut niihin jonkun rytmin luotua? 🙂
Kuulostaa todella tutulle! ? Nousen aina, siis koko tämän 4,5kk, istumaan sängylle ja siinä imetän. Ja kun on valmista, niin siirrän vauvan takaisin sänkyynsä.
Päikkäritkin rytmitin tosinaan tädin avulla silloin 2kk iässä ja se vaihtelee hieman, että kuinka kauan minkäkin ikäinen vauva jaksaa valvoa kerrallaan. Sitä valvomisaikaa kun “noudattaa” niin pääsee jo pitkälle. Ne kaikki (eli 2kk, 3kk & 4kk) on mulla ig-kohokohdissa. Voisin kyllä tehdä päikyistäkin vielä oman postauksen ?
6kk-> jos ei unet suju niin suosittelen LÄMPIMÄSTI Vauvat unille-nimistä yritystä ja Annia. ? Meidän tytär heräsi joka yö 2-4krt 1v 7kk asti, alkoi molempien vanhempien mielenterveys olla jo koetuksella.. Annin neuvoilla tyttö oppi nukahtamaan itse ja nukkuu koko yön ?
Oi ihanaa, kiitos suosituksesta! ?
Meillä ruvettiin nukkumaan kun ymmärrettiin maidottomalle siirtyä. Sitä ennen yli 6kk jatkuvaa heräilyä jopa 18x yössä. (Eli jopa 15min välein)
Sairaalanunikouluun teki lääkäri lähetteen, kun “kaikkea” kokeiltu (unikoulut kotona) eikä mikään auttanut. Ennen kun unikoulu alkasi kokeilin vielä jos se onkin se maito…. 2 yötä ja lapsi rupesi nukkumaan läpiyön ilman mitään tassutuksia ja kaikki muut oireet katosi n 2 viikon aikana… oireet joita en tajunnut oireiksi. Hikoilu, mahantoiminta rauhoittui ja normaali kiinteä kakka, ilmavaivat, korvatulehdukset loppui, poskien lehahtelu, kaikki missä maitotuotetta kieltäytyi syömästä tai juomasta (pakko imetystä ja juottoa suunnilleen harrastin) Ihan selvät oireet, mutta ei tajunnu, ei edes lääkäriT uskonu et näin olis….päällepäin ei näkynyt vakavaa… ei esim näppyjä ja lapsi kasvoi hyvin. Vaikka lääkäreissä laukattiin ja allergioista puhuttiin.
Oma dg on että maito aiheutti sitä hiljaista refluksia joka poltti kurkkua öisin ja aiheutti jatkuvia korvatulehduksia.
Voi vitsi miten hieno aavistus ja kokeilu sulla! Kyllä äidinvaisto selvästi oli taas apuna ❤️
Päiväunet ja niiden toteuttaminen kiinnostais kans. Täällä 3kk ikäinen ja äiti ihan hakusessa päiväunien rytmissä. Yöunille menoki venyy aina torkkujen kautta 23-24. Että miten päiväunet kuntoon!? 😀
Vitsi mun pitää varmaa kyl tästäkin kirjoittaa ? alkuun apua saa instsgramin kohokohdista! @shittyisthenewblack
Mitä tässä tarkoittaa tuo napakka ote?
Täällä kokeiltu tassuttelu-unikoulua. En tiedä millaisia huutoitku-aikoja teillä on, mutta kun nukkumaan menossa tullaan siihen vaiheeseen, että vaaditaan huutotasolta syliä, kestää huuto sylissä pidosta huolimatta tunnin. Silittelystä kaveri tuntuu entistä enemmän hermostuvan. Nukkumaan meno on tällä hetkellä, kuin villissä lännessä. Kaiken kukkuraksi itsellä on valtavan hankala päätellä milloin kaverilla olisi oikeasti optimaalinen nukkumaan meno hetki. Tätä tissille nukahtamista sattuu ja sitten herätään 30 min päästä, kuin uudesti syntyneenä ja nukkumatti saapuu seuraavan kerran vasta 12 aikaan yöllä. Tällä hetkellä nukkumaan meno kestää n. 3 h ja lopullinen yöuni saavutetaan imetyksellä tainnuttamisella tai turvakaukalossa heiluttamalla. Voin sanoa, että tällä hetkellä nämä vanhemmuuden hallitseminen tuntuu olevan hukassa, kun ei yhtä lasta saa alle 3 h nukkumaan.
Apua, tää oli just niin kuin meidän elämästä ? täällä kans 4 kk hulinoissa eikä mikään tunnu auttavan. Kiitos kun jaoit!
Viime yönä yhden herätyksen sain blokattua vahingossa kun laitoin käteni viimeisillä voimillani pojan vatsan päälle “leveästi”. Sit ollaan nostettu ja laskettu mutta huuto vaan jatkuu ja jatkuu ? ja vain tissi auttaa. Mutta hei, tästä heti huomenna vinkit kokeiluun. Kiitos ja hyviä unia sinne! ?
Kiitos paljon tästä postauksesta! Innostuin vähentämään yöimetyksiä luettuani jutun kun meillä on aika saman ikäinen vauva ja olen huomannut, että päivällä ei enää tarvitse syödä 2 tunnin välein. Nyt on tällä tekniikalla pari yötä jo mennyt vain kahdella syötöllä, joten uskallan jo juhlia!