Meillä meni ensimmäiset “korona-viikot” aika helposti. Ihmettelin sitä itsekin. Toki harmitti, että esimerkiksi taaperon lempparit eli muskari ja temppukerho loppuivat, mutta muuten on ollut ihan hyvä meininki. Nyt kuitenkin huomaan, että nämä samat naamat ovat alkaneet kyllästyttää yks sun toista perheenjäsentä!
Itsestäni huomaan sen pinnan kiristymisellä. Ärsyynnyn aivan liian helposti taaperolle ja tiuskivani. Ei ole kerta tai kaksi, kun olen jonkin tiukaisun (esim. “Noniin kerää nämä lelusi!“) jälkeen jatkanut, että “…ja rauhoitupa säkin Sarianna“. Kyllä, puhun jo itsekseni. Tuntuu, että usein se olen oikeasti minä, jota pitäisi komentaa. Onneksi taapero on oppinut sanomaan takaisin mitä osuvampia kommentteja, kuten “Noniin, riittää jo” tai “ei saa huutaa! (tähän perään luetellaan kaikki ketkä ei saa huutaa eli kaikki?)” tai “ei saa härnätä yhtään!”.
Oon huomannut, että semmonen tiuskiminen jää turhan helposti päälle. Aamulla tapahtunut yhteentörmäystilanne jää varjostamaan koko loppupäivää. Pitäisi oppia nollaamaan tilanne vaikka pissalla istuessaan. Pitäisi oppia sellainen lapsiperhearkeen sopiva 20 sekunnin meditaatiopyrähdys.
Onneksi säät ovat olleet nyt upeita! Ulkona saa kiukuttelut helposti unohtumaan. Siihen saakka, kunnes olisi aika mennä sisälle.
Parhaat leikit lasten kanssa, kun äidillä on darra
Rakkauteni lapsiani kohtaan on kuplivampaa hyvin nukutun yön jälkeen
Kun isi leikittää lapsia, äiti laittaa silmät kiinni ja ristii kätensä
Leave a Reply
You must be logged in to post a comment.