Mä en tiedä kultaako mulla aika vaan muistoja, mutta en muista esikoiseni valvoneen keskellä yötä varttia pidempään koskaan. Tai kerran muistan, mutta silloin hänellä oli korvatulehdus. TässäKIN asiassa pikkuveli on siskonsa kanssa eri maata. Viime yönä valvottiin kolme tuntia, klo 03-06.

Vauva herää jo viiden jälkeen!
Meillä on nyt noin pari viikkoa herätty viimeistään kuudelta aamulla, yleensä viiden jälkeen. Se on aivan kamalaa. Vauva vaan alkaa iloisena jokellella tai lauleskella, ja mun tekis mieli repiä hiukset päästä! En tiedä, miten toiset jaksaa tällästä kuukaudesta ja jopa vuodesta toiseen. Mä hankin kyllä apua ihan näillä näppäimillä, jos ei aamu-unet ala pidentyä!

Mikään ei saa vauvaa jatkamaan uniaan
Oon yrittänyt imettää, olla imettämättä, hyssyttää, ottaa syliin, olla reagoimatta ja viime yönä yritin vajaan tunnin tehdä pistäytymiskäyntejä silmät ristissä. Eli aina, kun höpöttely muuttuu itkuksi, laitan vauvalle tutin suuhun ja silittelen hetken. Ei auta mikään.
Kai tämä on vain vaihe, joka ei ole tullut jäädäkseen? Onneksi mulla on takataskussa tuo unikouluttaja eli isi, jonka koulutuksesta on sikissyt jo ysiin nukkuva taapero!
Mä oon vaan hyväksyny (oikeesti alistunu), että meillä on aamuvirkku lapsi. Meillä on varmaan kahden käden sormilla laskettavissa ne kerrat, kun hänen majesteettinsa on nukkunut edes kasiin asti. 😀 Nyt jopa saa pidennettyä omaa sängyssä nuokkumisaikaa lähelle seiskaa, kun taapero kömpii kuuden jälkeen hetkeksi meidän aikuisten sänkyyn pyörimään. Mut piiiitkään oli vaihe, että viimeistään kuudelta oltiin hereillä ja jalkeilla. :/ Vauva-aikaan parhaimmillaan puoli kasilta oli jo ekat päikkärit meneillään. :DD
Mut siis joo tsemppiä vaan! Toivottavasti teidän uniguru saa fiksattua tilanteen! 😀
No itseasiassa mies fiksas tämän viime yönä ja vauva nukku 8.30 saakka ??