Ravitsemusterapeutin vinkit huonosti syövän lapsen ruokailuhetkiin

Teinkin aiemmin paljastuksen siitä, että esikoiseni on todella huono syöjä. Hänelle maistuvien ruokien kirjo on erittäin suppea ja siitä syystä pyysinkin 3-vuotisneuvolassa lähetettä neuvolan ravitsemusterapeutille. Halusin nyt käyttää senkin oljenkorren.

Ajattelin, että ravitsemusterapeutilla ei voi olla enää mitään vinkkejä, joita en olisi jo kokeillut

Ajattelin, että ravitsemusterapeutilla ei voi olla enää mitään vinkkejä, joita en olisi jo kokeillut. Olin väärässä. Olin erittäin positiivisesti yllättynyt terapeutin neuvoista sekä siitä, miten hän esitti neuvot ja suhtautui minuun. Hän ei ollut tippaakaan tuomitseva ja jäinkin miettimään, miksi sitä pelkäsin. Ehkä siksi, että olen itse niin tuomitseva asian suhteen itseäni kohtaan tai siksi, että kuvittelin kaikkien hyvin syövien lapsien äitien tuomitsevan meidät päinvastaisten lasten äidit?

Haluan jakaa nyt kanssasiskojen ja -veljien kanssa useamman vinkin, joita sain ja joita me aiomme käyttää. Niitä en nyt tähän laita, joita jo käytämme. Muutamia olemmekin ehtineet jo testata ja kirjoitan pienen analyysin, miten kokeilut ovat sujuneet. Haluan myös korostaa, että nämä eivät ole minun keksimiä vinkkejä ja kirjoitan ulkomuistista, joten en mene takuuseen, että jokainen sana on täysin oikein 🙂

Ravitsemusterapeutin vinkit huonosti syövän lapsen ruokailuhetkiin:

Anna lapsen tutustua ruokiin

Anna lapsen tutustua ruokiin koskemalla, nuolemalla, puristamalla, haistamalla… Sen sijaan, että sanot “maista nyt”, kysy ruoan muotoja, värejä, koostumuksia, kokoja. Minkä värinen tuo paprika on? Minkä muotoinen tuo herne on? Mille salaatti haisee? Nyt kesällä aion ostaa eri värisiä hedelmiä ja marjoja ja valkoista kartonkia. Näiden kera mennään ulos ja maalataan niillä taulu. Ruualla ei leikitä, mutta lapset tutustuvat eri asioihin leikin kautta. Mä oon valmis kokeilemaan kaikkea!

Testi: Mä itseasiassa testasin tätä heti ravitsemusterapeutilta tullessani. Laitoin pitkästä aikaa hernemaissipaprikaa lautasen viereen ja käytiin niiden värejä, muotoja ja hajuja läpi. Tyttö innoissaan vastaili ja ihmetteli, mutta mitään ei mennyt suuhun asti. Poistuin pöydästä pakkaamaan mökkikamoja, kun yhtäkkiä kuulen huudon:”Minä söin herneen, se oli hyvää!”. Tämä toistui KOLMESTI! Hän siis söi kolme hernettä lounaaksi, mutta voi vitsi olin iloinen!

Ota lapsi kauppaan/torille/kasvimaalle mukaan

Kaupassa ollaankin käyty jo yhdessä ja tyttö valitsi itselleen muroja. Ne upposivat pari päivää. Aion silti kokeilla tätä vielä kunnolla uudelleen. Lapselle saattaa olla helpompi tutustua kokonaiseen tomaattiin kuin siivuttuun. Heidän on myös hyvä nähdä mistä ruoka tulee, miltä se näyttää ja minkä muotoinen se on aluksi. Ehkä en teurastamolle veisi, mutta meillä ei onneksi syödäkään lihaa…

Havaintoni: Oon nyt jälkeenpäin kiinnittänyt tähän “lapsi tutustuu mieluummin kokonaisiin raaka-aineisiin”-teoriaan huomiota meidän arjessa ja se taitaa kyllä pitää paikkaansa. Alla on tofu-esimerkki, mutta maissi tulee mieleen myös. Tyttäreni rakastaa maissia kokonaisena, mutta yksittäiset maissikokkareet eivät päädy mahaan asti. Syksyllä me poimittiin metsästä mustikoita ja saalis jäi aika köyhäksi, koska tyttö söi suurimman osan kipon mustikoista. Kotona ne eivät uppoa.

Ota lapsi mukaan ruuanlaittoon

Tehkää yhdessä ruokaa. Me kyllä leivotaan, mutta ruokaaruokaa ei olla tehty juurikaan. En tiedä, voisiko siksi(kin) jälkiruuat upota paremmin. Itseasiassa porkkanasämpylät, joita olemme tehneet lapsen kanssa yhdessä, uppoavat vaikka lapsi on nähnyt, että leipiin sujahti myös -hyi yök – porkkanaa!

Testi: Tätä kokeilin terapeutilla käynnistä seuraavana päivänä. Tyttö sai olla vastuussa hemapa-sekoituksen keittämisestä ja riisien kaatamisesta kattilaan. Minä pilkoin tofua. Yhtäkkiä kaikkia uusia makuja kammoksuva tyttäreni kysyi, saisiko maistaa tofua. Annoin. Hän söi sitäkin neljä palaa. Terapeutti sanoi, että ruokaa tehdessä lapset saattavat juurikin innostua maistelemaan ja se taisi meillä käydä. Hemapa ei enää ruokaillessa mennyt alas eikä muuten mennyt tofukaan enää. Riisi sen sijaan upposi. Lounaaksi siis muutama riisi ja kokatessa napatut neljä tofupalaa.

Tarkista, onko lapsesi multivitamiinitableteissa myös hivenaineet mukana

Tää oli ihan uus juttu! Oletan, että monet lapseni-ei-syö-mitään-äidit ovat yrittäneet sammuttaa tulipaloa multivitamiinitableteilla. Niin myös me, mutta meidän “nallekarkeissa” ei ole hivenaineita! Nyt onkin sitten suunta kauppaa/apteekkia kohti ja samalla reissulla ostan rypsiöljyä. Sekin kuulemma voisi energiasisältönsä ansiosta auttaa asiaa.

Älä laita liikaa ruokaa lautaselle (jos lapsi ei vielä osaa ottaa itse)

Sitten, kun lapsi osaa annostella ruokansa itse, tätä ongelmaa ei ole, mutta siihen asti: älä laita liian isoa ruokakasaa lautaselle. Sitä saa aina lisää, mutta iso kasa voi saada lapsen heti “luovuttamaan”. Enhän mä nyt tollasta annosta jaksa. Tunnistan tästä muuten itseni.

Kaikki ruoka on samanarvoista

Mikään ruoka ei siis ole rangaistus eikä palkinto.

Tää on kyllä mulle hankalin. Mun aivojen asento on siten, että ruuissa on arvojärjestys. Ensimmäisenä on pääruoka. Se on tärkein. Jos sen syö, saa leivän ja jos sen, saa jälkkärin. Parempi tapa kuitenkin olisi, että lautasella olisi proteiini, hiilarit ja kasvikset ja leipä vieressä. Jos lapsi syö vain leivän, sitten hän syö sen. Vaihtele leipälajeja. Jos lapsi syö yhdellä aterialla riisit, mutta ei muuta, saattaa hän seuraavalla aterialla syödä kikherneen. Mikään ruoka ei siis ole rangaistus eikä palkinto. Tällä hetkellä meillä on pääruoka muuttunut hieman rangaistukseksi (“jos syöt lasagnen…”) ja jälkiruoka palkkioksi (“…niin saat mustikkapiirakkaa”). Lisäksi keksin itse (haha, hurraa:D), että jälkiruuan ei tarvitse olla mitään kakkua. Ei meillä ainakaan tyttö osaa vielä yhdistää käsitettä jälkiruoka VAIN vaikka jäätelöön vaan se voi olla esimerkiksi kipollinen mustikoita tai rusinaläjä. Jälkiruokia ei luonnollisesti tarvitse antaa joka päivä.

Sitten muutama oma tarkentava kysymykseni:

Jos lapsi ei syö ruokaa lainkaan, saako hän jälkiruuan?

Saa. Kaikki ruuat ovat saman arvoisia.

Jos lapsi syö vain leivän, saako hän jälkiruokaa?

Saa. Kaikki ruuat ovat saman arvoisia.

Mitä jos/kun lapsi nousee pöydästä heti nähtyään ruuan?

Anna lähteä tai sopikaa aika, joka pöydässä on istuttava. Tätähän osaltaan kokeilin jo, mutta nyt kokeilen lisätä tähän ajastimen. Meidän tyttö ymmärtää ajastimen tarkoituksen täbin käytön kanssa, joten ehkä se toimisi myös pöydässä istumisessa.

Saako pöydässä olla virikkeitä?

Jos sen avulla saa lapsen syömään, niin saa. Mitään sirkusta ei kannata pöytään järjestää, mutta jos lempparinallen katse saa lusikan lappaamaan ruokaa paremmin suuhun, ota nalle mukaan.

Mä oon ite ollut nirso, joten ymmärrän lapseni ajatusmaailmaa ruokia kohtaan

Mä oon ite ollut pienenä nirso ja tunnistan itsestäni monia tyttäreni ajatuksia ruokaa kohtaan. Esimerkiksi se, että mulla ei oo koskaan nälkä tai vaikka olisi, tiedän, että se menee aikanaan ohi (paitsi raskaana). Näin ollen hieman hirvittää tarjota leipää samaan aikaan kuin ruokaa, koska tiedän, että tyttö syö vain sen eikä mahaan “mahdu” enää muuta. Tai mahtuisi, mutta koska ei enää ole “nälkä”, niin miksi syödä enempää? Onneksi tiedän myös sen, että minun nirsouteni EI OLE opittu tapa. Minun äitini syö mitä vain eikä hänen ruokailutottumuksissaan ole mitään samaa kuin omissani. Uskon siis, että ihan niinkuin minä en ole “oppinut” nirsouttani, ei välttämättä tyttärenikään ole.

Miltä nämä vinkit teidän mielestä kuulostavat? 

Sain muuten aiheeseen liittyvän nettisivuehdotuksenkin, joka alla. Vaikutti mielenkiintoiselta, kun kävin kurkkaamassa.

www.neuvokasperhe.fi