Kaikki lähti siitä, kun lisäsin ig-storyihini videoita, joissa poikani opettelee ensimmäistä kertaa juomaan nokkamukista. Kuvassa lukee myös se, että neuvolahoitajamme suositteli nokkista “välivaiheeksi” ennen tuttipullosta/tissistä siirtymistä tavalliseen mukiin. Sain useamman viestin siitä, kuinka nokkamuki on huono vaihtoehto tai että heille neuvolahoitaja oli suositellut pillipulloa ja/tai taikamukia.

Esikoinen opetteli pillipullon, mutta päiväkodissa olikin nokkamukeja
Meillä esikoinen ei koskaan juonut nokkamukista vaan juurikin pillipullosta. Luin netistä, että se on paras vaihtoehto ja edelleen hän herkuttelee maitonsa pillillä. Päiväkotiin mentäessä typy ei osannut kallistaa kuppiaan ja heillä oli – mitäs muitakaan kuin – nokkamukeja! Tällä kertaa aion siis opettaa molemmat tavat, varsinkin, kun itsekin googlailin asiaa ja löysin mielestäni puolueettoman artikkelin aiheesta.

Nokkamukista saattaa tulla purentaongelmia, jos mukista juo pitkään yli 2-vuotiaaksi
Samoin kuin tutti, nokkamukista juominen ei aiheuta mahdollisia purentaongelmia, paitsi, jos sitä käytetään pitkään yli 2-vuotiaaksi. Meillä on tarkoitus lopettaa molemmat ennen tuota ikää, samoin kuin esikoisen kanssa. Juttelin aiheesta ystäväni kanssa, jolla on samanikäinen esikoinen kuin meidän kuopus. Hän totesi tuon otsikon lauseen: Eihän tässä äitiydessä voi kun epäonnistua. Ei voisi enää paremmin sanoa! Tai kuka nyt laskee minkäkin epäonnistumiseksi, mutta järkyttävää pilkunviilausta tämä äitiys (nykyään?) on!
Minulla on kaksi muutakin esimerkkiä äitien pilkunviilauksesta:
Täysimetys
Tämän sanan käyttö väärin on samoin rangaistava teko kuin murha tai veropetos. Sain kuulla kunniani jo esikoisen aikaan, kun ilmoitin täysimettäväni, vaikka tyttäreni oli saanut elämänsä ensi viikot nenämahaletkusta maitoa(ni). Kuopuksenkin kanssa päätin silti uhmata tätä sääntöä ja kerroin neuvolassa täysimettäväni, vaikka vauva sai satunnaisesti korviketta. Miettikää: ei edes omaa maitoani, vaan korviketta ja silti kehtasin sanoa täysimettäväni. Ajattelin, että se sana kertoo hoitajalle todellisemman tilanteen kuin osaimetys, koska vauva lutkutti ruokansa 90%:sti tissistäni. Hyi minua.
Kestovaippailu
Tässä tuntuu olevan sama ajatus kuin niin monessa muussakin eli se pitää olla jokotai. Joko sinä kestovaippailet täysillä eli teillä ei ole lainkaan kotona sitä pientä paholaista, jota kertakäyttövaipaksikin kutsutaan tai sitten käytät vain niitä. No, mitä kun olen käyttänyt molemmilla lapsillani päivisin usein kotona kestoja? Sille on kyllä ihan nimikin, osakestovaippailu, mutta sitä ei oikeastaan saa harrastaa. Aion tässäkin uhmata järjestelmää ja jatkaa osakestoilua.

Onneksi toisen lapsen kanssa osaa olla itselleen huomattavasti armollisempi. Osaan myös jättää oman pilkunviilauksen minimiin (koska ei enää ole aikaa viilailla) ja muiden omat kuuntelen, arvioin ja teen oman päätökseni. Suosittelen kaikille samaa ❤️
Hah hah? juurikin näin. Sitäpaitsi mitä ihmeen väliä sillä on miten asiat hoitaa jos ne vaan tulee hoidetuksi… itse sanoin ennen miehelle että ei sen väliä vaikka vetäisit teipillä vaipat kiinni,kunhan ne vaipat on? olen myös miehelleni sanonut että laitat kestot tai kertsikat, kummat haluat ja helpommaksi koet.
En ymmärrä tätä arvostelua teet niin tai näin niin aina on jollain parempaa tietoa neuvolaoppaasta luettuna. Maalaisjärki lienee se millä tästä kaikesta selviää, luulen näin. <3
hauskoja päiviä epäonnistumisten kanssa jatkossakin?
https://lastenjahellanvalissablogi.blogspot.com/2020/05/lapsen-kasvatus-10-sisaruksen-perheesta.html?m=1
Hahaha ? musta tuntuu että nimenomaan neuvolaoppaat EI kelpaa vaan nää äidit vaan tietää ite paremmin ?
Hahah tää postaus osu ja uppos. Me tehdään kaikki puoliksi. Käytetään kestovaippoja silloin, ku huvittaa ja jaksaa. Lapsi sai korviketta ja mun maitoa silloin tällöin pullosta kunnes lopetti pullosta juomisen. Nukuttiin perhepedissä, no puoliksi tottakai eli sillon, ku vauva halus. Nykyään 10kk ikäinen nukkuu omassa huoneessa, omassa sängyssä. Yöimetyksestä oon toki luopunut, puoliks, kuinkas muutenkaan. Saa tissiä öisin, jos tulee hampaita, äiti ei jaksa tassuttella tai on joku muu tilanne. Yleensä ei saa. Lapsi sormiruokailee, syö omatekemiä soseita ja välillä viikonki putkeen pelkkiä kaupan soseita. Ja käytössä pillipullo, taikamuki, snapsilasi ja nokkamuki. Meijän kasvatusfilosofia on helppous edellä. Sen ku sanoo ääneen, niin on tottakai huono äiti. Kaikessa pitäs mennä vauva edellä. Meille vanhempien jaksaminen on tärkeetä. Oma työ on opettanut armolliseks. Oon töissä lastenkodissa. Pistää vähän mittasuhteisiin hyvän vanhemmuuden. Se ei oo sitä, että käyttää termejä oikein tai pyrkii tekemään joka asian ehdottomasti oikein, että saa käyttää täys-etuliitettä.
Niin hyvä kommentti ja kiteytys aiheesta! Huomaan tän myötä, että meki ollaan kaikessa vähä puoliks 😀 Esikoisen kanssa en koskaan antanu maitoa yöllä tietyn pisteen jälkeen. Nyt annan about heti, en jaksa yhtään kuunnella yöllä itkua ja mietin vaan, että tuskin vauva enää yläkoulussa tissiä syö 😀