Mainos Nomai
Mulla alkoi menkat joskus 17-vuotiaana. Ymmärtääkseni se on aika myöhään, mutta mulle sekin oli liian aikaisin! Ärsytti ihan sikana kaikki se säätö tamponien kanssa ja siteet sai mun atooppisen ihon rikki. Ennen esikoisen syntymää ostin kuukupin, mutta se ei päässytkään käyttöön silloin, koska yhtäkkiä olinkin raskaana! Nyt kuopuksen jälkeen olen päässyt tutustumaan minulle uuteen tuotteeseen – Nomai – kuukuppiin!

Molempien lasten kohdalla kuukautiset alkoivat 10 kuukauden jälkeen synnytyksestä
Niinkuin esikoisenikin kohdalla, kuopuksenkin synnytyksestä ehti kulua noin 10 kuukautta kunnes kuukautiset taas alkoivat. Täytyy taas todeta, että ei ollut ikävä! Olisin odottanut niiden alkamista kuopuksen kohdalla jo aiemmin, koska imetyskerrat olivat vähäisemmät jo aiemmassa vaiheessa kuin esikoisen kohdalla. Mulla ei oo enää ollut mitenkään erityisen kivuliaat kuukautiset, mutta en vaan pidä siitä sidetamponishowsta, minkä menkat aiheuttaa. Onneksi kuukuppi helpottaa tuon shown kanssa: oikein käytettynä sitä ei tunne tai huomaa lainkaan.

Toisen synnytyksen jälkeen aiempi kuukuppi tuntui kovalta
En aluksi uskonut, että kuukuppi todella toimisi niin kuin luvataan!
Niinkuin sanoin, minulla oli kuukuppi jo ennen esikoista, mutta testiin se pääsi vasta tyttäreni syntymän jälkeen. En aluksi voinut uskoa, että kuppi todella toimisi niin, etten tarvitsisi tamponi+side-yhdistelmää, mutta toimi! Oli helpottunut olo! Edellinen kuppi – joka ei siis ollut Nomain – tuntui kuitenkin hieman kovalta varsinkin poisottaessa ja toisen lapsen syntymän jälkeen tuo ongelma oli läsnä laittaessa ja ihan käytössäkin. Koko ajan oli tunne, että “jotain on alakerrassa”, mutta parempihan sekin on kuin hiostava side tai jatkuvasti vaihdettava tamponi!

Nomai – kuukuppi on gynekologin suunnittelema
Törmäsin Nomai – kuppiin mutkien kautta instagramissa. Edellisen kupin kovuus häiritsi sen verran, että lähestyin Nomain Nonnaa yhteistyön merkeissä. Luonnollisesti halusin kokeilla kuppia käytössä täysin rauhassa ennen postausta ja onnekseni tämä merkki on huomattavasti pehmeämpi! Lisäksi Nomai – kuukupin on kehittänyy gynekologi eli se on suunniteltu asettumaan täydellisesti tuonne alakertaan. Kuppi on valmistettu todella pehmeästä materiaalista, joten se mukailee jokaisen naisen yksilöllistä anatomiaa. Nomai-kuukuppia kehittäessä on ollut messissä myös laaja joukko eri-ikäisiä suomalaisnaisia, jotka antoivat kehitysideoita ja toiveitaan.

Omia kokemuksia Nomai – kuukupin hyödyistä:
- Nomai-kuukuppia on useampaa eri kokoa: pieni, keskikokoinen ja iso
- Kokoja käytin itse vuotopäivien mukaan. Ensimmäisenä päivänä, kun verta tuntuu tulevan litratolkulla, käytän ällää, 2.-3. kiertopäivinä M:ää ja viimeisenä vuotopäivänä pienintä, S-kokoa
- Nomai on huomattavasti pehmeämpi ja elastisempi kuin markkinoiden muut kupit
- Kuukautiskuppi on ekologinen
- Kertakäyttöisistä siteistä ja tamponeista syntyy huonosti maatuvaa ja muovia sisältävää jätettä yli 100 kiloa naisen elämän aikana
- Kuukuppi on helppokäyttöinen
- Kuppi kerää vuotoasi jopa 12 tunnin ajan ennen täyttymistään
- Nomai kuukuppi on luotettava
- jopa minä, jonka menkat ovat todella runsaat, uskalsin mennä suppailemaan uikkareissa pahimpana vuotopäivänä! Käytössä oli isoin kuppi, joka pitikin tyhjätä heti reissun jälkeen
- Kuppi on hygieeninen
- Lääketieteellinen silikoni estää bakteerien kasvua, ei kuivata limakalvoja eikä sisällä limakalvoja ärsyttäviä kemikaaleja, joita voi olla tamponeissa ja siteissä
- Nomai on halpa!
- Keskimäärin kuukautissuojiin menee naisen elämän aikana noin 5000 euroa!
Koodilla ‘Sarianna‘ saat koko loppuvuoden 10%:n alennuksen jo valmiiksi edullisista Nomai – kuukupeista!

Kuukupin käytön miinuksia
- Aluksi kuukupin asettelu voi olla haasteellista, mutta sen oppii nopeasti kokeilemalla
- Kuppi on hankala vaihtaa ja puhdistaa, jos ei ole vettä lähellä (tämä tuli testattua uimareissulla: Onneksi äiti-ihmisellä on usein kosteuspyyhkeitä messissä!)
Minä haluan, että kuukautiseni ovat huomaamattomat
Toivoisin yli kaiken, että jokainen ‘uskaltautuisi” testaamaan Nomai – kuukuppia, koska se helpottaa elämää niin paljon!
Mulle tärkein kuukupin ominaisuus on se, että se on täysin huomaamaton yhtäsoittoa jopa 12 tuntia päivässä. Sitä menkat ei oo, jos pitää tamponia vaihdella muutaman tunnin välein tai tuntea, kuinka side hankaa ihoa rikki pikkareissa. Toivoisin yli kaiken, että jokainen ‘uskaltautuisi” testaamaan Nomai – kuukuppia, koska se helpottaa elämää niin paljon! Oon ollut niin tyytyväinen tähän tuotteeseen, että oon harkinnut laittavani jonkun vetoomuksen Kelalle. Vetoomuksen, jossa ehdottaisin äitiyspakkauksesta poisjätettäväksi pari bodya ja siteet ja se raha investoitaisiin useamman vuoden käyttöiän omaavaan Nomai-kuukuppiin!

Onko poistaminen hankalaa? Mulla aiemmin ollu kuukuppi, joku perus apteekista, ja sen poistaminen oli ihan luonnottoman vaikeaa. Ennen raskautta oli käytössä Ziggy cup, mutta se ei jotenkin enää toimi samalla lailla, kuin ennen raskautta, vaan tuppaa vuotamaan ohi.
Mulla ei oo ollu mitään ongelmaa ottaa pois ? nää on mun mielestä pehmeämpiä kuin esim. Lunette nii saa helposti painettua “kasaan” ja pois ?
Okei, täytyy tilata tämä sit testiin ! ?
Toivottavasti toimii sulla yhtä hyvin ku mulla ?
Mielestäni kuukuppi tulisi sisällyttää äitiyspakkaukseen, eli laita ihmeessä vetoomusta Kelaan! Löysin tämän blogin, kun mietin samaa asiaa. Itselläni on ollut kuukuppi käytössä jo 14 vuotta. Nuorempana minulla oli tosi runsaat kuukautiset. Rättien ja tamponien käyttö ärsytti ihoa ja limakalvoja, sekä housut tuhriintuivat usein ylivuotojen seurauksena. Kuukupin ostamisen jälkeen en ole ostanut ainottakaan tamponi- tai sidepakettia. Kuukuppi on oikeasti niin hyvä tuote. Miettikää, miten iso kasa tamponeita ja siteitä olisi kertynyt jätteisiin tämän 14 vuoden aikana. Ja miten suuri säästö myös rahallisesti.
Epäilijöille: oikean kokoinen ja muotoinen kuukuppi ei näy, eikä tunnu miltään. Eikä päästä vuotoja ohi. Sisäänlaitto- ja ulosottotekniikkaa saattaa joutua hieman harjoittelemaan, ja itselläni olevat 2 kuukuppia tarvitsevat eri tekniikan. Nomaita en ole kokeillut.
No sullahan on ihan samat “oireet” ku mulla muista suojista! Kuukuppi on kyllä paras juttu naiseudelle hetkeen! ?? Ja tuo on kyllä totta, että eri kupeissa on eri asettamistekniikat! Huomasin, että näissä Nomaissa ei toiminut edellisen kupin poisottotekniikka yhtään!
Mulla on ollu Lunette ennen raskautta mutta nyt synnytyksen jälkeen kuppi ”valahtaa” niin alas, että kävely tuntuu epämukavalta koko ajan. Onko sulla Lunetesta kokemusta – onko tämä isompi niin että pysyisi paremmin paikoillaan? ?
Joo mulla on ollu ennen näitä aina lunette! Uskoisin, että nää vois toimia paremmin, koska on isompaakin kokoa? ?
Melkein vuoden myöhässä, mutta ihan sama.
Kun mulla alkoi menkat, käytin kaksi ensimmäistä menkkavuotta tamponeita, koska siteet hiostivat ja tuntuivat muutenkin vastenmieliseltä minkä vuoksi tamponit hakkasivat siteet 6-0, koska ne eivät tuntuneet miltään.
Tai no niin minä ainakin luulin, koska hankittuani ensimmäisen (ja nykyisen) Lunette-kuukuppini 7 vuotta sitten, en tullutkaan aiemmin ajatelleeksi, että miten epämukavia tamponit loppujen lopuksi olivatkaan.
Kerran kun nukuin pommiin ja pahaksi onneksi menkat alkoivat juuri sillä hetkellä, otin paniikissa vanhasta tottumuksesta ylimääräiseksi jääneitä tamponeita. Se oli ensimmäinen konkreettinen hetki jolloin tajusin tamponien epämukavuuden. Siinä missä kuukuppi mukautuu omaan kehoon, tamponi on suora pötkö joka vain tökkii vaginassa.
Vaikka itselläni ei lapsia ole, olen samaa mieltä siitä, että äitiyspakkauksessa olevat kertakäyttöiset siteet tulisi korvata joko kuukupilla tai muutamalla kesto siteellä, koska uskon vahvasti, että ekologiset suojat ovat lähestulkoon kaikille tuntematon käsite.
Silloin kun sain itse ala-asteella “tyttöjen tunnilla” menkkavalistusta jonka päätteeksi meille jaettiin siteitä ja tamponeita, luulin tosissani, että kuukautisuojia on vain siteet ja tamponit. Kunnes kaksi vuotta myöhemmin löysin itseni vahingossa kotimaisen Lunette kuukupin nettisivuille. Se oli onnekas vahinko, koska ilman sitä käyttäisin todennäköisesti vieläkin tamponeita.
Joten vaikka kuukuppi on jo minulle vanhatuttu, kiitos sinulle ja monille muille kuukupin käyttäjille jotka annatte meille muille arvokasta infoa tässä kertakäyttöisten suojien maailmassa
Mä en myöskään muista, että olis koskaan koulussa sanottu mitään muita vaihtoehtoja kuin nimenomaan kerttisiteet ja tamponit! Nyt tuntuu kamalalta ajatukselta, että kokeilisi kumpaakaan noista! 😀 Just itseasiassa mietin, että mitenköhän opetan tyttäreni käyttämään tällaista 🙂