Tällä viikolla vietetään imetysviikkoa, joten sen kunniaksi ajattelin napata reilu vuosi sitten facebookiin päivittämäni avautumisen tänne bloginkin puolelle. Ehkä siitä voi lukea – ei edes rivien välistä -, että meidän alku ei ollut ihan se helpoin 😉
ONKO IHMISKUNTA NYT AIVAN VARMA, että vastasyntyneillä EI OLE hampaita?!
“Imetys – jumaskeida, miksei missää kerrota mitä se todellisuudessa on?? Olin ajatellu, että ku vauva on aivastettu pihalle nii se on tissi suuhun, homma rullaa ja elämä hymyilee. No, totuus on tarua ihmeellisempää. Ensiks saa kolme päivää (oon onnekas, monilla kuulemma kestää pidempään) tuntea aivan käsittämättömän paineen tisseissä ja turvotuksesta aiheutuvan koon puolesta Anderssonin Pamelaki jää toiseksi. Se kipu oli jotain nii järkyttävää, että teki mieli vetää turpaan jokaista, joka sano, että ‘siltä se maidonnousu nyt vaan tuntuu’. Ku siitä selvitään alkaa taistelun jälkeen hyvällä lykyllä itse imetys. ONKO IHMISKUNTA NYT AIVAN VARMA, että vastasyntyneillä EI OLE hampaita?! Ei * mä en ainakaa oo täysin vakuuttunut. Ku tämä itse alku on pyhällä hengellä taaplattu läpi, älä luulekaan, että tämä olisi tässä. Sitten alkaa tiheän imun kaudet, rintaraivarit ja milloin minkäki viikon hulinat. Ekassa vauva on sun tissin jatkona 24h vuorokaudessa ja auta armias, jos yrität käydä ilman lasta vessassa, nii se pieni vampyyri pitää kiinni kahta kovempaa ku tuut takas. Rintaraivarit on myös ihania, siinä vauva nälkäsenä raivoaa tissille ja sä itket ku et enää kelpaakaan. Kokeilet epätoivoisena vaihtaa imetysasentoa – edestä ja sivusta ja kyljellä ja makuulla ja italialaisessa kristallikruunussa, mutta mikään ei kelpaa.”
Näin kirjoitin facebookiini noin klo 8:00 lenkkipolulta tuona kesäkuisena aamuna, jonne olin lähtenyt ahdistusta pakoon. Olin todella järkyttynyt siitä, kuinka kiinni äiti onkaan vastasyntyneessään. Tein jatkuvasti töitä sen eteen, että en räjähtänyt miehelleni hänen mennessä vaikka kuntoilemaan. En olisi räjähtänyt siksi, että en olisi halunnut päästää häntä vaan siksi, että olin kateellinen. Tuttu lause meidän taloudessa oli “kyllä säki voit jonnekin mennä”. Kyllähän mä sen tiesin… Mutta jos ja kun jonnekin välillä lähdin, vaatii se läjän toimenpiteitä. Tarina jatkuu:
“Strömsöössähän homma menisi niin, että kun jumppa alkaa klo 18, vauvalle tulee nälkä klo 17:15 ja hän syö vartin aikana molemmat tissit. Klo 17:30 kohti salia ja rauhallisen vaatteiden vaihdon jälkeen ihana tunnin hikijumppa. Sen jälkeen suihkun kautta kuumaan saunaan nauttimaan pitkät löylyt.
HETKINEN, haistanko savun meiltäpäin ja oliko tuo ambulanssi joka ajoi pillit päällä ihan varmana meille?! Kato nyt miten kävi kun kehtasit lähteä pariksi tunniksi kotoa!
Todennäköisemmin homma kuitenkin lähtee käyntiin siten, että vauvalle tulee nälkä klo 17:30 juuri, kun olisin lähdössä. Aika nopeasti huomaan, että tämä on niitä kuuluisia kertoja, kun suurin osa ajasta menee raivoamiseen. Syöttämisestä ei tule mitään, mutta onneksi olen pumpannut pakkaseen maitoa (sekään ei muuten ilmesty sinne itsestään). Lähden toinen tissi vielä paidan sivusta vilkkuen juoksemaan jumppaan ja salissa huomaan, että kiireessä olen laittanut miehen lenkkarit jalkaan. Pampulakin on jäänyt ja yritän sotkea tukan umpisolmulla pois silmien edestä. Jumppa alkaa, mutta jo ensimmäinen hyppy sattuu tisseihin, jotka jäivät kivikoviksi koripalloiksi vauvan syöttämättömyyden takia. Selkälihaksia tehdessä ihmettelen järkyttäviä hikiläikkiä matossa, jotka noustessa matolta huomaan maidoksi, jota on pulpunnut joka nostolla. Kuumuus saa maidon tursuamaan lisää, joten hyväksyn kohtaloni, käyn kylmässä suihkussa ja jätän saunan välistä. Takaraivossa on mielikuva punaisena nälkäänsä kiljuvasta vauvasta ja mieheni paniikissa lämmittämässä maitoa. Lämmityskään ei onnistu, koska on tullut vesi- JA sähkökatkos ja lastensuojelukin tekee varmaan jostain syystä kotikäyntejä juuri meille tuona päivänä. HETKINEN, haistanko savun meiltäpäin ja oliko tuo ambulanssi joka ajoi pillit päällä ihan varmana meille?! Kato nyt miten kävi kun kehtasit lähteä pariksi tunniksi kotoa!
Höpöhöpö. Kotona minua odottaa isänsä seurasta nauttinut hymyilevä vauva ja rauhallinen puolisoni:”oliko hyvä jumppa ja rentouttava sauna?”.
Vaikka joo.”
Tämän tarinan opetus voisi olla se, että kivikkoisesta alusta, tuoreen äidin älyttömästä omatunnosta ja lähestulkoon yliluonnollisista peloista huolimatta muistelen imetysaikaamme vain rakkaudella.
Tämän tarinan opetus voisi olla se, että kivikkoisesta alusta, tuoreen äidin älyttömästä omatunnosta ja lähestulkoon yliluonnollisista peloista huolimatta muistelen imetysaikaamme vain rakkaudella. Tie oli välillä todella raskas, mutta silti ne viimeiset 2-3kk ennen imetyksen lopettamista (jota kesti yhteensä 1v1kk) kuittasivat kaikki epätoivon ja ärsytyksen hetket positiivisiksi. Niin positiiviseksi, että tuon alunkin kirjoittanut äiti haikailee imetyksen perään.
psst! Imetyshajoilua ei enää meidän instagramista löydy, mutta ehkä jotain muuta kivaa?
Annika79 says
Onneksi tuo tapahtuu todennäköisesti vain esikoisen aikana. Toisella kerralla oli varattu jo valmiiksi kaalit jääkaappiin, mutta niitä ei tarvittukaan. Myöskään tuota valtoimenaan vuotamista vieraan vauvan itkiessä kaupassa ei tapahtunut kuin esikoisen aikana. 😀
Tosi tuttua tuo vauvan nälkä väärään aikaan. Ja vaikka normaalisti hän olisi vetäissyt molemmat rinnat tyhjäksi parissa minuutissa, niin ihan takuulla kun äiti oli johonkin lähdössä, niin söi kauan ja hartaasti. 😀
Meillä tulee 9 päivän päästä vuosi imetystaivalta täyteen, josta ensimmäiset 6 kk mentiin 100 % tissimaidolla. Yllättävän helppoa ollut. Ei ole ollut raivareita eikä kieltäytymistä. Hän on ollut tyytyväinen ruokailija eikä yksittäisiä päiviä lukuunottamatta ole jäänyt fiilistä että neiti olisi jäänyt nälkäiseksi. Olen kiitollinen. Sekä neidistä, että imetyksestä. <3