Siis mitä mä oikein ajattelin? Enhän mä pysty synnyttää alateitse. Miks mä edes kuvittelin niin? Tällänen ihminen, joka uskoo että kaikki tapahtuu tarkoituksesta, yrittää nyt uhmata ajatusta? Ehkä ennenaikainen hätäsektio tapahtui juuri siksi minulle, että minun ei ole fyysisesti mahdollista synnyttää alateitse? Ainakaan täysiaikaisesti?
Ehkä ennenaikainen hätäsektio tapahtui juuri siksi minulle, että minun ei ole fyysisesti mahdollista synnyttää alateitse?
Nyt olen varma, että teen mitä hyvänsä, niin lapseni ei pääse tälle puolelle alateitse.
Viikko sitten tää ajatus iski mua kupoliin ku metrin halko. En oo uskaltanut sanoa tätä ääneen tai kirjoittaa aiheesta, koska toivoin, että ajatus hellittäisi. No ei hellitä – pahenee vaan. Aika jännään vaiheeseen kyllä osui, koska vasta hetki sitten kehuskelin hypnosynnytysvalmennuksen jälkeen, kuinka on itsevarma olo. Valmennuksessa käytiin läpi vauvanuken ja lantioluurangon kanssa, millainen tie syntyvän uuden ihmisen pitää kulkea päästäkseen tälle puolelle. Se jotenkin helpotti minua. Ajattelin, että synnytyksessä minua helpottaa ajatella, että MISTÄ juuri sen hetken kipu saattaisi johtua. Olisiko se juuri se tai tuo käännöskohta vai olisiko nyt aika auttaa omalla liikehdinnällä häntä? Nyt olen varma, että teen mitä hyvänsä niin lapseni ei pääse tälle puolelle alateitse.
Mitä jos kesken synnytyksen tajutaan, että lapsi ei vain mahdu syntymään?
Mitä jos minulla on jokin rakenteellinen vika? Siis että alatiesynnytys ei vain ole mahdollista? Ja juuri tästä syystä viimeksi sain pitää lapseni, koska hätäsektio pelasti meidät. Mitä jos kesken synnytyksen tajutaan, että lapsi ei vain mahdu syntymään? Miten hänet saadaan pihalle edes leikkaamalla, jos hän on jo synnytys kanavassa? Vai silloinko “normaalisti” juuri tehdäänkin hätäsektio? Mitä, jos sitä ei pystytä tekemään tarpeeksi ajoissa ja vauva ei saa happea? Ja mä vielä luulin pystyväni synnyttää ammeessa!? Pah!!
Eikö tässä tilanteessa olisi turvallisempaa valita suunniteltu sektio 38+ viikoilla?
Vai johtuuko nämä ajatukset nyt vain pelosta synnytyksen lähestyessä? Onneksi tulevalla viikolla on lääkärikäynti pelkopolille… Luen siellä varmaan tän postauksen suoraan ku eihän tässä taaskaan oo kun kysymyksiä.
Lapsen kanssa päivät ovat joskus pitkiä, mutta vuodet lyhyitä
Jos vauva jää jumiin synnytyskanavaan eikä mahdu syntymään, työnnetään vauva niin ronskilta kun se kuulostaakin, pois synnytyskanavasta ja tehdään joko kiireellinen sektio tai hätäsektio, riippuen mikä tilanne on. Näin itse ymmärsin kun otin asiasta selvää.
Kuulostaa karulta mutta loogiselta. Tänään se selviää varmasti pelkopolin lääkärillä.
Mulla oli pari viikkoa sitten ihan samanlaisia ajatuksia. Esikoinen syntyi kiireellisellä sektiolla ja koko tän raskauden oon ollu ihan varma että alateitse mennään. Mitä lähemmäs la tulee niin sitä enemmän on ruvennu pyörimään päässä ajatukset et mitä jos tässäkin käy sama kun viimeks, mitä jos ei ehdittäkään leikkaamaan ajoissa. Kävin sitten synnytystapa-arviossa ja varasin suunnitellun sektion ihan vaan kaiken varalle. Ainahan voi muuttaa mieltään alatiesynnytykseen jos tuntuu siltä mut nyt on ainakin sektio ihan varma 🙂
Joo tää vois olla mullekin vaihtoehto. Että olis edes mahdollisuus sit siihe suunniteltuun.
Järkeilin ittelleni et ainakin on se sektio varattuna jos vielä laskettuna tuntuu ylitsepääsemättömältä ruveta synnyttää alateitse. Nyt pystyy ottaa rauhassa nää vikat pari viikko ja miettiä et kumpi on sitten se lopullinen vaihtoehto 🙂
Kun odotin esikoistani, minulle iski täysi paniikki synnytyksestä. Googlettamisen jälkeen päädyin ostamaan Maggie howellin kirjan effective birth preparation, jossa käsitellään hypnosynnytystä – mutta itselleni vielä tärkeämmin positiivisia synnytystarinoita. Kirjan luettuani suhtauduin synnytyksen odottamiseen rauhallisesti. Synnytyksessä en mennyt paniikkiin ja läpi koko synnytyksen minulla oli vahva luotto siihen, että kehoni tietää mitä tekee. Kätilötkin ihmettelivät rauhallisuuttani. Ehkä kirja voisi auttaa (hinta on tällä hetkellä vähän alta parikymppiä ja ainakin minulle oli joka sentin väärti).
Oi kiitos vinkistä! Pitää ehdottomasti tutustua!
Mulle tapahtuikin just noin. Lapsi ei mahtunut ulos alateitse (liian iso pää + liian pieni lantio) ja lapselle tuli happivajeutta ja sykkeen laskua ja neljän imukuppi yrityksen jälkeen lapsen sykke romahti jolloin tehtiin hätäsectio ja syntyi 8 min siitä kun oltiin oltu synnytyssalissa. Paniikkia oli kaikilla!! Olin nukutetttu ja olin ihan paniikissa kun heräsin koska kun kukaan ei tiennyt miten oli käynyt lapsen kanssa… Loppujen lopuksi kaikki hyvin mutta komplikaatioita tuli sekä mulle että lapselle… Toinen lapsi syntyi sitten suunnittelulla sectiolla ja paras päätös ikinä! En olisi uskaltanut uhmata ja kokeilla vielä kerran alateitse vaikka toinen lapsi olikin pienempi eikä välttämättä olisi ongelmia ollut…
Ymmärrän täysin ja ihanaa, että osasit valita sulle parhaan vaihtoehdon ? vielä ku keksisin omani ?
Luulisin, että nämä ajatukset on aika tuttuja jokaiselle esikoista odottavalle tai jos ei ole alateitse ennen synnyttänyt. Ainakin itse mietin just näitä, kun esikoista odotin. En pelännyt kipua, vaan sitä, että vauvalle sattuu jotain tai jos tulee joku hätätilanne ja vauva on saatava nopeasti ulos.
Siksi mietin jopa sitä, että olisiko sektio helpompi vaihtoehto. Synnytys meni kuitenkin tosi hyvin ja sen jälkeen olin ylpeä, että pystyin siihen. Toisella kerralla olisin ollut tosi pettynyt sektioon. Itse asiassa tätä vaihtoehtoa jouduin pyörittelemään muutama viikko ennen synnytystä, kun vauva päätti kääntyä poikittain. Onneksi hän kääntyi pian oikeaan tarjontaan ja sain synnyttää alateitse. Itseluottamus oli tottakai toisella kertaa paljon korkeampi. Synnytys sujui ripeästi ja jopa niin ripeästi, etten voinut enää saada puudutteita. Pieni paniikki meinasi iskeä, etten pysty kipujen takia toimimaan. Kaikki sujui kuitenkin hyvin ja toipuminen oli ihan supernopea verrattuna ensimmäiseen synnytykseen. Ensimmäisessä sain toki joitain tikkejäkin, mutta ehkä myös lääkkeettömyydelläkin oli osansa.
En voi sanoa muuta kuin luota itseesi. Nuo ajatukset on ihan normaaleja, mutta naiset on luotu synnyttämään ja suurimmaksi osaksi synnytykset menee kuitenkin hyvin. Itseä helpotti se ajatus, kun mietin, että niin monet on pystyneet siihen, että miksi en minä!
Kiitos ❤️❤️❤️
Esioista odottaessa jännitin synnyttämistä, aloin pelkäämään sitä, kipua ja kaikkea. Kuitenkin annoin pelkojeni tulla kokoajan matkassa mukana. Kuuntelin iloisia ja helppoja synnytystarinoita, myös niitä surullisia ja kamalia. Pelottavia jopa. Jotenkin vaan sit ajattelin että eihän sitä voi tietää muutakuin kokeilemalla mikä arpaonni omalle kohdalle sattuu. Sekä muistan kun supistukset alkoi en enään pelännytkään. Olin jotenkin luottavainen ja varma vaikka koko raskauden pelännyt nimenomaan synnytystä ja kipuja. Olin ihan ZEN kun synnytys alkoi, toisin kuin mieheni 😀 synnytys kesti 15h jolloin toinen erikoislääkäri tuli sanomaan että lähden sektioon että aikaa ei enään ole. Aloin itkemään ja tuntui että kaikki oli turhaa kaikki työ mitä olin tehnyt menisi hukkaan. Kuitenkin toinen erikoislääkäri tuli siihen myös ja totesi että ei kun nyt se vauva synnytetään ulos. 🙂 ja niin se synnytettiin ja tästä olen hyvin kiitollinen vielä tänäkin päivänä. Pelot on täysin normaalia ja kuuluu varmasti asiaan. Ihanaa että pääset pelkopolille niistä juttelemaan. 🙂
Siis mä just luin yhden ihan normaalin – ei erityisen hyvä eikä huonokaan – synnytyskertomuksen ja mulle tuli parempi olo! Jännä! Pitää siis kokeilla lisää tätä taktiikkaa!
Esikoisen kanssa kamppailin samojen pelkojen kanssa. Lisäksi paniikkihäiriö ei helpottanut asiaa vaan pelkäsin saavani paniikkikohtauksen kesken synnytyksen. Minun siskoni lapsoset ovat tulleet maailmaan sektion kautta kapeiden lantioiden vuoksi. Itse näissä tunnelmissa varasin sektion. Ja kuvattiin mun lantiokin. Viikkoa ennen sektiota peruin ajan ja päätin synnyttää alateitse. Vauvalle niin paljon hyötyä ja toipuminen nopeampaa. Tyytyväinen olen päätökseeni, mutta jokainen itse tietää parhaiten. Sinä tunnet itsesi ja kroppasi, tsemppiä koitokseen.
Kiitos ❤️❤️ ja ihanaa, kun oot ollut tyytyväinen päätökseesi ?
Itselläni ensimmäinen (perätila) synnytys päätyi hätäsektioon ponnistusvaiheessa. En nyt tarkalleen tiedä, miten siinä toimittiin, kun olin parissa minuutissa nukutettuna ja hetken päästä lapsi ulkona. Nopeasti ainakin! Tästä kokemuksesta jäi pelkoja, joita työstin toisessa raskaudessa. En kuitenkaan missään nimessä halunnut sektiota pelon takia, vaan nimenomaan alatiesynnytystä. Sektion takia esikoisen ensimmäiset viikot olivat niin hankalia, etten halunnut sitä enää toiste. Toinen synnytys menikin sitten oikein hyvin alakautta, vaikka jännitys oli läsnä koko ajan. Ensimmäisenä kysyinkin, onko lapsi kunnossa, kun kuopus syntyi. Toinen synnytys oli itselleni korjaava kokemus, onneksi sain kokea sen! Tsemppiä sinulle!
Ihana kuulla, että sait korjaavan kokemuksen! Toivon niin mulle samaa ❤️
Sektioita nähneenä ja hoitaneena haluan oikaista vähän terminologiaa. Hätäsektio tarkoittaa todellakin hätää – silloin hätäsektio päätöksen teosta vauvan ulossaamiseksi kuluu aikaa vain muutama minuutti. Äiti viedään nopeasti saliin ja nukutetaan. Vauva saadaan ulos 3 – 5minuutin kuluessa päätöksestä. Kiireellinen sektio on yleisin sektiotyyppi kun alatiesynnytys mutkistuu. Silloin suurin osa potilaista puudutetaan. Vaikka vauva olisi jo synnytyskanavassa niin vauva työnnetään alhaalta ja vedetään vatsan puolelta ulos. Sektio päätöksen tekeminen ennakkoon vaikka viikolla 38+ on synnyttäjän päätös, jolloin pikainen yhteydenotto synnytyssairaalaan koska sektio vaatii valmistelut ja ajanvarauksen. Usein synnyttäjän päätyessä sektion sairaala järjestää mahdollisuuden käydä juttelemassa kätilön-lääkärin kanssa miksi näin. Sektio sisältää riskinsä (kuten myös alatie), mutta synnyttäjän pitää tietää ne riskit ja olla valmis hyväksymään riskit. Missään nimessä ei kannata odottaa asian kertomista siihen hetkeen kun synnytys on käynnistynyt, koska sektion toteuttaminen vaatii resursseja:leikkaava lääkäri, anestesiologi, leikkaustiimi. Hätää varten tämä tiimi on aina olemassa tai kasattavissa(ainakin yliopistollisissa).
Kenelleköhän sinä tätä terminologiaa selvennät? Itse hätäsektion läpikäyneenä ja siihen 2 vuotta sen jälkeen tutustuneena lääkäreitä, hoitajia ja thl:ään viestittelyjä myöten, tiedän kyllä mikä on hätäsektio. Ja tuo mainitsemasi 3-5min päätöksestä on väärin.
Ihmismieli on melkoinen juttu. Itse menin 11v sitten synnyttämään avoimin mielin ja mielenkiinnolla. Tuloksena kaikinpuolinen pieleenmeno ja sektio. Jäi niin syvät jäljet ja epäluottamus kätilöitä kohtaan että uudelleen en ole uskaltanut yrittää vauvaa. Asioiden käsittely kesti vaikka fyysisesti toivuin hyvin. Jos nyt tulisin raskaaksi, en tiedä pitäisinkö lapsen ellen ihan varmasti saisi sektiota ja voisi olla varma että minua kuullaan eikä jyrätä yli ollen kaikkitietävä jopa synnytyslääkärin edessä.
Toi on niin kamalaa, jos kätilöihin(kin) tulee epäluottamus ? siinä jää kyllä niin yksin
Suunniteltu sektio on ihana, kivuton ja voimaannuttava synnytys, missä sinua ympäröi koko synnytyksen ajan miltei 10 henkinen synnytystiimi. Miksi olisi pakko lähteä synnyttämään alateitse, jos se pelottaa eikä tunnu omalta? Kipua alatiessä tulee olemaan tähtitieteellisesti, vaikka saisit kaikki kivunlievitykset ja homma menisi ”kuin oppikirjoissa”. Miksi riskeerata oma ja vauvan terveys, kärsiä kivusta, epätietoisuudesta, paniikista ja pelosta? Kärsimyksestä et saa kirkkainta kruunua, vaan pahimmillaan elinikäiset traumat. Suunniteltu sektio on kaunis, hallittu ja ihana synnytystapa!
Kiitos selvennyksestä ? mun ongelma taitaa olla se, että en tiedä tuntuuko alatiesynnytys omalta vai ei ? ehkä se tuntuukin, en osaa sanoa. Kipu ei mua pelota, se kuuluu asiaan.
Mä oon niin muodokas et mul on sanottu ettei näe miksei syntyis alateitse
Eilen lääkäri testasi pelkopolilla sen mitä pystyi ja sanoi, ettei mullakaa pitäis olla mitään esteitä ?
Suunniteltu sektio on nimen omaan suunniteltu sektio. Siihen liittyvät pelot sekä ns.faktat eli ettet pysty käytännössä synnyttämään alateitse. Sinä päätät ne asiat kätilön ja vähintäänkin lekurin kans. Yksin et tee päätöstö. Outoa et edes mietit näitä asioita yksinäsi blogissa.
Et kai tosissas luule että mä mietin näitä vain ‘yksin blogissa’? Kiitos huolenpidosta, käyn kyllä sairaalassa ammattilaisienkin luona näitä miettimässä – ei hätää ?
Mulle tehtiin ekassa raskaudessa suunniteltu sektio tarjontavirheen takia. Ehdottomasti sen jälkeen halusin toisen synnyttää myös sektiolla-kohdussa ja vatsalla on jo arpi, miksi hitossa ottaa riski repeämistä ja laskeumasta ja vauvan asfyksiasta, että sitten on ns “molemmat reitit” pilalla. Pelkopoliltahan sen päätöksen joutui hakemaan ja jouduin siellä aika suoraan valehtelemaan kauheasta synnytyspelosta. Mutta nyt on kaksi tervettä lasta, arpi ei ole sen pahempi kuin ennen toista sektiotakaan. Ja tiedän erittäin hyvin leikkausriskit, vauvan mahdollisen allergiariskin kasvamisen jne. Mutta en voisi tyytyväisempi olla. Molemmissa sektioissa vauvat 9 pisteen vauvoja, pääsivät jo salissa rinnalle. Imetys sujunut ongelmitta koko ajan jne. Toki itselläni ei koskaan ole ollut mitään erityistä toivetta alatiesynnytykseen, kunhan kumpikin selviää mahdollisimman vähin vaurioin.
Kuulostaa hyvältä! ? Mulla ei koskaan ollut mitään tarvetta saada synnyttää alateitse, kunnes asia päätettiin esikoisen kohdalla mun puolesta ?♀️ siis meinaan, että ylemmät voimat päätti. Sen jälkeen oonki ollu sitä mieltä että haluan sen kokea, mutta nyt en kyl enää tiedä ?
Minulla on kokemusta kahdesta alatiesynnytylsestä ( toinen spontaanisti käynnistynyt, toinen käynnistetty) kahdesta hätäsektiosta istukan irtoamisen vuoksi sekä yhdestä suunnitellusta sektiosta.
Itse olisin halunnut ehdottomasti synnyttää alateitse tämän viimeisimmän,mutta koska kaksi hätäsektiota takana ja vauva perätilassa en saanut siihen enään mahdollisuutta.
Minä ehdottomasti kannustaisin yrittämään alatiesynnytystä, se saattaa yllättää positiivisesti ja jos ongelmia tulee sektioon pääsee kyllä tarvittaessa nopeasti. Olette kuitenkin jo valmiiksi sairaalassa.
Oho, no sulla on kyllä kokemusta vaikka minkälaisista synnytyksistä! ❤️ Kiitos kommentista ja alan ehkä kääntyä kyllä tuon puoleen! ?
Hei törmäsin hätäsektioaiheisiin postauksiisi tänään, kun on esikoiseni 3 v päivä ja samalla hätäsektiosta tuli 3 v. En ole seurannut blogiasi, joten en tiedä, milloin laskettu aikasi on. Toivon sinulle joka tapauksessa hyvää synnytyskokemusta, johon ei liittyisi hätätilanteita <3
Itse olin pelkopolin asiakas 03-06/2019, ja lopulta sain käsittämättömän ihanan toisen synnytyksen osakseni. Kuopuspoika oli varmuuden vuoksi vielä vähän isompi kaikilta mitoiltaan kuin esikoinen syntyessään, niin ei jäänyt epäselväksi kroppani kyky synnyttää alakautta 😀 Esikoispojan kanssa lähdettiin leikkuriin tunnin ponnistusvaiheen ja 7 imukuppiyrityksen jälkeen, kun iso pää oli hankalassa asennossa. Toisen raskauden aikana ehdin spekuloida ties mitä, mutta toisaalta myös valmistautua paremmin mm. lantionpohjaa rentouttamalla ja liian raskasta treeniä välttämällä. H-hetkellä sain vielä kumppaniksi maailman ihanimman kätilön, joka osasi jotenkin toimia juuri oikein, että uskalsin viedä homman loppuun ja ponnistaa. Aiemman synnytyksen episiotomia-arpi petti, mutta muuten selvisin naarmuitta.
Toivottavasti saat hyvistä kokemuksista rohkeutta tehdä oman ratkaisusi, oli se sitten mikä hyvänsä. Kaikkeen ei voi vaikuttaa, etenkään synnytyksen ollessa kyseessä, mutta itseään voi psyykata yllättävän pitkälle <3
Voi kiitos ihanasta ja tsemppaavasta kommentista! Just mieltä oonkin yrittänyt tässä vahvistaa ja joka päivä, kun kilahtaa lisää raskauteen, on vaan plussaa! Tai siis laskettuun aikaan asti 😀 Kaikkea hyvää sulle <3