Täällä Pohjanmaalla trullitellaan pääsiäislauantaina eli ylihuomenna! Tänä vuonna olisi ollut ensimmäinen kerta, kun oltaisiin sitä tehty ihan oikeastikin ovelta ovelle taaperon kanssa, mutta vallitsevan tilanteen vuoksi tätä ei tietenkään tehdä. Haluan silti toteuttaa trullittelut jollain tavalla, joten piti ryhtyä luovaksi!

Laitoin viikko sitten viestiä esikoisen isovanhemmille ja kummeille, josko he olisivat jutussa mukana. Tarkoitus on siis kertoa heille etukäteen, mistä meidän kotoa saattaisi löytyä herkkuaarre. Lauantai aamuna soitamme jokaiselle whatsappilla videopuhelun, ja he saavat kertoa kätkön sijainnin taaperolle! Luonnollisesti aion asustaa lapset jonkinlaisiksi hahmoiksi: veikkaan noitaa ja kissaa! Jokainen saa arvata kumpi on kumpi!
Virtuaalitrullittelusuunnitelma:
- Mummi: taaperon oman keittiön uuni
- Mumma ja paappa: oma sänky
- Kummit 1: pipsa possun talo
- Kummit 2: kellarin maja
- Kummit 3: parkkitalon hissi
Piilot ovat siis malttamattomalle kolmevuotiaalle sopivan haastavia ja videopuhelulla kaikki näkevät etsintöjen kulun kuulumisten vaihtamisen lisäksi! Tämänhän voisi ottaa tavaksi karanteenin jälkeenkin, koska suurin osa yllämainituista asuu muualla kuin täällä Vaasassa! ?
Taitaa taas äiti olla enemmän innoissaan kuin lapsi!
Leave a Reply
You must be logged in to post a comment.