Kerron teille hieman lisää tarjolla olevasta työpaikasta:
- Työpäivän pituus on noin 12 tuntia 7:30-19:30, mutta valitettavasti päivystysvuoro kuuluu sinulle 360 päivänä vuodesta. Se tarkoittaa siis sitä, että olet vastuussa myös iltaisin ja viikonloppuisin.
- Jonkun ne hommat vaan on tehtävä, että kukaan ei kirjaimellisesti huku paskaan.
- Tokihan sulla on myös varamies, mutta päävastuunhaltijana haluat pysyä kartalla työnjäljestä.
- Pomo on aika määräilevä eikä ole (ainakaan vielä?) oikein tajunnut, että et ole hänen palvelijansa. Annettakoon tämä anteeksi, koska hänkin on melko uusi työssään.
- Taukoja on, mutta ne on hyvin epäsäännöllisiä. Silloinkin kun pääset breikille, istut alas puolella perseellä, koska kuitenkin joudut nousta samantien ylös.
- Vastuu on ISO. Joudut “työajan ulkopuolellakin” miettiä päivän aikaansaannoksiasi. Menikö kaikki putkeen vai voiko jokin falskata? Valitettavasti et saa tähän vastausta mahdollisesti vielä vuosiin, vaikka välitöntä palautetta paasataankin joskus naamaan.
On vain pakko luottaa siihen, että teit parhaasi ja se riittää.
Joko arvaat? Oikein! Kyseessä on LVI-asentaja!
Okei – Ja kotivanhemmuus.
Mainitsinko jo, että palkkaa ei makseta punnissa, euroissa tai jeneissä vaan hymyin ja halauksin?
Äitiys on ollut tähän mennessä ainut duuni, jonka liksaan olen tyytyväinen, vaikka yhtäkään leipää sillä ei pöytään osteta.
Kiitos inspiraatiosta tähän postaukseen LVI-asentajaystävilleni 😛
Uskaltaakohan tätä työpaikkailmoitusta tulevalle äidille näyttää… 🙂
Valitse nyt tarkkaan ??