Noniin. Nyt seuraa isi-paroista järkyttävää yleistystä, joka toivottavasti kuitenkin osataan ottaa stereotypioista huolimatta huumorilla vastaan. Yleistykset perustuvat kuulopuheisiin ja omiin kokemuksiin, joten tutkimukseni luotettavuus ei ole 100 prosenttinen 😉
Mikä siinä on, kun isit eivät osaa liikkua kuin mykkä hiihtäjä tai pieru aavikolla?
Tästä piirteestähän on riittänyt ihmeteltävää ihan oman postauksen verran!
Mikä siinä on, kun iseillä on aivan eri priorisointijärjestys kuin äideillä?
Priorisointijärjestys muistuttaa hieman mua opiskeluaikoina. Tenttiin lukemiset vaihtui usein siivoukseen, kaupassa käyntiin, uunin pesuun, uuden harrastuksen aloitukseen, haravointiin, savenvalantaan, valokuvien teettämiseen ja järjestämiseen, koneen kansioiden läpikäymiseen…
Mikä siinä on, kun isit eivät löydä mitään itse?
Rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että meillä on tästä eri näkemys. Mieheni mielestä on järkevämpää kysyä minulta ensimmäisenä, koska yleensä tiedän vastauksen. Mua taas ärsyttää, kun ei voi ensiksi itse yrittää etsiä. Molemmat taitaa olla yhtä väärässä tai yhtä oikeassa!
Mikä siinä on, kun isit unohtavat kaiken muun kun leikin ja hömpötyksen?
Ruoka-ajat, vaipanvaihdot, ekstravaatekerran, ekstrasukat, varamaidon…
Mikä siinä on, kun äiti joutuu olla se, joka pistää silmät kiinni jännityksen takia, kun isi ja vauva pelleilevät?
En halua koko ajan vaikuttaa hysteeriseltä huolehtijalta, joten vaihdan huonetta tai laitan silmäni kiinni, kun isi ja Kipsu alkavat leikkiä.
Mikä siinä on, että isi ei herää unestaan, vaikka pommi tippuisi viereen tai vauva kiipeisi niskaan?
Mistä tällaisia unenlahjoja saa? Tiedän, että jostain näitä myös äidit osaa hankkia, koska muutamalla mamallakin on tämä lahja!
Mikä siinä on, että isi on osannut elää vauvan kanssa hetkessä jo alusta asti ja nauttia jokaisesta sekunnista?
Alla olevassa kuvassa Kipinä on juuri ollut ensimmäistä kertaa kylvyssä. Isi hoiti homman, kun minä pelkäsin metrin päästä puhkovani vauvan silmän tai jotain muuta yhtä hullua. Sen sijaan, että isi olisi pelännyt minun lailla, hän loruili rauhallisesti putsatessaan joka paikan hoitajan ohjeiden mukaisesti. Huolimatta uudesta ja jännittävästä tilanteesta, isi ja vauva tuntuivat molemmat nauttivan pesuhetkestä. T vietti myös lukuisia tunteja vauvan kanssa kengurussa.
Viisi tuntia sylikkäin ei ollut lainkaan poikkeuksellista ja väitän, että se paransi sekä isin että vauvan fyysistä ja henkistä oloa <3
Mikä siinä on, että isit eivät koskaan arvostele toisiaan vaan kunnioittavat jokaisen omaa, ehkä omasta poikkeavaakin, tapaa pitää huolta lapsestaan?
Isit – nuo ihanat, rennot, vauvan kanssa elämästä iloitsijat <3
Kyllä isit(kin) osaa! Lisää pohjaa tälle kannanotolle löytyy (oman lähipiirin lisäksi) Vauvan isiblogeista: Isäkuukaudet, (K)akkavalta & Koti-iskä88.
Psst! Aina yhtä ihmeellistä vanhemmuuden ihmettelyä voit seurata myös Shittyn instagramissa ja facebookissa!
Oma tahto on saapunut, joten valitse taistelusi
Tää on niin tuttua meidänkin perheessä, todella usein kuuluu tuo MISSÄ 😀 Ihmettelen itseäni miksi aina vastaan miehelleni vaikka hän taitaa tietää vastauksen 🙂 Ja tuo on niin totta että isit ei arvostele! He eivät arvostele äitejä eikä isejä, vaan miehenikin aina kehuu että olipas tuo äiti ihana ja tuo isi hauska ja nekin tekevät näin ja näin. En ole tainnut kertaakaan kuulla arvostelevaa kommenttia mieheni suusta. Toisinkun äitien suusta kuulee välillä liiankin kärkästä kommenttia ja arvostelua. :/
Ps. Meilläkin isi vaihtoi sairaalassa ensimmäiset vaipat koska en itse uskaltanut (enkä osannut vaikka kätilö vieressä neuvoisi) Katselin vain sängystäni kun he touhusivat. Samoin kävi kylvetyksen kanssa, isi hoiti kuin ammattilainen 🙂
Jotenkin isit taitaa vaan ottaa usein helpommin härkää sarvista, kun äidit vähän antaa jännitykselle vallan! Onneksi on joku näyttämässä esimerkkiä 😉