Meni yli puoli vuotta Kipinän syntymästä, että aloin tuntea tästä huonoa omaatuntoa. Ihan rehellisesti uskon, että mitä enemmän rakastun lapseeni, sitä enemmän huono omatunto tilanteesta kasvaa. Nimittäin ensisylittelystä.
Villi veikkaukseni on, että sain ensimmäisen kerran lapseni syliin noin 3-4 tuntia hänen syntymänsä jälkeen. Minut työnnettiin sängyllä heräämöstä keskolaan, vaikka en tuota matkaa muistakaan. Hämärässä huoneessa oli minulle (vielä silloin) vieraita ihmisiä sairaalan vaatteissa ja mieheni. Hän oli ollut keskolassa koko tuon ajan, kun itse keräilin itseäni heräämössä. T halasi minua ja syliini laskettiin pelottavan pieni läjä, lapseni. En nähnyt häntä, en tuntenut hänen painoaan enkä tuntenut ylitse vyöryvää rakkautta. Makasin vain ja muodollisuuden vuoksi laskin käteni hellästi vauvani ylle. Näin ne tekee elokuvissakin.
Olenko hengissä? Onko lapseni hengissä? Missä mahani on? Missä sen asukki on? Enkö saa jättää hyvästejä sille?
Itkettää kirjoittaa tuo. Että laskin käteni hänen päälle vain muodollisuuden vuoksi. En vain tajunnut tilanteesta mitään… Olin niin pihalla kaikesta, mitä oli tapahtunut. Olenko hengissä? Onko lapseni hengissä? Missä mahani on? Missä sen asukki on? Enkö saa jättää hyvästejä sille? Äidinrakkaus, kosketus ja kiintymys ovat tärkeitä vauvalle – olkoot hän keskonen tai ei. Tunsiko hän sen, että rakkauden hyökyaalto jätti minut välistä? Tunsiko hän olevansa yksin? Turvallinen kohdun koti yritti muutamaa tuntia aiemmin tappaa hänet ja hän joutui outoon, turvattomaan, maailmaan. Äitikään ei varmasti vaikuttanut samalta kuin hänen ollessa kohdussa.
Kuinka paljon hän onkaan pelännyt, kun lääkärin kädet repivät hänet tutusta pesästä?
Katson, kun vauva hymyilee minulle ja haluaa syliin tai halailla. Iltaisin käyn katsomassa, kun hän nukkuu rauhallisesti. Onhan kaikki OK, onhan? Tiedäthän, että äiti rakasti sinua alusta asti, vaikka ei sitä ymmärtänyt heti itsekään?
psst! Ootko huomannut lahjakorttiarvonnan blogin instagramista?
RvaJ says
Niin tuttuja fiiliksiä! Sitä vain katselee sitä toukkaa ja miettii, että tässäkö tää nyt oli? Ihan tosi?
Ja tiedätkö, että ei se rakkaus..Sehän on vain tunne, mutta kun siitä äidinrakkaudesta puhutaan jonain niin maagisena asiana, että siinä pitäisi tyyliin salamoita lennellä ja tuntea joku mahtava lämmin aalto. Ei, ei se ole sitä. Ja kun et koe niin, uskot pettäneesi itsesi sekä lapsesi. Et ole, et sinä ole pettänyt <3
Siinä se toukka on sinuakin katsellut, että kuka hitto tuo on. Pysynyt kuitenkin rauhallisena, koska on tuntenut sen saman sydämen sykkeen lähellään, mitä tunsi ollessaan mahassasi – tietänyt, että olen turvassa – äiti <3
Toisen kohdalla jo itkin, kun näin sen pienen toukan. Sillä tällä kertaa tiesin, että nyt se meidän matka vasta alkaa <3 🙂
Olet ihana S, muista se <3<3
ShittySarianna says
Voi J ?? musta alkaa tuntua että haluat tahallaan itkettää mua ? kiitos, sinä oot aivan uskomaton ?
PS. Oon unohtanut vastata sun mailiin, mutta korjaan asian kun nyt häpeäkseni sen muistin ?
Toinen tunteiden kanssa hukassa ollut äiti says
Sinä rakastit lastasi jo kohdussa, rakkaudesta hän on saanut jo alkunsa. Kohdun lämmössä hän tunsi sydämesi joka sykki hänelle rakkauden sykettä, kätesi joka hakeutui pyöristyvän vatsan päälle hellästi silittämään rakasta lastasi, lasta jota et ollut edes nähnyt ja silti rakastit.
Pieni hento vauva kohtusi ulkopuolella tunsi lämpösi sylissäsi, tutun sydämensykkeen rinnassasi, tunsi saman tutun rakkauden lähelläsi. Siinä oli hyvä olla.
Äidin rakkaus hakee muotoaan, kun vauva syntyy, se vaatii aikaa ja totuttelua tilanteeseen. Silti se rakkaus on jo olemassa, se vain jatkaa kasvamistaan päivä päivältä, kun vauva tulee tutummaksi.
Älä koe huonoa omaatuntoa menneestä, rakasta nyt ja näytä se lapselle. Äidin syli, sydämen tahdikas syke, hellä kosketus ja äidin ihana ääni, se on parasta mitä lapsesi voi nyt saada. Rakkaus on tässä ja nyt.
ShittySarianna says
???? huhhu. Siis niin kaunis viesti, että tää itku ei nyt ota loppuakseen ? oon sanaton! Kiitos aivan mielettömästi sanoistasi, oon niin otettu, että käytit aikaasi kommentoimalla mulle jotain noin upeaa ??
Vierailija says
Koskea velvollisuudesta, näyttää onnelliselta,kun niin kuuluu olla vaikka sydän haluaa juosta karkuun. Tuo ei voi olla minun lapseni, voiko se olla niin pieni ja ruttuinen ja rumakin. Sitå ei halua hyväksyä. Kun tajusin 6kk jälkeen synnytyksestä ja lopulta myönsin että todella olin näin ajatellut, itkin monta päivää sitä, että en ole rakastanut lastani riittävästi. Nykyään joka päivä pitää suukottaa toisen ihan puhki, kun tuntuu että pahkahtuu äidin rakkauteen nyt monen vuoden jälkeen. Keskosuuttakin kamalampi oli minulle tuo ettei äidinrakkaus syttynyt kuin vasta todella viiveellä!
ShittySarianna says
samoin! se oli paljon kamalampaa ja sen tiedon kanssa joutuu nyt elää ja yrittää antaa itselleen anteeksi.. samoin kun jotenkin tuntuu että anoo anteeksiantoa myös vauvalta 🙁