Tällaisena aikana, kun korona-virus aiheuttaa yks sun toiselle ajatuksia karanteenista, on ollut kyllä hyvä olla kasvissyöjä. Siis varsinkin nyt, kun lihahyllyt ammottavat jo puolen päivän aikaan tyhjyyttään ainakin somessa liikkuvien kuvien perusteella. Lihattoman ruokavalion aloittamisen jälkeen meille on ilmestynyt useamman viikon ruokatarvikkeet kuivakaappiin.

Oon aina elänyt sellaisessa luulossa, että kasvisruokavalion noudattaminen tulee tosi kalliiksi. Viime syyskuun, eli lihojen poisjättämisen jälkeen, oon kuitenkin tullut toisiin ajatuksiin. En tosin oo ihan satavarma, onko tuo hinta ollut vain taas yksi tekosyy, miksi en voisi jättää lihoja pois!

Niin tai näin, meillä on ruokakaapissa useampi purkki linssejä, kikherneitä, soijarouhetta, pastaa, lasagnelevyjä, tomaattimurskaa, kookosmaitoa, riisiä, kauramaitoa ja niin edelleen. Näistä edellä mainituista saa tehtyä pasta bologneset, linssilasagnet ja -pihvit sekä makaronilaatikot useampaan otteeseen. Yksi soijarouhepussi riittää meillä kahdeksaan makaronilaatikkoon! Ei tule pöperöille paljoa hintaa, kun suurin osa näistäkin tölkeistä ja purkeista on tilattu internetin hävikkiruokaverkkokaupoista naurettavan halpaan hintaan. Lisäksi meidän kotitalouden hävikin määrä on vähentynyt isosti.

Instagramissa on yksi kohokohta omistettu näille tosi helpoille vegeresepteille. Oon siis aika amatöörikokki (varsinkin vegeruuissa), joten jos oot vähänkään parempi lajissa, niin älä mene pahottamaan mieltäsi ig:hen!
Kiinnostaisiko teitä saada jotain YKSINKERTAISIA kasvisruokareseptejä myös tänne blogin puolelle?
Leave a Reply
You must be logged in to post a comment.