Kaupallinen yhteistyö Whisbearin eli Unikarhun kanssa.
Kun nykyään kolmevuotias esikoiseni oli neljän kuukauden ikäinen, olimme MLL:n kerhossa, jossa oli vieraana vauvojen ja lasten uniohjaaja. Hän suositteli Whisbear-nallea, jonka sisällä on ”Pink noise” -sensori. Tämä suhina kuulemma rauhoittaisi vauvoja, koska se vastaa samanlaista ääntä kuin kohdussa. Minä – ja kolme äitikaveriani – ostimme siltä istumalta moiset ihmenallet.

Esikoisemme ja Whisbearin ensikohtaaminen
Kuten sanottu, esikoisemme ensikohtaaminen Whisbearin kanssa oli hänen ollessa neljän kuukauden ikäinen. Hän oli keskolasta asti nukkunut melko hyvin yöt ja päivät, mutta toisinaan nukahtaminen oli haastavaa. Keskosille on myös usein ominaista tietynlainen rohina nukkuessaan ja välillä vauva saattoi herätä omaan ähinäänsä. Vaikka se ei ole vaarallista, minäkin havahduin jatkuvasti tuohon. Lisäksi tuolloin asuimme kerrostalossa ja naapuriemme äänet kajahteli toisinaan meille saakka.
Meidän vauvaan Whisbearin pink noise toimi heti
Esikoisemme tykästyi suhinaan heti.
Laitoin Whisbearin suhisemaan heti samana päivänä, kun olin hakenut nallen postista. Esikoisemme tykästyi suhinaan heti. En tiedä vieläkään, oliko ikä jotenkin otollinen (4kk), oliko pink noise todellakin noin tehokas vai oliko meillä vain tuuria? Samapa tuo, koska ”tuuri” jatkui seuraavinakin öinä. Tyttö tuntui silmin nähden rauhoittuvan suhinaan ja käytin sitä myös rauhoittaessa touhukasta vauvaamme rinnalle. Whisbear suhisee käynnistyessään 40 minuuttia putkeen, jonka jälkeen se jää kolmeksi tunniksi valmiustilaan, eli käynnistyy uudelleen vauvan nyyhkyttäessä. Tämä uudelleen käynnistyminen öisin alkoi heti rauhoittaa tyttöä enenevissä määrin ja minäkin sain nukahdettua nopeammin ähinään havahduttuani, kun ei tarvinnut nousta.

Kuopukselle Whisbear ei toiminut aluksi
Kuopuksemme ei häiriintynyt suhinasta, mutta ei myöskään rauhoittunut siihen
Koska Whisbear oli niin huikea apu esikoisellemme, olin varma, että se on sitä myös kuopuksellemme. Tällä kertaa minulla oli jo sairaalakassissa mukana uudempi versio nallesta eli E-zzy laiskiainen ja jo synnärillä oli suhinat käynnissä. Ääni ei tuntunut haittaavan kuopusta, mutta en kokenut siitä olevan myöskään suurta hyötyä. Toisen päivän tuntikausia kestäneen imetysmaratonin sain keskeytettyä laiskiaisen avulla siksi aikaa, että ehdin käydä hakemassa ruokaa, mutta muuten pink noiseen reagoiminen oli hyvin neutraalia.

Kotiin päästyämme käytin suhinaa samoin kuin olin käyttänyt tyttäremmekin kanssa, mutta unet eivät jatkuneet unisyklin jälkeen enkä saanut aamun unia pidemmäksi Ezzyn avulla. Olin ihmeissäni. Päätin silti, että jatkan yrittämistä, koska koin tuotteen niin tarpeelliseksi tyttärellemme. Aina, kun toivoin vauvan nukahtavan tai nukkuvan, laitoin Ezzyn mukana tulevan appin avulla kännykästä suhinan päälle.

Kuopukselle pink noise alkoi toimia neljän kuukauden iässä
Kuopuksen ollessa noin neljän kuukauden ikäinen – eli samanikäinen kuin esikoiseni Whisbearin muuttaessa meille – aloin nähdä Ezzyn aikaansaamia helpotuksia. Sain jatkettua suhinan avulla aamuisin vauvan unia ja iltaisin hän ymmärsi äänestä, että nyt on nukkumaanmenoaika. Mistä tiedän, että hän ymmärsi toivomukseni? Hän alkoi huutaa! Ajattelin, että tavallaan tuo on ”hyvä merkki”, koska hän on alkanut assosioimaan suhinaa nukkumaanmenoaikaan, vaikka ei unille haluaisikaan. Vauvan ollessa kuusi kuukautta vanha, uudelleen käynnistyvä sensori rauhoitti hänet usein myös öisin. Ei silti vieläkään yhtä helposti kuin esikoisemme, joten selkeästi lapsissa on eroavaisuuksia koskien pink noiseen reagointia!
Olemme käyttäneet Whisbearia esikoisellamme kolme vuotta joka yö
Nyt esikoisemme on kolmevuotias ja hän on nukkunut ”Suhina(nalle)n” kanssa jo koko tämän ajan. Siitä tuli heti ensikokeilun jälkeen osa iltarutiineja, päiväunia ja toisinaan myös rinnallerauhoittumisia. Tyttäremme assosioi äänen nopeasti rauhoittumiseen ja nukkumiseen. Olemme kantaneet nallea myös reissussa, koska tuo tuttu ääni on turvallinen myös vieraissa paikoissa. Nyt myös Ezzy kulkee mukana siellä, missä yhdeksän kuukautta vanha poikamme nukkuu. Lapsemme nukkuvat samassa huoneessa, joten molempien omat suhinat blokkaavat ympäristön äänet, että oman ähinän toisiltaan.

Yksi tärkeimmistä pink noisen ominaisuuksista on ympärillä olevien äänien blokkaaminen
Omasta mielestäni yksi pink noisen tärkeimmistä ominaisuuksista on se, että se blokkaa ympärillä olevat äänet. Viime kesänä serkkuni lapsineen oli meillä viikon kylässä ja meidän typy meni nuorimpana huomattavasti aiemmin nukkumaan kuin muut. Hän nukkui tuon ajan kellarikerroksessa eli yläpuolelta kuului välillä aikamoista kolinaa ja älinää. Suhina blokkasi kaiken metelin pois ja nukkumaanmeno ei venynyt kertaakaan. Mitä kovemmaksi meno muuttui keskikerroksessa, sitä kovemmalle laitoin Ezzyn äänenvoimakkuutta!

Nalle ja laiskiainen ovat usein mukana myös päiväunilla sekä kotona että reissussa. Kotipihassamme asuu mopopoikia ja heidän lähtiessään tai saapuessaan kuuluu aikamoinen pärinä. Ne eivät ole häirinneet nyt kuopuksenkaan unia suhinan ollessa vaunuissa mukana. Olen käyttänyt pink noisea blokkaamaan myös junissa ja laivalla kuuluvia kuulutuksia ja uuden kotimme lattian narinatkaan eivät ole saaneet minulle harmaita hiuksia. Käytän pink noisea äänten blokkauksessa myös itse, jos haluan nukkua päiväunia lasten leikkiessä isänsä kanssa kotona!
Pink noisen käyttötarkoitukset meillä
- Assosiaatio siitä, että on aika alkaa nukkua (samoin kuin esimerkiksi iltasatu tai -loru)
- Nukahtamisen helpottaminen
- Unisyklistä toiseen jatkamisen auttaminen
- Ympärillä olevien äänien blokkaaminen
- Rinnalle rauhoittaminen

E-zzy-laiskiaisen ja Whisbear-nallen eroavaisuudet
Tyttäremme ollessa noin puolivuotias, hän nukkui putkeen noin klo 20-04. Näin ollen Whisbearin kolmen tunnin valmiusaika oli mennyt umpeen eikä se enää käynnistynyt tuolloin neljältä. Silloin rukoilin, että valmiusaika olisi pidempi tai että nallen saisi käynnistymään etänä uudelleen. Ezzyn saa. Laiskiaisen mukana tulee aiemminkin mainittu sovellus, josta voit säätää esimerkiksi äänenvoimakkuutta, sensorin herkkyyttä ja sitä valmiusaikaa! Sen lisäksi siis, että voit käynnistää laiskiaisen etänä, Ezzyssä on 23 tunnin valmiusaika ja mikäli haluat laiskiaisen suhisevan koko yön, se hoituu valitsemalla herkkyyksistä vaihtoehto “Quiet”. Whisbearin kanssa minua myös ärsytti, kun patterit tuntuivat loppuvan aina kriittisellä hetkellä. Laiskiaisen sensoria pystyt ladata tavallisella mini-usb-johdolla.

Kolmevuotiaalle esikoisellemme Whisbear ei ole enää välttämättömyys
Suhinan puuttuminen 2,5-vuotiaaltamme ei vaikuttanut unien pituuteen tai laatuun enää mitenkään
Esikoisen ollessa reilun kahden ja puolen vuoden ikäinen, aloimme silloin tällöin – tahallaan ja tahattomasti – unohtaa nallea yö- ja päiväunilta. Sen puuttuminen ei vaikuttanut unien pituuteen tai laatuun enää mitenkään, joten nykyään typy nukkuu pääsääntöisesti ilman suhinaa. Joskus päivisin, jos haluan vaikka siivota alakerrassa unien aikana, laitan nallen blokkaamaan kolinaa.
Siitä asti, kun ostin tuon ensimmäisen nallen olen tehnyt yhteistyötä Whisbearin Annan ja Tomin kanssa. Olin niin onnellinen tuotteen toimivuudesta, että kirjoitin siitä jo ensimmäiseen blogiini ja aloin kertoa nallesta kavereille, tutuille ja instagram-seuraajilleni. Ostin Whisbearia myös vauva-lahjaksi parille läheiselle! Ajattelin, että olisi hienoa, jos joku muukin saisi samanlaisen avun suhinasta kuin mitä me saimme.

Koodilla sariannasitnb tai SARIANNA sinäkin saat 10%:n alennuksen E-zzy-laiskiaisista, Whisbear-nalleista sekä Lullalove-vilteistä Unikarhun verkkokaupasta.
Tällä hetkellä olen ylpeänä Unikarhun ensimmäinen brändilähettiläs. Kaikki lähti sieltä MLL:n kerhossa käynnistä ja siitä uniohjaajasta, joka suositteli Whisbearia. Terkkuja vaan sinne! 🙂
psst! Löydät instagramini puolelta (@sariannasitnb) puolelta kohokohdista vastauksia seuraajien esittämiin kysymyksiin Whisbearin tuotteista.
Hei mitkä patterit tähän käy? Ostin mielestäni ihan oikeanlaiset ladattavat AAA Varta patterit mutta ne eivät mahdu sensoriin. Tai 2 mahtuu muttei kolmas ? laitoin jo viestiä unikarhullekin muttei vastausta oo kuulunut ja haluaisin jo tuotteen käyttöön. T Eeva
Heippa! Meillä on ihan tavalliset Aaa-patterit mutta ensimmäisessä sensorissa oli tosi ahdas se patterien paikka, piti vähän käyttää voimaa. Voisko olla sama juttu?
Hei!
Tää kotiutu meille eilen! Jos saa vielä kysellä niin kuinka lähellä lasta tätä uskaltaa/ kannattaa pitää kun suhisee??? Pitää miettiä yöllä sit paikkaa jos pitää olla johdossa että riittää akku.
Moikka! Hyvä ostos! 😀 Whisbearin sivuilla lukee näin: “Äänilaitetta ei pidä laittaa suoraan vauvan korvaan ja sen tulee olla vähintään muutaman kymmenen senttimetrin etäisyydellä.”
Eli kun roikkuu pinniksen reunalta esim. niin tulee helposti tuo muutama kymmen täyteen! 🙂
Ei meillä ainakaan nuo ladattavat patterit kestäneet edes yhden kokonaisen yön yli laiskiaisen käyttöä herkällä asetuksella. Lisäksi jos aamulla latasi patterit, niin olivat illalla enää puolillaan vaikka laiskiainen ei ollut valmiustilassa tai päällä.
Whisbear ei taas käynnistynyt ennen kun vauva oli itkenyt jo hyvän tovin äänekkäästi. Heräilyn ääniin tai kitinään ei reagoinut vaikka olisi ollut kuinka lähellä äänen lähdettä. Pettynyt kumpaankin laitteeseen.
Voi vitsi, onpa tosi ikävät kokemukset! ? Nopeasti kyllä meilläkin tyhjenee laiskiaisesta patterit, mutta nykyään onneksi hitaammin ku voi käyttää Eco-tilaa. Whisbear karhusta meillä ei vastaavia ongelmia oo ollu koskaan, mutta osaan silti samaistua koska heti jos suhinan starttaaminen kesti vähänkään pidempään niin mulla meinas mennä hermo ?
Toimivatko nuo uutus puput samalla tavalla kuin alkuperäinen Whisbear? Osaatko sanoa, toimiiko E-zzy ilman Bluetoothia, sillä jossain luin ongelmista yhdistää se puhelimeen ja oli sen takia lähtenyt myyntiin 🙁
Itse pähkäilen tässä minkä noista suhisijoista ostaisi, eikä haluaisi “hukkaan” heittää rahoja jos suhisija ei toimikaan puhelimen kanssa.
Näissähän on 14 päivän palautusoikeus niinku kaikissa tuotteissa Suomessa eli jos ei toimi, niin voi palauttaa? ❤️ Mikä puhelin sulla on? Sähän voisit laittaa eka viestiä joko igssä tai maililla tuonne unikarhulle ja kysyä, onko ollut ongelmia sun puhelimen kanssa samojen kaa? Kyllä sensori toimii ilman bluetoothiakin mutta app ei ja sehän on se paras juttu ezzyssä! ❤️ Pupu ja nalle ovat samanlaisia ominaisuuksiltaan.