Tämä on yksi arimmista asioista äitiydessäni. Siis se, että esikoiseni on todella haastava syöjä. Olen aika ajoin maininnut asiasta some-kanavissani, mutta kunnolla en asiaa ole jaksanut avata, vaikka sitä joka kerta toivotaan kovasti. En ole vain jaksanut. En jaksa kuulla enää niitä (varmasti hyvää tarkoittavia) vinkkejä aiheesta, koska olen kokeillut ihan kaiken. Ystävällisetkin vinkit tuntuvat pätemiseltä, kun niitä saa tietyn määrän. Iidan (@iidanmatkassa) julkaistessa viaton kuva lapsestaan syömässä pöydässä lelu seuranaan heräsi keskustelu siitä, onko lapsella soveliasta olla virikkeitä syödessään. Yleisesti sitä ajatusta tunnutaan paheksuvan. Tästä rohkaistuneena päätin nyt avata haastavan syöjän äidin mielenmaailmaa! Josko joku muu äiti tai isä saisi tästä tukea?
Tunnen epäonnistuneeni, koska lapseni on nirso
Syy, miksi aihe on minulle arka on se, että tunnen epäonnistuneeni äitinä, koska lapseni on nirso. Inhoan tuota sanaa enkä enää käytäkään sitä lapseni kuullen, mutta välillä tuokin ärsyttää. Että en saisi sanoa lastani nirsoksi, koska sekään ei ole oikein. Niinkuin se nyt olisi tässä valtavassa syömisongelmien meressä juuri sitä pisaraa isompi osuus. Mutta joka tapauksessa välttelen sanan käyttämistä tyttäreni kuullen, koska se tuskin kannustaa lastani kokeilunhaluisempaan syömiseen. Mietin jatkuvasti, enkö tarjonnut tarpeeksi monipuolista ruokaa? Enkö antanut lapselleni eri makuja? Loinko tilanteesta stressaavan ja jos, niin miksi? Jos olisin tehnyt niin tai olisin jättänyt tekemättä näin, olisiko lapseni rohkeampi syömään?
Uskon, että jossain määrin vika onkin minussa
Esikoiseni syntyi keskosena viikoilla 33+5, joten suhtautumisemme ruokkimiseen on alusta asti ollut hieman vinksallaan. Vain muutamia esimerkkejä mainitakseni maidot piti alusta asti mitata tarkkaan, niiden määriä suunniteltiin jatkuvasti, häntä punnittiin päivittäin ja syöttöpunnitukset olivat ihan peruskauraa. Nenämahaletkusta vatsaan päätyvät maidomillit näin tarkasti ja vaikka kuinka yritin nm-letkusta eroon päästyä luottaa siihen, että vauva saa rinnastakin tarpeeksi maitoa, oli se haastavaa. Keskosilla kun ei usein ole samanlaista imutehoa kuin täysaikaisilla. Silti en aio koko vastuuta ruokastressin osalta keskosuuteen sysätä, koska tiedän paljon keskosia, joilla ei ole ruokailun kanssa minkäänlaista ongelmaa. Tiedän myös paljon täysiaikaisia lapsia, joilla syöminen on yhtä haastavaa kuin minun tyttärelläni.
Esikoiseni suhtautuminen ruokaan on aina ollut haastavaa: oli kyseessä sitten soseet tai sormiruoka
Vaikka keskosuus karisi ikäkuukausien lisääntyessä hiljalleen pois, suhtautuminen ruokaan on aina ollut haastavaa – oli kyseessä sitten soseet tai sormiruoka. Noin 8 kuukauden iässä tyttäreni lopetti soseiden syömisen kuin seinään. Asuimme tuolloin Englannissa ja päiväni koostuivat oikeastaan vauvan ruokkimisesta, joten aloin kokkailla (ihan mielellään) sormiruokia. Tein varmasti kaikki Marjutin Simppeliä Sormiruokailua -kirjan reseptit ja niistä vielä muokattujakin versioita. Ne upposivat paremmin kuin soseet (joita ei siis mennyt lainkaan), mutta silti puhutaan pienemmistä annoksista kuin kuopukseni söi 6kk iässä. Nyt olemme oppineet, että lapsemme ei syö kastikkeita, ei soseita, ei keittoja – näiden koostumus ei vain toimi. Myöskään mikään ruoka ei saa koskea toista eli mitkään padat tai kiusaukset eivät myöskään uppoa. Nyt, kun mietit, onko tyttäreni erityisherkkä: ehkä. Mutta silti erilaiset koostumukset ja klöntit uppoavat, jos kyseessä on jälkiruoka.
Ruoka-ajoista tuli mörkö, joka ahdisti heti herätessäni
Tiedostin täysin, että asenteeni on luonut jo tietynlaisen latauksen ruokailuihin, mutta en osannut enää kytkeä latautuneisuutta pois.
Pikkuhiljaa ruoka-ajoista tuli iso mörkö, joka ahdisti jo aamulla herätessäni: Voi ei, tänäänkin pitäisi saada pidettyä pää kasassa viiden ateriahetken ajan. Jokainen ruokailu päättyi jollain tavalla negatiivisiin fiiliksiin ja iltaisin tunsin oloni täysin paskaksi. Tavallaan olin huojentunut, kun kyseisen päivän aterioinnit oli ohi, mutta itketti, koska huomenna sama helvetti oli edessä. VIIDESTI! Tiedostin täysin, että asenteeni on luonut jo tietynlaisen latauksen ruokailuihin, mutta en osannut enää kytkeä latautuneisuutta pois. Tietenkään. Eihän se lähde nappia painamalla.
Ruokailustressi sai minut lopulta lopettamaan vanhempainvapaani ennen aikojaan
En keksinyt enää muuta keinoa helpottaa kaikkien oloa kuin sen, että minä en ole enää se, joka ruokkii lapsen. Jälkeenpäin mietittynä, noista ruokailuhetkistä aiheutunut ahdistus varjosti paljon koko vauvavuotta. Se ulottui jopa parisuhteeseen ja omaan luonteeseeni. Olin koko ajan kireä, koska epäonnistumisen siemen kyti sisällä. Päätimme mieheni kanssa yhteistuumin, että palaan töihin ennen aiemmin sovittua. Onneksi tuo sopi työnantajallenikin. Ehkä se auttoi asiaa, että ilmoitin tekeväni mitä tahansa, kunhan pääsisin takaisin töihin. Niinpä isi jäi tytön kanssa kotiin ja pikkuhiljaa tytön syöminen parani, mutta ei edelleenkään merkittävästi. Itseasiassa juuri tästä samasta syystä tyttäremme meni heti koronatilanteen helpottaesssa takaisin hoitoon. Arvet ruokailun latautuneisuudesta olivat kahden vuoden jälkeenkin vielä liian tuoreita siihen, että tyttö olisi syönyt kanssani. Käytännössä katsoen hän ei syönyt koko koronakaranteenimme aikana juuri mitään. Ryhmäpaine tekee tässä asiassa hyvää.
Ruokailuun liittyvien neuvojen viidakko on mahdoton toteuttaa
Mitä tulee erilaisiin neuvoihin, joita olen aiheesta saanut ja toteuttanutkin, on ne aivan mahdottomia. Niitä on niin paljon ja suurin osa on täysin ristiriidassa toistensa kanssa. Annan esimerkkejä:
- Ei välipaloja (ei ole koskaan saanut)
- Kyllä se syö kun on nälkä (lause jota kuulin ja jolla itse olen lohduttanut muita äitejä ja johon itse halusin uskoa. No, ei syö. Meidän tytär ei ole koskaan eläissään sanonut tosissaan, että hänellä olisi nälkä. Hetki sitten erinäisistä syistä johtuen hän oli 7h putkeen ilman ruokaa eikä hän ollut moksiskaan)
- Se on vain vaihe (tämä ei ole enää vaihe)
- Pitää luoda ruokailufiiliksestä positiivinen
- …mutta ei virikkeitä
- Ei palkintoja
- …mutta ei saa jättää antamatta jälkkäriä koska se on rangaistus ja rangaistus ei kuulu ruokapöytään
- Älä vertaile
- …mutta kyllä tuo lapsi aika vähän syö kaikkien mielestä
- Tarjoa monipuolisesti ruokaa
- …mutta syötä sitte vaan sitä mitä varmasti syö (nakkeja ja pinaattilättyjä?)
- Syö ite samaan aikaan
- …mutta kokeile jättää yksin keskittymään ruokailuun
- Älä anna nousta pöydästä
- .. mutta pöydässä ei leikitä
- Älä stressaa
- … mutta paino ei kyllä nouse eikä ole noussut lähes puoleen vuoteen (lapseni painoi noin 6kk ajan about 7kg)
Olen myös kokeillut olla täysin välinpitämätön liittyen siihen, kuinka paljon ruokaa menee suuhun asti. Nämä tilanteet menevät siten, että tyttö tulee pöytään, katsoo ruokaa ja sanoo valmis!
Olen kertonut, että pöydässä istutaan silti aika x. Se johtaa siihen, että pöydässä pelleillään.
Minun mielestäni lapsella saa olla virikkeitä ruokapöydässäkin
Kaiken tämän kokeilun, pahan mielen, epäonnistumisen ja hampaiden kiristelyn jälkeen uskallan syyllistymättä sanoa, että jos piirrettyjen katselu tai tukkirekka ruokapöydässä saisi lapseni syömään paremmin, käyttäisin ne oljenkorret. Mikä ikinä saisi tyttäreni syömään, olisin valmis tekemään sen! En todellakaan näe mitään pahaa siitä, että vanhemmat käyttävät tämänkin kikan helpottaakseen ruokailua. Minäkin käyttäisin! Valitettavasti edes Pipsa Possu ei enää tunnu auttavan asiassa.
Kävin lapseni syömättömyyden takia neuvolan ravitsemusterapeutilla
Nyt näen ensimmäistä kertaa pitkään aikaan hieman valoa tunnelin päässä tämän asian suhteen. Kävin nimittäin neuvolan ravitsemusterapeutilla ja kaikkien odotuksieni vastaisesti: Siitä oli hyötyä! Olin varma, että hän latoo minulle vain samat (paskat) neuvot, joita olen jo aiemmin kuullut, mutta ihan oikeasti kuulin paljon uusia ja konkreettisia vinkkejä! Hän oli lisäksi todella empaattinen ja uskalsin analysoida omaakin ruokailutilanteissa käyttäytymistäni täysin estottomasti. En haluaisi olla arvostelijoiden ilonpilaaja, mutta hänen mukaansa minä en ole ongelma tässä vaan lapseni on vain haastava syöjä. Jotkut lapset kuulemma vain ovat sitä eikä siihen ole sen kummempaa syytä. Tästä käynnistä lisää omassa postauksessa huippuvinkkien kera!
Millaisia syöjiä teidän taloudessa asuu? Onko eroa sisaruksilla?
Elokuussa 2018 oon avautunut ehkä ensimmäisen kerran samasta aiheesta.
Tässä instagram-kuvassani on hyvää keskustelua aiheesta, käy kurkkaamassa.
Voi apua! Vauva herää joka aamu viiden jälkeen!
Kun isi leikittää lapsia, äiti laittaa silmät kiinni ja ristii kätensä
3 vinkkiä tutin käytön vähentämiseen
Kuulostaa ihanalta kohtaamiselta ravitsemusterapeutin kanssa! Tuli varmasti tarpeen. ? Varmasti onkin niin, että jotkut ovat ilman syytä haastavia syöjiä, mutta kunpa silti aina asiantuntijat poissulkisivat mahdolliset terveydelliset syyt tilanteelle (kuten esim. raudanpuutteen, joka monelle aiheuttaa heikkoa ruokahalua).
Oot oikeassa ja tässä meidän tapauksessa onneksi niistäkin sanoi! Raudan lisäksi myös oikeanlaisista multivitamiineista oli puhe ?
Tosi ihana kuulla! Siis oikeasti, mua harmittaa kun rauta-asiat saatetaan sivuuttaa, koska “muoti-ilmiö”. Meidän syömisen haasteiden taustalla oli tosi vakava raudanpuute, joka jatkuessaan olisi todennäköisesti aiheuttanut pysyviä haittoja esim. aivojen kehitykseen liittyen. Siksi olen vähän fanaattinen asian suhteen ?. Teillä tuskin samanlaista tilannetta on, sitä paitsi kaiketi olette saaneet rautalisän käyttöön jo vauvana, kun ymmärtääkseni se on keskosena syntyneille melkeinpä itsestäänselvyys ?.
Joo on ? silloin sillä mönjällä sotkettiin oikein lahjakkaasti ? ymmärrän hyvin “fanaattisuuden” ?
KIITOS! Kiitos, kun joku puhu lapsen pieniruokaisuudesta. Meidän esikoinen on 4v ja ensimmäisen elinvuoden jälkeen alkoi todella pieniruokaiseksi. Joskus menee hyvin kastikkeet, joskus taas ei. Joskus menee hyvin pinaattiletut, joskus ei. Joskus sitä, joskus tätä. Mutta itseeni kohdistuva kritiikki ja paine on koko ajan. Olenko varmasti tarjonnut hänelle tarpeeksi erilaisia ruokia? Olenko tehnyt jotakin todella väärin, kun en saa lastani syömään? Toinen lapsi on ollut rohkeampi maistelemaan erilaisia ruokia ja tämä on vähän helpottanut minun “paskaäiti”-syyllisyyteen. Vika ei voi olla täysin minussa, koska toinen lapsi maistelee rohkeammin ruokia?
Meillä sama juttu! Kuopus syö mitä vaan ja minähän tarjoankin mitä vaan! Tarjosin kyllä esikoisellekin, mutta nyt oon ostanu kaikkia hämäriä hedelmiäki ja marjojaki jos jonkinmoisia ?
Tämä! Hävettänyt niin monta kertaa, kun syödään missään muiden ihmisten kanssa. Muiden lapset istuvat pöydässä (oikein odottavat pääsyä) ja meidän esikoista ei kiinnosta yhtään. Näykkäsee jotain ja katoaa muihin hommiin. Kuopus taas syö kaiken. Muistan vieläkin esikoisen vauva vuodesta, kun kaveri teki lapselleen kaikenmaailma ruokia itse ja meidän lapsi söi niitä samoja pilttejä mitä upposi. Oma into kokata katosi, kun kerta toisensa jälkeen kaikki heitettiin roskiin. Ei toki tilanne ole täysin toivoton, mutta jotenkin koen, että olen epäonnistunut esikoisen kanssa. Ymmärrän niin hyvin mistä puhut.
Siis todellakin katoaa into kokata, kun aikas väännät eri reseptejä lattioita varten ?
Meidän eka lapsi oli vauvavuonnaan välillä tosi haastava, söi lähinnä hedelmäsoseita ja nakkeli sormiruoat lattialle. Syöttää ei saanut yhtään eli soseet ei olleet vaihtoehto. Jossain vaiheessa herra päätti alkaa syödä ja nyt kolmevuotiaana vetelee välillä aivan hillittömiä määriä, kunhan ruoassa ei ole mitään vihreää eikä liiemmälti kasviksia perunaa lukuunottamatta.:D Pikkusisko 1v3kk on aina ollut hyvä syömään, mutta viimeiset pari kuukautta on hämmästyttänyt meitä sillä, kuinka järjettömän paljon noin pieneen ihmiseen voi mahtua ruokaa. Välillä kypsyttää kantaa naperoille 1kg/pv jugurttia kaupasta ja olla kuin mikäkin tarjoilija, mutta kernaasti sen teen, verrattuna siihen että olisi huoli kun mikään ei maistuisi. Tsemppaan kovasti kaikkia huonojen syöjien vanhempia!!
No joo totta! Ja voi että mäki teen iha mitä tahansa ruokaa kun kuopus taas syö kaiken! ???
Hei,
Voi olla, että tämäkin on tuttu juttu jo, mutta vilkkaan silti, jos joku lukija ei ole vielä törmännyt sensorisen integraation häiriöön, eli aistisäätelyn vaikeuksiin, ja sen vaikutuksiin syömisessä.
Linkin takaa löytyy hyvä (ensi)opas aistisäätelyvaikeuksista vanhemmille sekä vinkkejä ruokailutilanteisiin. Linkki on Sensorisen integraation terapian yhdistyksen materiaalipankkiin.
http://www.sity.fi/materiaalipankki/
Lisäksi suosittelen toimintaterapeutti Annukka Moilasta. Yksityisvastaanotolta on käsittääkseni mahdollista saada lähete julkisen puolen hoitoon. Syömisvaikeuksia voi kuntouttaa ja niihin on mahdollista saada apua.
Tässä linkki Annukan blogitekstiin, jossa kuvataan hyvin, miksi syöminen on vaativaa.
http://www.pienetsydamella.fi/aistisaately-ja-syominen/
Tsemppiä kaikille, jotka painitte päivittäin näiden haasteiden keskellä!
Meillä on aistiherkkä nirso 5,5-vuotias jonka kanssa on saanut taistella syömisestä ja miettiä, että miten hitossa se jaksaa 2 syödyllä makaronilla vetää kaks päivää. Sitten on pikkuveli 1,5-vuotias joka puolivuotiaana aloitti ruokataipaleensa repimällä väkisin toisten lautaselta suuhunsa ruokaa ja joka syö kaikkea ja paljon.
Jossain vaiheessa esikoisen 3-4 ikävuoden välillä päätin lopettaa stressaamisen ruoan suhteen kun neuvolaseurannassa paino ja kasvu muutenkin oli tasaista, alakäyrillä mutta tasaisesti kasvoi. Tarjoan 5 ateriaa, monipuolista ruokaa. Meillä on maistamispakko mutta mitään ei ole pakko syödä. Maistaminenkin saattaa olla kielen päällä nuolaisua. Aloin myös tekemään ruokaa sen mukaan mitä itse haluan syödä. Tai siis toki meillä viikottain on lasten lempiruokiakin mutta en enää lähde siihen, että lapsi päättää että syödään 247 pelkkää makaronia.
Tämä oli vain mun tarina. Yritän kertoa sitä paljon eteenpäin mutta ymmärrän myös sen, ettei sama toimi toisella nirsolla lapsella.. ja meidänkin lapsi on nirso edelleen. Korona-aika sai sen aikaan että on kotona ja pystyn itse valvomaan mitä syö ja paljonko. Paino noussut lapsella yllättäen reippaasti. Vaikka kyllä se kuulemma päiväkodissakin reippaasti söi. Siellä toimii tosiaan se ryhmäpaine.
Meidän esikoinen on kans ollut haastava syöjä, nyt jo vähän helpottanu kun ikää on viisi. Aiemmin juuri ruoka-aineet eivät ole saaneet sekoittua ja vain tutut maut kelpaavat, ei liian mausteinen muttei myöskään liian mauton. Kokille helppoa ? ja joskus sama ruoka kelpaa edellisenä päivänä ja seuraavana ei vaikka ois kuinka nälkä. Kuopus taas on ollu alusta alkaen “parempi” syöjä niin ku teilläkin. Nyt kun hän on 2.5-vuotias niin on tullut vaihe ettei suostu jotakin maistamaan. Luulen liittyvän uhmaikään enkä ole siihen jaksanut puuttua. Tsemppiä! ?
Kiitos! ❤️
Meillä miehen esikoinen menee kohta 4 luokalle, mutta tämä teksti kolahti ja helpotti. Poika asuu meillä, joten laitan myös hänelle paljon ruokaa. Tekee pahaa katsoa, kun omat herkkuruoat kerta toisensa jälkeen heitetään roskiin. Lautanen ei ikinä ole syömisen jälkeen tyhjä tai todella harvoin.
Toki hänen elämänsä ensimmäiset 6vuotta olivat haastavia ja pitkään söivät lähes pelkästään makkarakeittoa kotona, koska yh iskä osasi sen parhaiten ja lapsi sitä söi hyvällä ruokahalulla. Nykyään makkarakeittokaan ei enää uppoa entiseen malliin.
Kiitos postauksesta ja jään odottelemaan vinkkejä.
Kommentit luettuani mietin myös tätä, että miksi se esikoinen on usein se haastava syöjä ja seuraavat vetelevät mennen tullen ruoat napaansa. Ehkä se on se ryhmäpaine. Mene ja tiedä.
Hyvä huomio! Onkohan se tosiaan yleisimmin nimenomaan esikoinen ? ja jos, nii miksi? ?
Meillä keskosena (rv 33+0) syntynyt pojalla on syömishaasteista ihan diagnoosi. Tilanne kärjistyi 3-vuotiaana, kun hän siirtyi päiväkodissa isojen ryhmään. Silloin hän saattoi jättää useamman aterian väliin ja päiväkodissa huolestuttiin. Vauvavuonna oli refluksia lääkityksineen ja myöhemminkin saattoi oksentaa iltapalalla ilman mitään ilmeistä syytä. Lähdettiin hakemaan apua ja kävi ilmi, että pojalla on tuo aiemmin mainittu sensorisen integraation häiriö eli hän on aistiyliherkkä monella eri aistilla, herkin on kuitenkin tuntoaisti ja suu erityisen aistiyliherkkä. Poika sai kaikki flunssat ja taudit päiväkodista, oli korvatulehduskierre ja ruokavalio kapeni kapenemistaan, kunnes söi enää toistakymmentä ruoka-ainetta. Kapea ruokavalio ja raudanpuute laskivat immuniteettiä ja sairastelu lisäsi syömättömyyttä. Kierre oli valmis. Syömättömyys ja aistiyliherkkyydet vaikuttivat myös käytökseen ja hön sai hirveitä raivokohtauksia.
Tilanne alkoi helpottaa, kun löytyi raudanpuutos. Veren ferritiini-arvo oli todella alhainen. Rautavarastot olivat kapean ruokavalion vuoksi ehtyneet minimiin, vaikka vauvavuonna syötiin keskosille määrättyä lisärautaa. Saimme uudestaan lisäraudan vuodeksi, pääsimme Sensorisen integraation eli SI-toimintaterapeutin arvioon, saimme haasteille selityksen, ymmärryksen miltä pojasta tuntuu, vinkkejä arkeen ja myöhemmin hän pääsi viikoittaiseen toimintaterapiaan. Luin paljon aiheesta ja liityin vertaistukiryhmään. Sain mm. tietää, että aistiyliherkkyydet ovat keskosilla yleisiä. Meidän tapauksessa aistiärsykkeet piti saada minimiin, joten kotona ruokailu sujui paremmin kuin päiväkodissa, kun ympäristö oli rauhallisempi. Syömiseen vaikutti myös pojan kuormituksen taso. Pojan syömisessä oli selkeää kaavamaisuutta. Hän söi vain tasaisia ja/tai rapeita ruokia ja kaikki klöntit, palat, kuoret, epätasaiset rakenteet (kuten jauheliha) ja sekaisin olevat ruoat (kuten kiusaukset) tuntuivat pahalta suussa (jopa niin epämiellyttäviltä, että tuli oksennus). Pikkuhiljaa lisärauta, arjen vinkit (kuten ruokien nimeäminen lautasella, erottelu lautasella, ruokatilanteen rauhoittaminen ja ruokailun aloittaminen hapankorpulla (kova aktivoi ja jäsentää suuta)), yhdessä toimintaterapian kanssa alkoivat toimia ja ruokavalio laventua. Iltaoksentelukin loppui ja sai selityksen, kun väsyneenä aistit ovat herkimmillään ja lapsi ei enää jaksa tsempata.
Nyt poika täyttää syksyllä 5 vuotta ja syömisestä ei ole enää huolta. Ei tosin vieläkään syö kaikkea, mutta ruokavalio on lavea ja kokeilee uusia ruokia. Töitä olemme tehneet hurjasti ja paljon on vielä tehtävää, mutta huoli on väistynyt ja suunta oikea.
Tämä on meidän tarina. Ymmärrän huolesi ja ahdistuksesi paremmin kuin hyvin ❤️ Pojalla on pikkusisko ja suurimmat haasteet osuivat meilläkin juuri pikkusiskon vauvavuoteen. En aio antaa sinulle muita ohjeita kuin, että luota omaan äidinvaistoosi, jos sinusta tuntuu, että nirsouteen voisi olla joku muukin syy ja pyydä apua. Hirveästi tsemppiä haastavaan tilanteeseen! ❤️
Voi olipa aikamoinen tarina ❤️ onneksi löytyi syy ja on hieman helpottanut. Meillä kyllä jälkkärit uppoaa kaikissa maailman muodoissa, joten en usko että isompaa ongelmaa on. Ei se silti todellakaan ole poissuljettua.
Toivottavasti teillä tilanne helpottuu kasvun myötä ja mitään erityista syytä nirsouteen ei ole, vaikka helppoa se ei vanhemmille silti ole. Tunnistan fiiliksesi syömistilanteita kohtaan, mutta muista, että sillä ei ole mitään tekemistä oman äitiytesi onnistumisen kanssa! Olet loistava äiti, vaikka lapsi nirsoileekin. Helppo täältä huudella, kun itsellä samoja fiiliksiä ?
Meillä poika on myös oikea herkkupeppu. Jälkiruoat maistuvat myös hänelle paremmin kuin hyvin. ? Nuorempana 1-2 vuotiaana hän söi suht normaalisti, myös niitä ruokia, jotka pikku hiljaa karsiutuivat myöhemmin ruokavaliosta pois. Lapsen kehityksessä tapahtuu kehityssteppi noin kolme vuotiaana, jossa eri aistimuksiin vaikuttavat keskushermoston aistiradat eriytyvät ja siksi meillä tilanne muuttui ja kärjistyi tuolloin. Lukemani mukaan myös pojalla ollut nenämahaletku, keskosena sairaalassa vietetty aika ja refluksi ovat voineet vaikuttaa negatiivisesti hänen suhtautumiseensa syömiseen.
Jos asia jää mietityttämään sinua ja haluat lukea nirsoilusta ja syömishaasteista, suosittelen aiemmin mainitun Annukka Moilasen blogia:
http://www.pienetsydamella.fi/yok-en-syo/
Siellä on mielestäni hyvin selitetty eri tutkimustietoon perustuen syitä lapsen huonoon syömiseen ja mistä apua voi saada.
Tuota joku muukin oli suositellut, pitää tutustua! Kiitos kun jaoit teidän tarinan ❤️
Meillä on aina ollut hyvä syöjä, nykyään voisi aika usein sanoa että vähemmänkin saisi syödä ? kun kuitenkin on “geenejä” ylipainoisuuteen, onneksi on kuitenkin kova liikkumaan.
Mutta joo, ei aina helppoa näinkään päin.
Mutta voin vain (yrittää) kuvitella kuinka raastavaa on jos ei lapsi syö. Tsemppiä!
Itseasiassa juttelin läheisen kanssa joilla tää on toisinpäin ja ei sekään todellakaan kivaa!
Meillä ei ole varsinaisesti syömisen kanssa ongelmia, enkä ole ikinä pitänyt sitä pahana, että ruokailuhetkeen kuuluu virikkeitä. Meillä on vauva-ajasta lähtien aina lauleskeltu ja hassuteltu ruokapöydässä ja nyt se on (ehkä) johtanut vähän siihen, että poika leikkii ruuallaan, mikä menee vähän mun ihon alle. 😀 Olen yrittänyt nyt kannustavasti ohjata siitä pois, mutta eihän siitä mitään tule.
En siis pysty samaistumaan näihin ruokailuhaasteisiin, mutta ymmärrän täysin tuon “loinko tilanteesta stressaavan” -fiiliksen ja ajatukset, koska meillä poika kieltäytyy täysin potasta/vessanpöntöstä. Pottaan pissaamisen tai kakkaamisen yrittäminen näkyvästi jopa pelottaa häntä. Ja mä olen sitä itkenyt, että olenko tehnyt vessahetkistä omalla toiminnallani ahdistavia. Koska toki mä turhauduin muutaman kerran, kun en millään saanut häntä edes yrittämään. Kerroin huolestani päiväkotiin ja sovittiin yhdessä heidän kanssaan, että pistetään sekä kotona että päiväkodissa potta kokonaan pois ja annetaan ajan kulua. Ollaan kyllä onnekkaita siinä mielessä, että meillä on päiväkodissa lapsen ryhmässä aivan ihanat kasvattajat, jotka osaa tukea lasten kasvua heidän omien kiinnostuksen kohteiden kautta. Viime syksynä, kun tää potalle harjoittelu alkoi, niin päiväkodissa oli hankittu vessaan kasa autoaiheisia kirjoja, koska meidän pojalle autot on niin tärkeitä. <3
Voi ihana päikkyjengi! ❤️ Ja monet sanonu samaa pottailusta. Meki tehtiin monesti toi. Kuukaudeksi pariksi piiloon ja takasi, jos ei yhtään lähteny sujuu.
Ihana lukea tämä teksti! En voi antaa vinkkejä mutta paljon vertaistukea! Kamppailen juuri samojen asioiden äärellä ja koen 100% epäonnistuneen äidin fiiliksen. Meillä poika syntyi yliaikaisena ja ensimmäinen vuosi meni rintamaidolla hienosti. Hän oli oikea tissiposki ja paino nousi silloin kohisten. Mutta kun piti kiinteisiin siirtyä niin ongelmat alkoivat. Välillä syödään hyvin, välillä on viikkoja kestäviä kausia jolloin eletään yhdellä makaronilla tai kynnen kokoisella leipäpalalla koko päivän. Stressitasoni ja ahdistukseni on jo niin korkealla, että välillä pelkään sekoavani kun jännitän seuraavan päivän ruokailuja jo edellisenä iltana. 🙁 Oon aikoja sitten heittänyt juurikin nuo saamani vinkit romukoppaan: meillä todellakin katsotaan ruokailessa videoita TAI kuvakirjoja TAI leikitään leluilla JOS lapsi syö. Mutta kun ei syö. Siksi ruoka tarjoillaan eteen 5 kertaa päivässä ja äiti luutuaa/imuroi sen 20 minuutin jälkeen lattialta. Kokeilen eri versioita kotiruuasta, sormiruokaa ja soseita. Suklaavanukkaat ovat ainoa mikä maistuisi. Ikää on 1v.8kk. Taidan ainakin perehtyä tuohon suositeltuun Annukka Moilasen blogiin. Ehkä meilläkin joskus syödään.
Kuulostaa niin tutulta! Varsinkin noi sun tunteet. En osaa auttaa, toivotan vaan iha superpaljon tsemppiä ❤️ vika ei ole sinussa, siitä oon varma.
Hei! Kiitos tästä kirjoituksesta todella paljon! Näistä asioista puhutaan ihan liian vähän. Ja mihin se omalla kohdalla johdattanut on se, että sitä syyttelee itseään ja miettii mitä olisi tehnyt toisin että lapsi söisi enemmän. Esikoiseni syntyi 6/2018 ja on aina ollut todella huono syömään. Oli vaikea vauvavuosi erittäin huonojen öiden takia ja siihen lisäksi huono ruokailu. Meillä taas oli se ongelma myös kivana bonuksena että maitoa olisi voinut juoda koko perheen edestä mutta ruoka ei maistunut. Tällä hetkellä maito saatu jätettyä reilusti vähemmälle ja ruokaa menee vähän paremmin.
Mammaporukassa muitten lapset syöneet aina moitteettomasti joten sitä tietenkin tietämättömänä syyttänyt itseään että missä meni vikaan. Ihana kuulla että muilla on samoja haasteita näissä asioissa, vaikkei tätä toivoisi kellekään. Tsemppiä teille niin paljon ja kiitos vielä! ❤️
Voi että, no ole hyvä ja kiitos ihan superpaljon kommentista ja vertaistuesta ❤️ tää haastavan syöjän äitiys on kyllä ruokailutilanteissa ihan kidutusta ?
Luulin ennen toista lastani, että lapset on helppo opettaa hyviksi ruokailijoikdi. Esikoinen söi varsinkin vauva- aikaan mainiosti ihan kaikkea. Soseet ja sormiruoka upposi ja poika tuntui pohjattomalta ruokakaivolta. No toinen lapseni sitten osottautui aivan erilaiseksi. Sekä maitoa että ruokaa menee vain se määrä, joka täyttää välittömän näläntunteen. Jos esikoinen söi esim. 5 kasvispyörykää, jos olivat hyviä ja 2 jos eivät olleet hänen makuunsa. Tämä toinen syö puolikkaan, jos ruoka on hyvää ja tissiä on saatu ei liian pitkällä eikä liian lyhyellä välillä ruokailusta. Soseet eivät uppoa ollenkaan.Oli kyllä ahdistavaa aluksi varsinkin kun paino ei tahtonut nousta. Nyt tämä melkein 11 kk vanha on yhä hengissä ja paino menee omalla miinuskäyrällä tasaisesti. Pikkuhiljaa olen päässyt ahdistuksesta, joka liittyy ruokailuihin . Olen vaan ajatellut, että pojat ovat geneettisesti eri kokoisia ja tarvitsevat eri määrät energiaa, kun toinen menee saman verran miinuskäyrällä kuin toinen on mennyt pluskäyrällä.
Hei, jos yhtään lohduttaa niin…
Työskentelen nuorisokodissa ja siellä mitä enenevässä määrin nuorilla on ruuan kanssa näitä ihan samoja juttuja. Pitää olla ruuat eriteltynä lautasella ja syödään vähän jos on kaikki sekoitettu keskenään.
Oot kyllä tehnyt hirveän paljon ajatustyötä asian tiimoilta ja toivon että voit jossain vaiheessa “luovuttaa” asian kanssa, ainakin henkisellä tasolla. Tsemppiä!!
Olen elänyt samaa elämää. Tämä olisikin pitkä tarina, mutta tässä vähän oikoen. Lapsellani todettiin alle vuoden iässä jo syömishäiriö. Palasin töihin mahdollisimman nopeasti ja 10kk ikäinen vauvani meni hoitoon. Välillä käytiin sairaalassa katsomassa myös syömistä ihan osastolla (josta ei mitään apua, koska hoitaja sai syötettyä jotain ja vika minussa kuulema) … Lapsellani oli refluksi (oksensi 40kertaa päivässä) tähän sai lääkityksen yksityiseltä, mutta vaurio oli jo tapahtunut. ja koska en neuvolan mielestä syöttänyt tarpeeksi, laittoivat ravintoterapeutille tai siis kahdelle jo 6kk iässä… Ja kävivät läpi tarkkaa paljon minun pitää pakko syöttää lastani. Pituuskasvu tippu -5sd käyrälle. Jo puolen vuoden iässä lapselle piti alkaa antaan ravintolisiä kun paino ei noussut. Olen käynyt samat taistelut tuon kanssa kuinka inhottavaa itsellä ollu ruokailutilanteissa, jossain vaiheessa mieheni joutui hoitamaan kaikki ruokailut, koska en vain enää pystynyt. Kärsikin merkittävästä alipainosta vuosia. 4vuotiaanakin oli vain n.10kg (poika). Meille kumminkin kävi hyvin. Ja jo vuoden ikäsenä pääsi lastenpsykiatriselle play picnic ruoka terapiaan. Eihän se syömishäiriötä poistanut, mutta tilanne oisi varmasti hirveän paljon huonompi ilman sitä. Oli ihan järkyttävää, kuinka tajusi että tämmöseen ongelmaan on oikeasti toimivaa apua. Lisäksi pääsi käsittelemään omaa syömistilanteisiin liittyvää ahdistuneisuutta, joka on ihan samaa luokkaa kuin sinulla. Sai myös hyväksynnän missä vaiheessa videon katsomiset syönnissä ok ja mitä pitää tehdä millonki. Play picnic soveltu meän lapselle älyttömän hyvin ja kun pääsi niin pienenä tutustuun ruokiin ei kotona positiivisella tavalla toi näihin vuosiin hirveän suuren helpotuksen. Oli yllätys kun vuoden ikänen vauva sai syödä sipsiä ja suklaata, mutta kyllä ne tiesi miten ruokaan herätetään kiinnostus. Ja sai ammattilaisten apua ettei tässä turhaan stressaa ja ei ole yksin. Näillä ammattilaisilla oli vahva kokemus samalaisista tilanteista ja koskaan ei mitään kyseenalaistettu. 4vuoden iässä pystyimme lopettaan syömisterapian, ja 5vuotiaana lapsi ei oo enää merkittävästi alipainoinen. Syöminen ei ole edelleenkään helppoa, mutta ihan hyvää, nyt normaalia nirsoilua ja jos ei muuten onnistu niin kreikkalaisessa jugurtissa on hyvin kaloreita ku sitä syö aamulla ja illalla.
Kerran satuin katsomaan suomalaista sairaala ohjelmaa jossa oli juuri keskosille kehittyvistä syömishäiriöistä. Oli mielenkiintoinen lyhyt pätkä.
Kiitos, kun jaksoit kertoa teidän kokemuksen! Ihanaa, kun on löytynyt apu, ihan mahtavaa! Toivotaan, että teidän kaikkien arvet asiaan liittyen saa nyt parantua rauhassa ❤️